Microsoft patentoi puhelimen hiljentämisen läimäyttämällä

15
Teemu Laitila

Microsoft patentoi puhelimen hiljentämisen läimäyttämällä
Microsoftille on myönnetty patentti tekniikkaan, jossa kuvaillaan puhelimen soittoäänen hiljentämistä laitetta läimäyttämällä. Patentoidussa tekniikassa läimäys tunnistetaan puhelimen kiihtyvyyssensorin avulla. Patenttia on haettu jo vuonna keväällä 2011 ja Yhdysvaltojen patenttitoimisto myönsi Microsoftille patentin viime viikon torstaina.

Jo nykyään monet puhelimet hiljenevät kääntämällä puhelin "naamalleen", mikä on monessa tilanteessa käytännöllinen ominaisuus. Hiljentäminen läimäyttämällä sen sijaan toimisi erityisen hyvin puhelimen ollessa esimerkiksi taskussa, jossa siihen voi olla hankala päästä käsiksi riittävän nopeasti. "Puhelinta käyttäessä tulee vastaan erilaisia tilanteita, joissa voi olla tarpeen hallita laitetta muilla tavoin kuin normaalin käyttöliittymän kautta", hakemuksessa kuvaillaan keksinnön taustoja.


Microsoft ei tähän mennessä ole tiettävästi hyödyntänyt tekniikkaa missään, mutta silti voidaan toivoa, että patenttihakemuksen "whack-based audio control module" olisi jo osa lokakuun lopulla virallisesti julkaistavaa Windows Phone 8 -järjestelmää.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (15)

jonzee
jonzee

2

Iha hemmetin loistava keksintö. Tulee omaa samsungiaki aina mätkittyä, ku soittoääni raikaa liianlujaa väärässä paikassa, väärään aikaan ja näyttö ei jostaki syystä reagoi kosketukseen :D

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
...next winters king (vahvistamaton)

6

Joo, mäki jouduin kerran läimäyttää iPhoneani, saakeli meni paskaks :( noh, sen jälkee olen pitäytynyt nokiassa ku saa tehä mitä vaa eikä mee miksää ;)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

7

Patenttien myöntäminen erilaisille heilautuksille, läimäytyksille, pyyhkäisyille, tökkäisyille ja muille liikkeille olisi syytä lakkauttaa. Ne eivät ole erityisiä keksintöjä, eivätkä muutenkaan sen luonteisia asioita, että meidän (yhteiskunnan/yhteiskuntien) kannattaisi myöntää kunkin liikkeen ensimmäisenä käyttöön ottaneelle yritykselle siihen monopolisuoja.

Patenttijärjestelmän tarkoitus on tukea keksintöjä ja ominaisuuksia jotka eivät ilman patenttisuojaa todennäköisesti tulisi markkinoille hyödyttämään kuluttajaa. On helppo nähdä, että ohjausliikkeet kehittyisivät ja tulisivat markkinoille ilman valmistusmonopoliakin, joten tässä tapauksessa patenttisuoja vain haittaa parempien tuotteiden tuloa kuluttajien saataville.

Tämä on jälleen yksi esimerkki nykymuotoisten patenttijärjestelmien huonosta toiminnasta ja kääntymisestä monessa tapauksessa tarkoitustaan, kuluttajien etua vastaan.

Vastaa
peltsip
peltsip

8

@7 naulan kantaan. Veikkaan että kovinkaan montaa sataa dollaria R&D -budjetista (Mikkisoftalla lienee luokkaa vajaa $10 miljardia/vuosi?) ei tuohon patenttiin ole käytetty vaikka laskisi mukaan ajan joka kuluu noiden kuvien piirtämiseen ja patenttihakemusten täyttämiseen...

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

10

Hyvä keksintö kyllä! Ja keksintönä, jota ilmeisesti kovin moni ei kuitenkaan oo ajatellut, suojaamisen arvoinen.

@7
Patenttien idea on suojata keksijän aineetonta omaisuutta. Ei minusta sinänsä suoraan "edistää kuluttajien etua".
Ymmärrän silti pointtisi ja olen osittain samaa mieltä. Silti kyseessä on jonkun tekemä keksintö ja kekseliäisyydestä pitäisi minusta palkita. Ilman patenttisuojaa tämäkin mahdollisesti keksijäänsä hyödyntävä keksintö valuisi todella nopeasti kilpailijoille.

@8
Helppo sanoa jälkeen päin. ;) Tuskin idea on kuitenkaan syntynyt mallia: "Tiimi koolle! Nyt keksitään yksi juttu! No miten olis luurin hiljentäminen taskussa? OK, hyvä idea, tee hakemus."
Lisäksi MS on ilmeisesti halukas käyttämään R&D budjettiaan patentin hankkimiseen ja mahdollisesti ylläpitämiseen. Laajennettuna ympärimaailmaa se kustantaa vähintään tuhansia, varmaan toistakymmentä tuhatta euroa vuodessa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

13

@ 10:

"Patenttien idea on suojata keksijän aineetonta omaisuutta. Ei minusta sinänsä suoraan "edistää kuluttajien etua"."

Tämä lienee suuren yleisön joukossa yleinen väärinkäsitys. Ei keksijöiden ideoiden suojaaminen ole itsessään mitenkään yhteiskuntamme ja yhteisömme tehtävä; keksinnöthän pysyvät turvassa aivan helposti muutenkin – riittää kun ei kerro niistä muille. Ei tähän tarvita patenttijärjestelmää tai muita virityksiä.

Tietyin edellytyksin kuitenkin huomattiin aikoinaan kannattavaksi antaa keksinnöille määräaikainen monopolisuoja niiden taloudelliseksi hyödyntämiseksi. Katsottiin nimittäin, että jos minkäänlaista suojaa ei ole, keksintöjä julkistetaan ainakin eräillä teollisuudenaloilla vähemmän. Toinen tärkeä syy patenttijärjestelmän perustamiseen oli se, että teknologisen tietämyksen ja kehityksen arveltiin nopeutuvan, kun keksintöjä ei pidetty pöytälaatikossa, vaan ne saatettiin yleiseen tietoon. Olennainen osa patenttijärjestelmäähän on se, että patentin saanut taho joutuu kuvaamaan patentin saaneen teknisen ratkaisun julkisuudessa tarkasti. Näin tieto uusista hyvistä teknisistä ratkaisuista leviää laajalle.

On meidän ihmisten päätettävissä (edustajiemme kautta), millaisen kaupallisen monopolioikeuden haluamme yritysten saavan keksintöihinsä. Ainoa järkevä kriteeri asialle on se, mikä meitä eniten hyödyttää. Ratkaisu ei ole eettinen, sillä keksinnön tekijä voi ilman patenttijärjestelmääkin vapaasti päättä, paljastaako hän keksintönsä muille. Sillä hetkellä kun ilman patenttijärjestelmää alkaa tulla markkinoille yhtä hyviä ja halpoja tuotteita yhtä nopeasti kuin patenttijärjestelmän kanssa, on patenttijärjestelmä syytä romuttaa. Näin on esimerkiksi ohjelmistoteknologian kohdalla; patenttijärjestelmästä on laajalti todettu olevan ohjelmistoteollisuuden kehitykselle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Käyttämäsi, enemmän Yhdysvalloissa jalansijaa saanut ilmaus "henkinen omaisuus" (intellectual property) on vailla selkeää merkitystä ja siksi asiasta käytävässä keskustelussa turha. Sellaista asiaa kuin henkinen omaisuus ei oikeasti ole olemassakaan (ainakaan siinä mielessä kuin ilmausta patenttien ja tekijänoikeuskysymysten yhteydessä viljellään). ideaa ei voi omistaa, mutta yhteisö voi myöntää siihen pohjautuvien tuotteiden valmistukseen tilapäisen yksinoikeuden yleisen hyödyn nimissä.

Vastaa
avthein
avthein

15

...ja minäkin voisin patentoida puhelimen hiljentämisen seinään paiskaamalla. Tosin menetelmä on ollut jo julkisessa tietoisuudessa ja käytössä niin kauan kuin puhelimetkin...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.