ZTE aikoo julkaista ensimmäisen Firefox OS -puhelimen alkuvuodesta

Valtteri Ahonen

ZTE aikoo julkaista ensimmäisen Firefox OS -puhelimen alkuvuodesta
Reuters kertoo ZTE:n suunnitelmista julkaista puhelin uudella Firefox OS:llä ensivuoden alussa. ZTE:n pääasiallinen alusta älypuhelimissa on tähän asti ollut Android, ja siltä on myös tulossa uusia Windows-puhelimia.

ZTE:n edustajan mukaan yhtiö yrittää selkeästi tasapainottaa tuotevalikoimaansa, jottei se olisi niin riippuvainen Android- ja Windows Phone -alustoista. Firefox OS, entiseltä nimeltään Boot to Gecko, tulee todennäköisesti mahdollistamaan myös entistä alempiin hintaluokkiin pääsyn.

Puhelinvertailu kertoi juuri viime viikolla, kun Mozilla julkaisi nettiin videon, jossa Firefox OS:n viimeisin versio nähtiin tositoimissa. Nähdyllä videolla järjestelmä näytti vielä hiukan tahmaiselta, mutta toki kyseessä ei ole valmis tuote. Jo videolla nähtiin järjestelmän pyörivät ZTE:n laitteistolla.



ZTE ja Mozilla julkaisevat käyttöjärjestelmän hiotun version vuoden 2013 ensimmäisen neljänneksen aikana, ja ZTE:ltä odotetaan ensimmäistä puhelinjulkistusta alustalle joko samaan aikaan, tai pian sen jälkeen.

Lisätietoja löytyy Mozillan blogista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.