iPhone 5:tä myyty jo yli viisi miljoonaa kappaletta

30
Manu Pitkänen

iPhone 5:tä myyty jo yli viisi miljoonaa kappaletta
Kaikesta mediakohusta ja kritiikistä huolimatta Applen iPhone 5 -älypuhelinta on myyty jo yli viisi miljoonaa kappaletta. Raja ylittyi ensimmäisen viikonlopun aikana. Apple tiedotti aiemmin, että uutta iPhone 5:tä myytiin ensimmäisen 24 tunnin aikana yli kaksi miljoonaa kappaletta.

Viime vuonna iPhone 4S:ää myytiin ensimmäisen viikonlopun aikana yli neljä miljoonaa kappaletta. Uusi iPhone teki siis tässäkin suhteessa uudet ennätyslukemat. Ennätyksen saavuttamisessa avitti se, että puhelin lanseerattiin heti yhdeksässä maassa (kaksi maata enemmän kuin iPhone 4S:llä). Kun verrataan keskimääräistä myyntiä per maa, on iPhone 5:n ja 4S:n myyntilukemat jotakuinkin samat.

IOS 6 -käyttöjärjestelmää käyttää jo 100 miljoonaa laitetta, mikä tarkoittaa käytännössä joka neljättä iOS-pohjaista laitetta. Käyttöjärjestelmän jakelu alkoi viime viikon lopulla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (30)

Mysticiza
Mysticiza

1

Uskomatonta, miten puhelinta, joka jää auttamattomasti kilpailijoidensa jalkoihin kaikilla osa-alueilla myy noin hyvin.
Tosin onhan niitä helposti huijattavia aina löytynyt.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Bulls N´ Doggs (vahvistamaton)

3

Sitähän on myyty melkein yhtä paljon kuin on samassa ajassa katsottu youtubes Bulls N´ Doggsien biisejä....))))

Vastaa
JoniS
JoniS

4

tässä sen nyt lähinnä näkee että tavaramerkki myy, tuotehan on aika raakile jos kaikki viat on totisinta totta mistä uutisoitu. itse en olisi sijoittanut gs2 600e uutena jos olisi ollut samaa vikaa, silloin omistaisin iphonen tod.näköisesti.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

6

Onkohan tuohon lukuun laskettu mukaan myös ennakkoon myydyt puhelimet? Eikös Apple jäänyt taannoin kiinni tällaisesta tilastojen "tuunaamisesta"?

Vastaa
sirkuttaja
sirkuttaja

8

@6 itseasiassa päin vastoin.. Mukaan lasketaan ne jotka on myyty operaattoreille/partnereille, apple storessa myydyt sekä postitse myydyt jotka asiakas on kuitannut. Mukaan ei ole laskettu niitä "miljoonia" jotka on vielä toimittamatta tai toimituksessa.

Marshall notes that many of those first-day pre-orders, as well as ones made after that date, have yet to be delivered, and thus Apple can not yet count them as sold. A brief "clarification" from Marshall reads:
[R]ecall the 5mil+ iPhone 5 reported sales only takes into consideration: 1) what was sold into partners (e.g., retail outlets, carriers, etc.), 2) sold in AAPL retail stores, and 3) direct to customers only if they signed for the device. Importantly, this doesn't take into consideration units in delivery direct to customers (i.e., AAPL must have signature of acceptance by customer before it is counted as a sale) and we estimate units in transit could be in the millions currently.

Vastaa
delic
delic

9

@4 Pitää muistaa, että kun myydään 5 miljoonaa samaa laitetta niin tottakai viat vaikuttaa paljon isommilta ja laajemmilta, koska on vain se yksi sama laite. Todellisuudessahan todennäköisesti pieni osa kärsii ongelmista jotka luonnollisesti saa uuden tuotteen.

Ainahan se on näin ollut Applen laitteissa, kaikki laitteet kärsii jos jonkunnäköisistä vioista. Eikä niitä kukaan ostaisi jos kaiken netissä lukevan uskoisi.

Kun aikoinaan ostin iPhone 3GS:n niin silloinkin oli nettipalstat täynnä miten iPhone on täynnä jos jonkun näköistä vikaa, että älä vaan sitä osta. Edelleen sama luuri käytössä kolmatta vuotta eikä ikinä ollu mitään vikaa ja nyt vielä uusin IOS6 sisässä, kyllä kelpaa :)

Taas kun uusin iPad tuli markkinoille niin siinähän oli jälleen jos jonkun näköistä vikaa. OStin laitteen ekana päivänä, ei taaskaan mitään vikaa ole ollut puolenvuoden aikana.

Se on niin harhaanjohtavaa tämä Applen vioista uutisointi, että sen kyllä ymmärtää että siinä todellisuus vähän hämärtyy.

@1 ja @2 No jos aloittaisitte vaikka siitä, että lähdette lukemaan iPhone 5 arvosteluita nettisivuilta? Tässä mm thevergestä

"The iPhone 5 is unquestionably the best iPhone ever made, and for the mass market, it's the best smartphone, period. Between the new design, blazing fast LTE, and excellent battery life, there's little to not like here. It's a competent, confident, slick package, certainly made better by most (but not all) of the updates and changes in iOS 6. "

http://www.theverge.com/2012/9/21/3363238/iphone-5-review Tässä koko arvostelu.

http://www.cnet.com/iphone-5/ "The bottom line: The iPhone 5 completely rebuilds the iPhone on a framework of new features and design, addressing its major previous shortcomings. It's absolutely the best iPhone to date, and it easily secures its place in the top tier of the smartphone universe."

http://www.slashgear.com/iphone-5-review-18247708/ "Does the iPhone 5 feel better in the hand than the iPhone 4S? Is it faster, and smoother running; does it have a more capable camera; can it access data more rapidly while on the move? Does the combination of iPhone hardware and iOS software feel the most holistic and balanced of any Apple smartphone to-date? The answer to all those questions is yes. Apple has addressed the bigger-screen debate with a solution that doesn’t undermine key usability promises, delivered LTE without destroying battery life, and wrapped it up in a design that’s both comfortably familiar and crisply revitalized."

http://www.techradar.com/reviews/phones...-1096004/review

En oikeasti ymmärrä jos tehdään nykyisestä loisto luurista entistä parempi, että miksi se ei myisi?!?!?! Ihan kun tämä olisi joku suuri yllätys, että uusi parempi iPhone takoo ennätysmyyntiä.

Ja mitä nyt on monta kertaa sanottu, kertokaa nyt sitten markkinoilta joku muu pienemmän koon älyluuri joka pääsee edes lähelle iPhone 5:sta? niinpä...

iPhone 5:lle on valtavat markkinat tämän päivän älyluuritarjonnan seassa, ei sitä tarvitse ihmetellä. Heti jos et kaipaa minitablettia taskuun tai laukkuun (naiset) niin se iPhone alkaa näyttämään aika varteenotettavalta ja itseasiassa lähes ainoalta vaihtoehdolta.

Vastaa
JoniS
JoniS

10

@9

"kaikki laitteet kärsii jos jonkunnäköisistä vioista. Eikä niitä kukaan ostaisi jos kaiken netissä lukevan uskoisi."

aivan totta kaikissa laittessa on vikoja. lähinnä tarkoitukseni oli sanoa että itse en ostaisi +600e puhelinta jos siinä ei ole navigointia mikä toimii, ja se voi tulla käytetyn näköisenä myyntipakkauksesta varsinkin kun ei ole vielä kerrottu miten tämän asian kanssa menetellään, vaikkakin luulisi että se vaihdetaan.

Vastaa
JussiFX
JussiFX

11

"Heti jos et kaipaa minitablettia taskuun tai laukkuun (naiset) niin se iPhone alkaa näyttämään aika varteenotettavalta"
Odotan vain jos ilmestyy 4,5 - 5" iPhone miten nämä selitykset sitten muuttuvat applenkiilto silmissä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
elopinvihaaja (vahvistamaton)

12

Hahaha Apple myi siis parissa päivässä yhtä paljon kuin Nokia on myynyt montaa eri Lumia-mallia yhteensä parissa vuodessa.

Vieläkö joku on sitä mieltä, että WP-strategia oli järkevä?

Vastaa
PJL78
PJL78

13

Apple on jo myyynyt 5 miljoonaa viallista omenan raakiletta, huh.

Myynti on siis ollut todella hyvää, vaikkakin jotkut odottanut ihmeitäkin. On se paljon, verrattuna ekaan SGS:ään, myi 10 miljoonaa ekana vuonna. Ja meno jatkuu, terve menoa tai "Tere menemäst" Apple, et huipulla kauaa ole yksinäsi, aa, et ookkaan enää yksin, johan siellä on kaikki muutkin.

Vastaa
delic
delic

15

@11 Noh fiksuintahan kai olisi tehdä 2 erikokoista luuria. Molemmille on ostajat, tuskin se siitä mihinkään muuttuu? moni pitää iPhonen näyttöä liian pienenä ja monet pitää esim galaxy s3 näyttöä liian isona, molemmat mielipiteet kai on ok?

Sen nyt tietää jos markkinoille puskee yhden luurin vuodessa niin ei ole mitään järkeä tehdä yhtä isoa luuria varsinkaan Applen tilanteessa kun luurista on tullut koko perheen luuri, kolmannes tai puolet potentiaalisista ostajista taitaisi samantiän kadota jos iPhone olisi ollut vaikka 4.8". iPhonen myyntivalttihan on nimenomaan se, että se eroaa kokonsa puolesta muista lippulaivoista selvästi. Jos Apple puskisi yhden 5" iPhonen markkinoille olisi sen paljon vaikeampi kilpailla muita vastaan.

Yritätkö sinä tässä nyt siis sanoa, että pienemmälle älyluurille ei ole kysyntää?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

18

Ihan kivastihan niitä meni kaupaksi. Kieltämättä arvasin itsekin pari miljoonaa enemmän, mutta oletin kyllä, että ennakkotilaukset laskettaisiin kokonaisuudessaan mukaan.

Joka tapauksessa 5M korkeimman hintaluokan puhelinta kolmessa päivässä on helkkarin hyvä saavutus. Vertailun vuoksi, ensimmäisenä *vuotenaan* iPhone myi reilut 5 miljoonaa, nyt sama meni viikonlopussa. Myynti on siis kasvanut huimasti, mutta onneksi kaikki ei muutu: ihan samanlaisia kommentteja oli palstat silloinkin pullollaan. "Käsittämätöntä että kaikin puolin huonompi laite myy", "ainoastaan Apple fanit ostaa", "muotioikku, kukaan ei muista koko laitetta ensi vuonna", jne.

Jännää miten näitä "aivopestyjä" vaan tulee vuosi vuodelta enemmän, tai ehkäpä laitteita edelleen vaan vertaillaan toimimattomilla mittareilla. Kaikkea ei näe pelkistä spekseistä, eikä suurempi luku ole aina parempi, jos se samalla vaikuttaa esim. painoon, akkukestoon, näytön laatuun tai vastaavaan.

IPhone ei missään tapauksessa ole paras valinta kaikille, mutta varsin suurelle asiakaskunnalle se on erittäin hyvä valinta.

BTW, pääsin tänään testaamaan iPhone 5:tta pikaisesti. Tuntui kädessä hämmentävän kevyeltä ja ohuelta, yhden käden käyttö onnistui, näyttö vaikutti erinomaiselta ja välittynyt laatuvaikutelma oli mainio. Todennäköisesti se on seuraava puhelimeni, mutta en ihan heti ole ryntäämässä ostamaan. Pikkuviat varmaan korjataan viimeistään kuukauden tai parin sisällä ja silloin app storestakin löytyy *paljon* iPhone 5 optimoituja sovelluksia.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

19

@16
Ihan totta. Samalla tavalla Folkkarikin maksaa viulut kun kolhin Scirocconi naapurin aitaan. Eikun eipä maksakaan. :)

Vastaa
3rd_party
3rd_party

21

Aivan jäätävät myyntilukemat. Ei kai tähän voi muuta sanoa kuin että Apple on voitollisen liiketoiminnan malliyritys (vaikka muuten en sitä ihan mallikelpoisena yrityksenä pidäkään, mutta se on toinen tarina eikä liity tähän mitenkään).

@18 "Jännää miten näitä "aivopestyjä" vaan tulee vuosi vuodelta enemmän, tai ehkäpä laitteita edelleen vaan vertaillaan toimimattomilla mittareilla."

Eikös tämä uutinen itseasiassa viittaa siihen, ettei näitä "aivopestyjä" ole tullut lisää aiempiin vuosiin nähden. Nyt julkaisussa oli enemmän maita, joten maakohtainen myynti pysyi samana. En nyt silti lähde vetämään mitään johtopäätöksiä siihen, onko kyllästymispiste saavutettu vai ei, se nähdään vasta pitemmän ajan kuluessa.

@9 "Kun aikoinaan ostin iPhone 3GS:n niin silloinkin oli nettipalstat täynnä miten iPhone on täynnä jos jonkun näköistä vikaa, että älä vaan sitä osta. Edelleen sama luuri käytössä kolmatta vuotta eikä ikinä ollu mitään vikaa..."

Tässä on kyse lähinnä todennäköisyydestä: mikä on hyväksyttävä viallisten laitteiden osuus. Edelleen todennäköisyys saada rikkinäinen / viallinen laite on pieni, mutta toisaalta puhuttaessa 600-700€ puhelimesta sen kuuluukin olla pieni.

Olisi kiva nähdä joku oikeasti perusteellinen analyysi siitä, mikä on viallisten laitteiden osuus, ja onko kyseessä ennemmin satunnaisviat ("räjähtävä" iPhone) kuin tuotteen / prosessin puutteet ("antennagate" ja Nokian N97 jne.). Nettiuutisoinnin perusteella tästä on mahdotonta vetää johtopäätöksiä, sillä valittajat saavat aina äänensä kuulumaan moninkertaisena.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Tero%# (vahvistamaton)

23

Oli täysin odotettua, että jeesuspuhelimen uusituleminen on noteerattu fanien toimesta. Jokainen haluaa omansa ensimmäisten joukossa.

Ottaen huomioon markkinoiden kasvanut koko ja patoutunut kysyntä, sekä käsittämättömät virheet/puutteet tuotteessa, niin iPhounin myynti jää kauas sille asetetuista tavoitteista. Joulumarkkinoilla on paljon parempia tuotteita tarjolla, joten kilpailu kovenee, mikä on vain kuluttajien etu!

Vastaa
Jonahan
Jonahan

24

@21
> Eikös tämä uutinen itseasiassa viittaa siihen, ettei näitä "aivopestyjä" ole tullut lisää aiempiin vuosiin nähden.

Ai koska myynnin maakohtainen *keskiarvo* laski? Kannattaa miettiä onko keskiarvo hyvä mittari, etenkin kun suurimman julkaisumarkkinan koko on noin satakertainen suhteessa pienimpään. Ja uudet aloitusmaat olivat nimenomaan kaksi pienintä. (Hong Kong, Singapore)

Kannattaa myös miettiä saadaanko rahaa kokonaismyynnistä vai jostain keskiarvosta. Mieti vaikka skenaariota, jossa julkaisu vain USA:ssa ja julkaisu USA:ssa ja Japanissa. Jos myynti jakautuisi tasaisesti kasvaisi se 40%, mutta keskiarvo *laskisi* 30%. Kauheaa.

> Nyt julkaisussa oli enemmän maita, joten maakohtainen myynti pysyi samana

Tuota johtopäätöstä ei voi julkistettujen lukujen perusteella tehdä, pitäisi olla maakohtaiset luvut tai vähintäänkin fiksumpi tunnusluku, keskiarvo ei riitä.

Parempi, ei täydellinen, laskutapa olisi verrata myyntiä potentiaaliseen markkinaan. En jaksa googlata julkistusoperaattoreita ja niiden markkinaosuuksia joten tyydyn maiden väestömäärään.

Ensimmäisen viikonlopun myynti kasvoi 25% edellisvuoteen verrattuna. Julkaisumaiden väkimäärä kasvoi 1,6%. Eli myynti oli kasvoi paljon enemmän kuin mitä voisi olettaa pelkästä markkinan koon muutoksesta. Lisäksi myyntiä rajoitti tuotteen saatavuus.

@22
> Luuletko että nuo aivokääpiöt osaavat lukea englanninkielisiä sivuja?

Oijoi. Pyhää vihaa ja suurta rakkautta... :)

Julkaisumaissa oli noin 400 miljoonaa asukasta, jotka asuvat maassa jonka pääkieli on englanti. Varmaan sieltä jonoista on jokunen lukutaitoinenkin löytynyt.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

26

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ai koska myynnin maakohtainen *keskiarvo* laski? Kannattaa miettiä onko keskiarvo hyvä mittari, etenkin kun suurimman julkaisumarkkinan koko on noin satakertainen suhteessa pienimpään. Ja uudet aloitusmaat olivat nimenomaan kaksi pienintä. (Hong Kong, Singapore)

Kannattaa myös miettiä saadaanko rahaa kokonaismyynnistä vai jostain keskiarvosta.

Ei keskiarvolla sinäänsä ole mitään merkitystä, mutta nyt muissa maissa myydyt laitteet ovat pois myöhemmästä myynnistä. Se vaikuttaa kokonaismyyntiin.

Toisekseen maan koko ei ole ratkaiseva tekijä, vaan markkinan koko. Hong Kong ja Singapore ovat ostovoimaltaan huomattavan suuria maita, ja markkinan koko seuraa suurelta osin myös tätä mittaria.

Ps. itseäni ei kiinnosta asia niin paljoa, että jaksaisin siihen syvällisesti perehtyä. Perustinkin kommenttini vain uutiseen, jossa todetaan: "Kun verrataan keskimääräistä myyntiä per maa, on iPhone 5:n ja 4S:n myyntilukemat jotakuinkin samat."

Vastaa
Jonahan
Jonahan

27

@26
> Ei keskiarvolla sinäänsä ole mitään merkitystä, mutta nyt muissa maissa myydyt laitteet ovat pois myöhemmästä myynnistä. Se vaikuttaa kokonaismyyntiin.

Huomaan että yrität kiemurrella kovasti. En ymmärrä mitä tuolla on tekemistä väitteen "maakohtainen myynti pysyi samana" kanssa.

Ja tässä artikkelissa puhuttiin nimenomaan viikonlopun myynnistä.

> Toisekseen maan koko ei ole ratkaiseva tekijä, vaan markkinan koko. Hong Kong ja Singapore ovat ostovoimaltaan huomattavan suuria maita, ja markkinan koko seuraa suurelta osin myös tätä mittaria

Tottakai, mutta eivät USA ja Japani (eivätkä suuret euroopan maat) ole myöskään mitään kehitysmaita ja edelleen Hongkong ja Singapore ovat väkiluvultaan kymmeniä kertoja pienempiä kuin ne. Suora keskiarvo, johon perustit väitteesi on siis ilmiselvästi huono mittari.

> Perustinkin kommenttini vain uutiseen,

Niinhän siinä luki, mutta kyseisestä luvusta ei voi vetää johtopäätöstä, jonka halusit tehdä. Maakohtainen myynti ja keskimääräinen myynti per maa ovat kaksi aivan eri asiaa. Ja edelleenkin se keskiarvo on tässä tapauksessa mittari, josta ei näe mitään.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

28

@ 8:

"Mukaan lasketaan ne jotka on myyty operaattoreille/partnereille, apple storessa myydyt sekä postitse myydyt jotka asiakas on kuitannut."

Ai niin, tämä oli tätä. Operaattoreille myydyt puhelimet lasketaan myydyiksi, vaikka suuri osa näistä puhelimista ei ole päätynyt asiakkaille, vaan ovat edelleen myyjällä. Kun ihmiset lukevat tätä tilastoa, he luulevat loppukäyttäjien ostaneen 5 miljoonaa puhelinta. Oikeasti kyseiset käyttäjille myymättömät puhelimet pitäisi tilastoida tehtaan myyjille toimittamiksi puhelimiksi.

Tilastointi on hyvä työkalu, mutta sen maine kärsii tällaisesta "luovasta" käytöstä.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

29

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

> Ei keskiarvolla sinäänsä ole mitään merkitystä, mutta nyt muissa maissa myydyt laitteet ovat pois myöhemmästä myynnistä. Se vaikuttaa kokonaismyyntiin.

Huomaan että yrität kiemurrella kovasti. En ymmärrä mitä tuolla on tekemistä väitteen "maakohtainen myynti pysyi samana" kanssa.

Ei sillä olekaan, vaan sillä on tekemistä kokonaismynnin kanssa, josta itse puhuit. Jos Singaporeen ja Hong Kongiin on myytynyt esim. 200000 laitetta, ne ovat pois siitä mitä sinne olisi myyty myöhemin jos julkaisu olisi ollut möyhemmin kuten aiempina vuosina. Näin ollen suurempi ensimmäisen vkl myynti pienentää osaltaan myöhempää myyntiä. Ei se ole kiemurtelua, vaan matematiikkaa.

Lainaus:

Suora keskiarvo, johon perustit väitteesi on siis ilmiselvästi huono mittari...
Niinhän siinä luki, mutta kyseisestä luvusta ei voi vetää johtopäätöstä, jonka halusit tehdä. Maakohtainen myynti ja keskimääräinen myynti per maa ovat kaksi aivan eri asiaa.

Ko. lauseessa ei määritellä miten keskiarvo on laskettu. Sen voi tulkita olevan painottamaton tai sitten esim. markkinan koon mukaan painotettu keskiarvo. Uutisessa ei myöskään määritellä, miten suuria tai pieniä mukaan tulleet uudet markkinat ovat. Tältä pohjalta siitä voi vetää ihan vaikka millaisen johtopäätöksen, mukaan lukien sen minkä itse siitä vedin.

Edelleen, itse perustin väitteeni vain uutisen tulkinnanvaraiseen lauseeseen, eikä minulla ole mitään intressiä lähteä tätä sen suuremmin ruotimaan.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.