iPhone nousi heti myyntilistojen kärkeen Suomessa

17
Teemu Laitila

iPhone nousi heti myyntilistojen kärkeen Suomessa
Viime viikon lopulla julkaistu iPhone 5 -puhelin nousi heti suomalaisoperaattoreiden myyntilistojen kärkipaikoille kuukausimyynnin osalta huolimatta siitä, että laite oli myynnissä vain kolme päivää. Elisalla iPhone 5 on syyskuun myydyin puhelinmalli ja DNA:lla iPhone 5 ylsi toiselle sijalle ja sen edelle jäi vain Samsungin Galaxy S III.

DNA:lla iPhone 5 loppui osassa kaupoista jo ensimmmäisen puolen tunnin aikana ja operaattori odottaa uutta toimitusta maanantain aamupäiväksi. Myös Elisa myi varastonsa tyhjiksi ja uutta toimituserää luvataan tälle viikolle. Elisan mukaan iPhone 5 on kiinnostanut myös yrityskäyttäjiä ja ennakkovarausten perusteella laite näyttäisi nousevan listakärkeen myös yritysmyynnin puolella.

Elisan mukaan suuri osa iPhone-kaupoista on tehty luottomaksulla eli kuukausierissä. "Uuden iPhonen ensimmäiset myyntipäivät osoittivat erissä maksamisen suosion. Suuri osa ostaa tänä päivänä puhelimensa luottokaupalla. Tarjoamamme mahdollisuus maksaa korottomasti ja kuluttomasti kuukausierissä ilman pakollista liittymäkytkyä antaa yhä useammille mahdollisuuden ostaa haluamansa puhelin", kertoo Elisan liittymäliiketoiminnan johtaja Henri Korpi. Luottomaksun suosiota selittänee osaltaan huippupuhelinten kasvaneet hinnat, jotka lähentelevät laadukasta kannettavaa tietokonetta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (17)

Anonyymi käyttäjä
Jussi&/&%¤#"! (vahvistamaton)

3

Eli käytännössä vähintääkin joka toinen ompun käyttäjä onkin persaukinen pelle, koska ei ole edes vara ostaa puhelinta käteisellä ... lol!

Vastaa
JoniS
JoniS

5

suuri osa myydyistä osamaksulla? voi luoja miten voi tyhmyys tiivistyä tuohon omena logoon, ymmärrän jos auton vaikka maksaa osissa pankille sitten takaisin mutta se että ostetaan melkein tonnin puhelin mihin ei ole varaa ei mahdu minun päähäni.

Vastaa
zanttu
zanttu

6

En mikään talousnero ole, mutta eikö se vasta tyhmää olekkin sitoa pääomaa johonkin, josta saisi korottoman osamaksun?

Vastaa
tonkie
tonkie

7

@6 Ei ole sellaista kuin koroton osamaksu. Tässä tapauksessa osamaksun korko on sidottu lopulliseen kauppahintaan, joka tässä tapauksessa tarkoittaa ~200€ ilmaa hinnassa. Tuolla laskukaavalla korkoprosentksi tulee aika iso numero.

Vastaa
delic
delic

9

@8 kun lukee tämän uutisen kommentit niin olen kyllä samaa mieltä kanssasi. Jotenkin toi applevastaisuus on viimeisen vuoden aikana noussut ihan uskomattomiin mittasuhteisiin.

Ei tuota touhua voi kun hämmästellä ja miten pahaksi se on mennyt.

Vastaa
sobc
sobc

10

Miten puhelin jota myydään kolme päivää ja kaiken lisäksi eioota voi nousta listan kärkeen? Eivätkö nuo operaattorit myy lainkaan muita puhelimia? Tuntuu markkinointivedätykseltä.

Puhelimen hinnasta; eivätköhän nuo korot ole leivottu liittymämaksuihin. Silloinkin puhelimen hinta on sama osamaksulla tia kertamaksulla. Ilman liittymää saakin sitten pulittaa ~80-100e ylimääräistä.

Vastaa
pitokokka
pitokokka

11

no kun vakuutusrahat edellisestä rikkoontuneesta puhelimesta tulee viiveellä...

Myyntitilastot taitavat kertoa vain miten vähän operaattorit myyvät puhelimia. Jos jonkin tuotteen ostaa ja sen saa lähes tai samaan hintaan osamaksulla, miksi kummassa maksaa kerralla? Joskus on jopa tarjouksia, missä tuotteen saa edullisemmin osamaksulla. Ompa käynyt niin, että on pitänyt ottaa Tuohi -kortti ja maksaa sohva korottaa puolen vuoden päästä. Vihdoin älysivät rahoitusyhtiössä lopettaa turhan luottokortin, kun en sitä varmaan viiteen vuoteen käyttänyt.

Uuden iPhonen hinalla taitaa saada kaksi Lumia 900 ja vajaa kolme kasisatasta. Mutta miksi ostaa vain 16 gt muistia sisältävä, ei muistikorttipaikkaa, puhelinta, oli kyse sitten Lumista tai iPhonen karvalakkimallista.

Vastaa
delic
delic

12

@10 ei tossa oikeesti ole mitään ihmeellistä.

On muuten mielenkiintoista nähdä tekeekö iPhone 5 4ässät ja hallitsee koko vuoden melkein poikkeuksetta myyntilistojen kärkeä. Alku ainakin on varsin lupaava.

Kyllähän toi iPhone 5 eroaa vaan niin suuresti kaikesta muusta tarjonnasta, sillä pienuudellaan, ulkonäöllään, keveydellään ja varmaan ohuudellaankin on se aika iso kontrasti kuitenkin näihin jättiluureihin.

Voisimmeko elää aikaa jolloin mobiilimaailmassa pienestä tulee uusi suuri? Jos tämä iPhone 5 myy sen 50-60 miljoonaa niin luulisi, että muutkin valmistajat alkaa pikkuhiljaa miettimään uusiksi strategiaansa ja ajatella, että ehkä voisi tehdä sellaisen pienemmänkin älyluurin kovilla spekseillä, sillehän voisi olla kysyntääkin.

Se tulee kyllä olemaan mielenkiintoista miten lumia 920 kokoinen luuri markkinoiden painavimpana? älyluurina sopii tähän kuvaan.

On muuten luonnossa vielä paljon hienompi kuin kuvissa, kuvat ei todellakaan tee oikeutta tuolle luurille.

Vastaa
pitokokka
pitokokka

14

@12 tuskin kyse on koosta vaan hinnasta. Lisähinnalla saa lähinnä etukameran. Nykyisillä hinnoilla voisi jopa ysisatasen ostaa, jollen olisi päätynyt SIII:n (hintaero SIII:n oli pieni). 800 puolestaan kilpaili SII:n kanssa, nykyisin kilpailee 200+ hintaluokassa. Kimppaliittymällä näyttää 900 maksavan noin 50% enemmän kuin 800. Jos pienempi koko olisi suuri myyntivaltti, maksaisi 800 enemmän kuin 900 :-).

Vastaa
Jonahan
Jonahan

15

@14
Jos pienempi koko ei olisi myyntivaltti olisivat kaikki puhelimet suurempia (miniaturisointi kun maksaa).

Mutta 800 vs 900 casesta osittain oikeassa, toki myös hinta vaikuttaa.

Vastaa
aj84
aj84

16

Anteeksi vain, mutta kertokaas miten se koskee ketään teistä miten ihmiset puhelimensa ostavat ? En nyt näe tässä mitään asiayhteyttä. Itse olen ostanut ensimmäiset iPhonet esimerkiksi (3G,3GS,4) ihan suoraan Applelta lukitsemattomina. 4S ja 5 ostin kytkyllä koska edelliset mallit olivat vielä vuosien kuluttua täysin toimivia ja aina olen käyttänyt soneran liittymiä. Ja kun ei tuntunut olevan tarvetta vaihtaa merkkiä niin so not.

Se, että ostaa kalliin puhelimen kytkysopimuksella tarkoittaa käytännössä vain sitä että jää kuukaudessa enemmän rahaa maksaa laskuja ja ostaa ruokaa. Itse en muuta eroa näillä kahdella maksutavalla näe ? Toki on myös tapauksia joilla kytkykauppa perustuu vain haluun hommata helvetisti tavaraa ja yleensä ovat kyllä loppujen lopuksi kusessa osamaksujensa kanssa, mutta silti en näe tässä mitään syytä osoitella ketään sormella sen takia että ostaa jotain osamaksulla. Kukin tavallaan.

Vastaa
mikis1
mikis1

17

@7 Itse kun ostin kesällä sgs3 elisalta luottomaksulla niin laitteen kuukausimaksut yhteenlaskettuna hinta oli noin 10e halvempi mitä suoralla käteiskaupalla. Joten en kyllä ymmärrä että mistä olet nuo väittämäsi keksinyt.. Luottokauppahan ei koske/sido liittymääkään millään tavalla.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.