Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Google esitteli Android 4.2:n -- tuki Miracastille ja usealle käyttäjätilille

11
Manu Pitkänen

Google esitteli Android 4.2:n -- tuki Miracastille ja usealle käyttäjätilille
Google on esitellyt tänään Android 4.2:n. Kaverikseen se sai parikin uutta Nexus-laitetta.

Android 4.2 on nimensä mukaisesti kohtalaisen vaatimaton päivitys Jelly Beaniin verrattuna. Päivitys ei ole kuitenkaan pieni viilaus edelliseen, sillä mukana tulee uusia toimintojakin. Huhut osuivat tällä kertaa oikeaan, sillä Android 4.2 todella sisältää mahdollisuuden laatia useita käyttäjätilejä. Käytännön elämän kannalta tämä tarkoittaa sitä, että taulutietokoneeseen on mahdollista laatia omat profiilit työkäyttöä ja vapaa-aikaa varten.
Valokuvauksen puolella suurin uudistus on Photo Sphere, jonka avulla voidaan luoda 360 asteen panoramakuvia. Google Now -palvelua on lisäksi uudistettu ja Androidiin on lisätty Swypeä muistuttava elekirjoitustila. Miracast-yhteensopivuuden ansiosta puhelimen tai tabletin ruudulla olevan kuvan voi lähettää langattomasti toiseen laitteeseen (esim. taulutelevisioon).

Kommentit (11)

arivesa
arivesa

1

-10 Wawe/Bada:ssani on 360 panoraamakuvaus,sormella kynäily,ja DLNA All-Share datavälitys Smart-telkkariin. Kai nämä aiemminkin ovat toimineet Android-Galaxyissä?

Vastaa
Jep_
Jep_

2

Itse nostaisin "käytännön elämän kannlta" usean profiilin tuen hieman korkeammalle. En tiedä voiko useampaa profiilia kytkeä samaan Google-tiliin, mutta tuolla ominaisuudellahan on nimen omaan tarkoitus mahdollistaa yhden laitteen (tablettien kai lähinnä) jako useamman perheenjäsenen kesken. Jokaisella voi olla omat appsit ja niihin liittyvät "tilastot"/asetukset jne. (no appsien varsinainen koodi kai jaetaan) omat kustomoinnit/widgetit työpöydällä, asetukset emailissa, kalenterissa ja selaimessa.

Vastaa
arivesa
arivesa

3

@2
Kyllä,järkevää luultavasti.Ihmetyttää silti tämän edellyttämä yhden SIM:in yhteiskäyttö.Eihän yksi liittymä kaiketi voi olla monen?
Siis sopimushalitja vastaa kaikesta yksin,ja voi luovuttaa "lapsilukolla" muidenkin rajattuun käyttöön? Vai koskeeko vain 802.11/n Wi-Fi käyttöä?

Vastaa
Winukka @ (vahvistamaton)

4

Yksi ominaisuus,joka Jelly Beanista puuttuu - joka on uudessa Windows Phone 8:
Data Sense auttaa säästämään mobiilildatan käytössä.Puhelin näyttää tarkasti mobiilidatan käytön, ja web-sivuista ladataan pakattu versio.Data Sense ilmoittaa lisäksi lähellä olevista Wi-Fi-verkoista.Data Sense säästää mobiiladatan käytössä,mutta se vaatii muutoksia operaattorin päässä.

Vastaa
arivesa
arivesa

5

Wi-Fi:n käyttö ei liity SIM-operaattoriin. Kaikki kykenevät laitteet kertovat tarjolla olevat yhteydet kysyttäessä.

Web-sivuista on ollut tarjolla typistettyjä mobiiliversioita iät ajat, jo kalliin minuuttiveloitteisen 1G WAP-yhteyden aikana. Esim.pankit.

Vastaa
Kuveerty
Kuveerty

6

Semi-innokkaana valokuvauksen harrastajana lyttään kyllä tuon 360 panoraamakuvauksen jo ideana puhelimessa. En oikein välitä edes järkkäreillä kuvatuista ja photarilla(/vastaava) tehdyistä 360-asteisista, toki hienojakin mahtuu joukkoon mutta pääosin aika käyttökelvotonta mössöä.

Ihan vain sitä meinaan että eiköhän luulisi tuossa päivityksessä vähän enemmänkin hehkutettavaa ominaisuutta olevan. Toimiiko tuo Miracast niin että sen voi "jättää päälle" ja se peilaa jatkuvasti ihan kaiken mitä luurilla tekee? Eli ei esim. rajoitu jos katsoo vaikka Netflix jne? Ja mitenhän tuo resoluutio? Menee täytenä eli jos 720p näyttö niin menee 720p laadulla telkkuun? Ei ole tuttu itselle.. DLNA-pohjainen kai kuitenkin?

Vastaa
arivesa
arivesa

7

DLNA käyttää yhteytenään (mikäli tarjolla) 802.11/n Wi-Fi:ä 5 Ghz taajuudella.Teoreettinen maximivauhti 300 Mb/sec. Käytännössä kuitenkin lähinnä "vain" 150. Eli rauta ehkä rajoittaa,yhteysprotokolla ei.

Vastaa
Curvy2
Curvy2

8

Varmasti hieno juttu. olen pitänyt jo vuosia googlen palveluista. Enkä ole tainnut muuta maksaa kuin ostaessani tavaroita mainostenkin perusteella. Meidänkin risteykseltä on kuvat talolle päin..
Win 8 testaajana jo viime talvelta, jouduin sen symbolisen 30 euroa tästä maksamaan, mutta on tää nopeampi ja näppärä. Ja tään kanssa noi googlen jutut toimii täysin. Tossa kuvajutussa käytän tosin Dropboxia, pilvisysteemi, sillä voi kännykälläkin katsoa kuviaan.

Vastaa
Elucca
Elucca

9

Galaxy S2:ssahan on ollut jo kauan mukana panoramamoodi, mutta sen tuottama kuvanlaatu on lähes käyttökelvotonta. Marketista löytyy ohjelmia kuten ProPanorama, joilla voi ottaa panoramakuvia täydellä resoluutiolla.

Vastaa
jpa00
jpa00

10

Android 4.0:ssa (muistaakseni) tullut videopohjainen panoraamakuvaus on ollut aika hyvä ja toimii varmaan 4.2:ssakin nopeampana vaihtoehtona. Photo Spheres kyllä vaikuttaa sitten tuottavan huomattavasti parempaa jälkeä korkeammalla resoluutiolla, joten sitä varmaan tulisi käytettyäkin. Vanha panoraamakuvaus ei myöskään ollut 360 astetta, vaan varmaan suunnilleen 180 astetta kattava.

Mitä WP8:n Data Senseen tulee, se on fiksu systeemi, mutta ainoa ero Androidissa jo 4.0:sta olleeseen seurantaan on se, että se osaa kysyä datakäytön kokonaismäärän suoraan operaattorilta nk. "family plan"-liittymien tapauksessa, joita taas ei kai Suomessa hirveästi ole myynnissä. Tämäkin vain silloin, jos operaattori tukee kyseistä toimintoa.

Vaatiiko Miracast erillistä rautaa puhelimeen vai tuleekohan tuo ominaisuus vanhempiinkin Android-laitteisiin? Itse olen käyttänyt DLNA:n läpi puhelinta controller-laitteena ja lähettänyt siis wlanin yli kuvaa ja videota tv:lle, mutta Miracast olisi varmaan hiukan joustavampi tapa...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja