Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Ensimmäinen erä Nexus 4:sta myyntin ensi viikolla 579 euron hintaan

10
Teemu Laitila

Ensimmäinen erä Nexus 4:sta myyntin ensi viikolla 579 euron hintaan

Ensimmäinen erä Googlen Nexus 4 -puhelinta saapuu myyntiin Suomessa ensi viikolla eli viikolla 51, LG:ltä kerrotaan. Valmistajan mukaan lähes koko erä on kuitenkin menossa ennakkotilaajille, joten ilman ennakkotilausta puhelinta tuskin Suomesta saa ennen joulua.

Puhelinten saatavuus voi olla heikkoa vielä pidempään, sillä seuraavan toimituksen kerrotaan saapuvan Pohjoismaihin vasta tammikuussa 2013.

Nexus 4 on saanut järjestään hyviä arvioita amerikkalaissivustoilta, vaikka sitä on moitittu LTE-yhteyksien puutteesta. Yksi sen merkittävimmistä ominaisuuksista on hinta, joka on saatu Yhdysvalloissa painettua ennätyksellisen alas. Pienemmällä kahdeksan gigatavun tallennustilalla varustettu malli on Googlelta ostettuna vain 299 dollaria ja tuplasti isomman muistin saa vain 349 dollarilla.

Ikävä kyllä perinteiseen tapaan Suomeen siirryttäessä hinta kasvaa merkittävästi ja Nexus 4:n verollinen suositeltu myyntihinta on 579 euroa. Suomalaiskaupoissa on näkynyt 599 euron ennakkotilaushintoja.

Kommentit (10)

Järkevää (vahvistamaton)

1

Katoin just eilen ton suomihinnan. Yli tuplasti kalliimmin myydään. Toivon, että kukaan ei osta ylihinnalla myytyä tavaraa.

Vastaa
Nikotiko
Nikotiko

2

Näin kalliilla hinnalla en osta, varsinkaan kun laitteessa on vain 16 Gt muistia eikä microsd paikkaa. Erittäin heikkoa.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

3

Jep jep.. Hinta ihan ok myös täällä suomessa kun verrataan muihin huippuluureihin, mutta on törkeää, että hinta vaihtelee näin paljon. Eli pitäisihän tuota saada täälläkin samaan hintaan kuin muuallakin.

Vastaa
fanwars
fanwars

4

Toivottavasti kaikki ymmärtävät tilata tämän esim. Briteistä tai Saksasta. Suomen nylkyrihinnat ovat pelkkä vitsi.

Vastaa
Tomppa_78
Tomppa_78

5

Nexus 4 on törkeän hintainen. Olisi ehdottomasti mennyt ostoon 8Gb:n luuri, jos hinta olis ollut sama kuin joissakin euromaissa eli 299€.
Taidan siirtyä Androidista Lumiaan seuraavaksi.

Vastaa
arcanix
arcanix

8

Ei voi vaihtaa akkua ja helvetinmoinen ylihinta, voisi melkein luulla Applen laitteeksi. Muuten kyllä ihan hyvän oloinen luuri.

Vastaa
ep_
ep_

10

@6
Niin ja ei kannata myöskään unohtaa sitä Samsungin rohjaketta, jota myös ostetaan suu vaahdoten.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja