Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Lehti: HTC kuoppasi suunnitelmat viiden tuuman Windows Phonesta

4
Teemu Laitila

Lehti: HTC kuoppasi suunnitelmat viiden tuuman Windows Phonesta
HTC suunnitteli viiden tuuman ruudulla varustetun Windows-puhelimen julkaisua, mutta suunnitelmat kuopattiin, sillä laitteen ei uskottu pärjäävän kilpailussa Android-laitteille, kertoo talouslehti Bloomberg. HTC ei uskonut laitteen menestykseen, sillä ruudun resoluutio olisi jäänyt pienemmäksi kuin vastaavissa Android-laitteissa.

HTC on jo julkistanut kolme Full HD -resoluutiolla toimivaa Android-puhelinta, joista yhden pitäisi saapua myös Eurooppaan. Myös muilta Android-valmistajilta odotetaan vastaavalla tekniikalla varustettuja viiden tuuman puhelimia.
Microsoftin älypuhelinkäyttöjärjestelmän uusin versio Windows Phone 8 ei kuitenkaan tue kuin enintään 1280x768 pikselin resoluutiota. Tuen puute pitää Windows Phone -järjestelmän ainakin toistaiseksi phableteiksikin kutsuttujen älypuhelinten ja tablettien risteytysten kategoriasta. Kiinalainen ZTE on aiemmin vihjaillut viiden tuuman Full HD -näytöllä varustetusta Windows-puhelimesta, mutta yhtiö ei ole paljastanut miten se aikoo kiertää Microsoftin käyttöjärjestelmän rajoitukset.

Toisaalta HTC:n huoli heikosta menekistä saattaa olla ylimitoitettu, sillä Windows Phone 8:n tukemalla enimmäisresoluutiolla viiden tuuman puhelimen PPI-arvoksi (pixels per inch) tulisi silti piirun vajaa 300, mikä on edelleen riittävä laadukkaan kuvan aikaansaamiseksi.

Kommentit (4)

TUHKANE
TUHKANE

1

Ei liity uutiseen, mutt osaisko joku guru sanoa mistä tuommoisen iso kellon(kello tiilen) saapi ladattua L920:selle??

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja