Sonyn Xperia Z viiden tuuman ruudulla julkaistaan tammikuussa

1
Teemu Laitila

Sonyn Xperia Z viiden tuuman ruudulla julkaistaan tammikuussa
Sony aikoo julkaista tammikuun toisella viikolla alkavilla CES-messuilla uuden viiden tuuman lippulaivamallin, joka kantaa nimeä Xperia Z. Laite on aiemmin esiintynyt kuvissa Yuga-koodinimellä.

Xperia Z on erityisesti suunniteltu haastamaan Samsungin ja HTC:n viiden tuuman laitteita ja sen ominaisuudet vastaavat paljolti kilpailijoita. Ruutu toimii 1080p-resoluutiolla ja sisuksista löytyy kiinalaistietojen mukaan Qualcommin neliytiminen Snapdragon S4 Pro -piiri, kaksi gigatavua RAM-muistia ja laite on varustettu microSD-paikalla. Kameran megapikselimäärässä Sony ylittää kilpailijansa tuomalla laitteeseen 13 megapikselin kennon.



Laitteesta tuoreimman kuvan julkaissut kiinalaissivusto väittää, että toimitukset asiakkaille alkaisivat jo tammikuun puolessa välissä. CES-messujen julkistuksilla on kuitenkin ollut monesti tapana venyä jopa seuraavaan syksyyn ennen virallista myyntiin tuloa, johon Sonylla ei kuitenkaan ole varaa tiukasti kilpailluilla Android-markkinoilla.

Myös kiinalainen ZTE julkaisi viiden tuuman Full HD -näytöllä varustetun Android-puhelimen. Viiden tuuman kerhoon aikovat huhujen mukaan myös LG sekä Huawei, joka aikoo pistää vielä paremmaksi yli kuuden tuuman näytöllä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.