Golla haastoi Jollan oikeuteen samankaltaisen nimen vuoksi (päivitetty)

22
Teemu Laitila

Golla haastoi Jollan oikeuteen samankaltaisen nimen vuoksi (päivitetty)
Lähinnä suojalaukuistaan tutuksi tullut Golla on haastanut omaa älypuhelinta ja käyttöjärjestelmää kehittelevän Jollan oikeuteen liian samankaltaisen tavaramerkin vuoksi, raportoi MTV3.

Golla vaatii Jollan tavaramerkkirekisteröinnin kumoamista. Gollan mukaan yhtiö on käyttänyt 12 vuotta ja miljoonia euroja brändäykseen ja tuotemerkkiin, eikä yhtiö voi jäädä seuraamaan vierestä hyvin samankaltaista nimeä käyttävän yrityksen saapumista.

Jollalla ja Gollalla ei varsinaisesti ole toimintaa samalla alalla, vaikka Gollan valikoimaan kuuluukin esimerkiksi kuulokkeita erilaisten kantolaukkujen lisäksi. Gollan toimitusjohtaja Petri Kähkönen kuitenkin heittää ilmaan ajatuksen mahdollisesta päällekkäisyydestä tulevaisuudessa.

- Maailma muuttuu, emmekä sulje pois mahdollisuutta valmistaa vielä joskus matkapuhelimiakin, Kähkönen kommentoi MTV3:n mukaan.

Päivitys 15.1.2013 15:21



Jollan hallituksen puheenjohtajan Antti Saarnion mukaan Jolla on menetellyt nimiasiassa lain kirjainta noudattaen. Saarnion mukaan Gollan ja Jollan nimien samankaltaisuudet on jo selvitetty aiemmin.

- Viranomainen on asianmukaisesti hyväksynyt tavaramerkin ja on hyväksynnän yhteydessä käsitellyt Gollan ja Jollan tuotemerkit ja todennut että tuotemerkit eivät ole liian lähellä toisiaan.

Jollan Saarnion mukaan maailmalla reissatessa kukaan ei ole tähän mennessä vielä sekoittanut Jollan puhelimia ja Gollan laukkuja keskenään.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -28%

Oppo Reno 7 5G
287 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (22)

Anonyymi käyttäjä
dfdfshdh (vahvistamaton)

2

Enpä olisi ennen tätä osannut mitenkään mieltää Jollaa ja Gollaa samaan asiayhteyteen.

Hohhoijaaa... jää Gollat hyllyyn, ihan vain naurettavan toiminnan takia. Ebaystä saa muutenkin vastaavaa laatua paljon halvemmalla.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
JellyBean @ (vahvistamaton)

3

Golla ja Jolla,kaksi suomalaista yritystä haastavat toisensa...!!. ;(

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Masa444 (vahvistamaton)

4

Valitettavasti tämä on vasta esimakua siitä, mihin Jolla joutuu kun tuo puhelimensa myyntiin.

Nykyään on mahdotonta valmistaa puhelinta ilman että loukkaisi jonkin valmistajan patentteja.

Jolla tarvitsee oman lakimiesarmeijan.

Vastaa
teme565
teme565

5

Golla huomannu mahdollisuuden kiusantekoon ja siinä samalla ilmaisen mainoksen saamiseen kun pääsee uutisotsikoihin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

6

>Nykyään on mahdotonta valmistaa puhelinta ilman että loukkaisi
>jonkin valmistajan patentteja

Totta, mutta oleelliset saat lisenssoitua ja tiettävästi Jolla on tehnyt töitä myös muutenkin asian parissa.

Vastaa
Phiideer
Phiideer

8

Vähän epäilen, ettei firma voi ns. varmuuden vuoksi varata toimialoja, joilla tavaramerkkinsä tulee ehkä joskus toimimaan.

Vastaa
veeman07
veeman07

9

Siellä ei taas toimitusjohtaja ym. johto/hallitus ajattele juuri mitään. En varmasti osta koskaan gollaa. En koskaan.

Vastaa
teme565
teme565

10

Golla on vaan rahan perään (tai yhteistyösopimuksen tai jonkun muun asian, josta se voi hyötyä). Jos Golla olisi aidosti asian takana (eli haluaa puolustaa omaa tavaramerkkiään, tämä haaste olisi esitetty jo silloin, kun Jollasta alkoi tihkua enemmän tietoa suurelle yleisölle ja homma olisi kenties sovittu pienellä rahalla kaikessa hiljaisuudessa, jolloin olisi menny isot hillot ja uutisotsikot sivu suun.

Mutta kun asia otetaan vasta nyt esille, niin ne varsinaiset tarkoitusperät paljastuu. Nyt varmaan Jolla joko maksaa sievoisen kertakorvauksen Gollalle tai toinen, mitä itse pidän myös mahdollisena, on että Golla saisi jonkinlaisen yhteistyösopimuksen Jollan kanssa niin että vaikka kapulan mukana tulisi joku Gollan suojapussi tms.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jollajollajolla (vahvistamaton)

11

Hyvä Golla! Nyt lähitte iänikuiseen boikottiin, löytyy yks ämppärin suojakotelo, lentää roskiin! ;D haistakaahan...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ttrtr (vahvistamaton)

12

Voivoi Golla parkaa! Tiedämpähän boikotoida Gollan laukkuja jatkossa :D

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

13

10@
>Mutta kun asia otetaan vasta nyt esille,

Ei tässä nyt kovin montaa kuukautta ole mennyt,kun Jolla tuli julkisuuteen tällä toimialalla ja alle vuosi kun tavaramerkkiä haettu. ja ollaan siinä vaiheessa ettei vielä ole yhtää tuotetta julkaistu Jolla nimellä, tai isoja markkinointiponnistuksia. niin kaukan siitä rahastamis yrityksestä mitä mailmalla tehty jo julkaistuista tuotteista, joten tuskin rahaa, ainakaan isoa hakevat.

Golla on rekisteröinyt GOLLA ko alalle pari-kolmevuotta aijemmin.

Jos tavaramerkkiään ei puolusta on sitä vaikea myöhemmin puolustaa.

Toinen asia sitten onko Jolla - Golla nimissä sekaantumisen vaaraa. vaikka Jolla laukkuja joskus hyllyssä olisi, tai Golla puhelimia.

Vastaa
EmDzei
EmDzei

15

Elop: "Palava lautta" --> jolla (pelastusvene). Mutta mitä tarkoittaa sana "Golla"? Ei mitään. Ei ole siis mitään sekoittumisen vaaraa.

Vastaa
JussiFX
JussiFX

16

Aika pienestä menee Gollat boikottiin. Kuten @4 jo sanoi, Jollalla on edessään vähän pahemmat haasteet ja haastajat, jos saa minkäänlaista suosiota markkinoilla (mitä vähän epäilen ettei tosin tule käymään).

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
kakka2 (vahvistamaton)

17

Roskaa koko golla ja sanovat vielä julkisesti työntäneensä siihen miljoonia hahahaha

Vastaa
johtaja59
johtaja59

18

Kumma juttu, että Gollalla ovat vasta nyt huomanneet nimien läheisyyden, vaikka Jolla on pyörinyt julkisuudessa jo vuoden verran.
En olisi uskonut että Suomestakin löytyy tällainen trolli.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jajeto (vahvistamaton)

19

Eipä osteta enää gollan suojapusseja :( voisivat painua kuuseen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

20

18@
>Kumma juttu, että Gollalla ovat vasta nyt huomanneet nimien
>läheisyyden, vaikka Jolla on pyörinyt julkisuudessa jo vuoden
>verran.

Juttu ei kertonut koska ovat huomanneet, Jolla tavaramerkkin haustakin on vasta vajaa vuosi, julkisuuteen laajemmin tuli vasta 2012 loppupuoliskolla, eli voi olla että ovat aloittaneet prosessi heti kun havaitsivat.

Gollan kokoisella firmalla ei välttämättä resursseja kytätä jatkuvasti reksiterinäärellä, jotta kerkiäsivät vastustaan vielä aijemmin, vaan ovat luottaneet rekisteripitäjään siinä että samankaltaisia ei hyväksytä samalla alalla.

Vastaa
avthein
avthein

21

Todella hölmö meto Gollalta pahasti omaan nilkkaan. Olisi syytä opetella suomea ja tarkistaa sanankirjasta ennen kuin möläyttelee moisia idioottimaisuuksia.

JOLLA tarkoittaakin oikeasti jotain, toisin kuin Golla (joka ampui osui ja upposi hölmöilyihinsä).

Gollan tuotteidenkin laatu järkyttävän huonoa kun kamerapussukatkin kuluvat taskussa puhki kuin betonimyllyssä sepelin seassa...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.