Tässä on neljän päivän päästä julkaistava HTC:n lippulaivamalli

4
Sami Koivunen

Tässä on neljän päivän päästä julkaistava HTC:n lippulaivamalli
HTC:n virallisilla kotisivuilla lasketaan jo sekunteja 19. helmikuuta pidettävään julkistustilaisuuteen, jossa esitellään aiemmin M7-koodinimellä tunnettu HTC One.

Uutuuden on tarkoitus olla taiwanilaisvalmistajan seuraava Android-lippulaiva. Viimeisimpänä tietona Unwired View -sivusto kertoo, että One-puhelimesta olisi tulossa evleaksin kuvavuodon perusteella hopeisen version lisäksi musta versio.

Huhujen perusteella tuleva lippulaiva sisältää 4,7 tuuman Full HD -näytön, joka näyttäisi peräti 468 pikseliä tuumaa kohti ja 1,7 gigahertsin neliytimisen Snapdragon-suorittimen. Lisäksi puhelimessa olisi 13 megapikselin kamera ja se tulisi saataville sekä 32 gigan että 64 gigan versioina. Hintaeroa versioilla olisi noin sata dollaria, kun halvemman version hinta olisi Yhdysvalloissa noin 200 dollaria kytkykaupalla. Suomessa puhelimen hinta tulee todennäköisesti olemaan samoissa kilpailevien huippupuhelinten kanssa.



Aikaisemman uutisen perusteella HTC järjestää lehdistötilaisuuden yhtä aikaa New Yorkissa ja Lontoossa. Puhelin on luultavasti isosti esillä myös tulevassa mobiilialan MWC-kongressissa Barcelonassa.



Päivitys klo 20:23: HTC on hehkuttanut julkistusta myös Twitterissä seuraavasti:




Uhoaminen etenkin Nokian suuntaan on siis edelleen kovaa ja HTC aikoo käydä tosissaan taistoon kännykkäkameroiden herruudesta.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (4)

DjZorlag
DjZorlag

1

Paljonkohan tämä sitten eroaa One X+:sta muuten kuin etupuolen ulkonäöltä. Olisikohan esim. videokameraankin saatu jo yli 24 FPS. :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ihkuaihkua @ (vahvistamaton)

2

Kameran kenno on sama kuin tulevassa HTC:n huippumallissa.Se kuvaa yhden isokokoisen kuvan hieman samaan tapaan kuin Nokian kehuttu Pureview-tekniikka sillä erotuksella, että kuvan koko on pienempi.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.