Galaxy S IV:n ulkomuoto alkaa hahmottua

19
Teemu Laitila

Galaxy S IV:n ulkomuoto alkaa hahmottua
Kun kevään odotetuimpaan puhelinjulkaisuun on enää kaksi päivää aikaa, nettiin on ilmestynyt muutama epävirallinen kiinasta lähtöisin oleva kuvavuoto laitteesta sekä myös Samsungin oma virallinen teaser-kuva, joka paljastaa puhelimen yläreunan muodon.

Tuoreimpien kuvien perusteella edellinen kuvavuoto ei osunut erityisen oikeaan, vaan ulkonäkö tulee säilymään pitkälti samanlaisena kuin edellisessä Galaxy S III -mallissa. Toisaalta Samsung on aiemminkin varjellut puhelimen ulkoasua käyttämällä prototyyppilaitteissa muita kuin virallisia lopputuotteeseen tulevia kuoria.

Kiinalaislähteet paljastavat puhelimen koko ulkoasun videolla, jossa näkyy myös käyttöjärjestelmä. Puhelin on kiistämättä aito ja toimiva laite, mikä ei toisaalta vielä takaa sitä, että torstaina julkistettava laite olisi 100 prosenttisesti saman näköinen. Videolla näkyvässä laitteessa on isohko näyttö, joka aiempien tietojen perusteella olisi 4,9 tuumaan kokoinen.




Uskottavuutta kiinalaisvuodolle antaa Samsungin itse julkaisema teaser-kuva, jossa näkyy puhelimen yläosan muotoilu ja valmistajan logo. Ainakin näkyvien yksityiskohtien perusteella kyseessä saattaisi hyvinkin olla sama laite, joka esiintyy kiinalaisvideolla.



Aiemmat saman kiinalaissivuston kuvat vaikuttaisivat vahvistava suuren osan huhutuista ominaisuuksista. Puhelimen mallinimen väitetään olevan GT-I9502, näytön resoluution 1080p, käyttöjärjestelmän Android 4.2.1 ja prosessorina toimisi "Universal5410", mikä viitannee Samsungin omaan Exynos Octa 5410 -malliin.



Samsungin aiemmat temput huomioon ottaen tässä vaiheessa ei voida sanoa varmaksi onko kuvissa esiintyvä puhelin torstaina New Yorkissa julkaistava lopullinen Galaxy S IV, mutta Puhelinvertailu raportoi aiheesta paikan päältä tuoreeltaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (19)

delic
delic

3

Jos tämä on tosiaan tuleva samsung niin nyt jos koskaan htc:lla on mahdollisuus palata mukaan älyluurikilpailuun, kyllähän toi htc one näyttää niin paljon tyylikkäämmältä ja arvokkaammalta ja oikeasti laadukkaalta laitteelta.

Vastaa
kranaatti
kranaatti

4

voisivat edes jotenkin parantaa tota ulkonäköö, tääkää ei juurikaan eroo edellisestä, koko kasvaa ja tehot nousee, mutta missä desing?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

5

"Toisaalta Samsung on aiemminkin varjellut puhelimen ulkoasua..."

Tarkoitettaneen "ulkonäköä", ei "ulkoasua".

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

6

@3 Samaa mieltä, jos nyt eivät taas kuse Sensen kanssa ihan törkeästi. HTC Onen menestys riippuu varmaan paljon tuosta Sensestä sekä siitä miten se uusi kamera oikeasti pärjää. Olen yrittänyt etsiskellä, mutta ei taida vieläkään olla saatavilla järkeviä Sampleshotteja sen kameralla vaikka luurin pitäisi tulla myyntiin jo tässä kuussa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mokiaonmokia (vahvistamaton)

8

S3:nenkin haukuttiin joka paikassa rumaksi, silti se myi pelkästään ensimmäisen 3kk aikana ihan tolkuttomasti (oliko jopa 100m kpl). Samaan aikaan Mokia myi 4m Lumiaa, joten pitäkääs suuta supummalla.

Vastaa
MDewill
MDewill

9

Sääli olisin toivonut palattavan S2 ulkomuotoon, eika siksi että se näytti muka aplen luurilta vaan muuten paremman näköinen.
Sitä paitsi Samsungilla oli iluusrin malli käytössä ennen ensimmäitä puhelintaan kunnes päättivät että tuo ulkomuoto kuuluu heille ja kukaan muu ei sitä saisi käyttää.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Rasberry (vahvistamaton)

10

Mitä rumempi sen paremempi. Kiinnostaa ainoastaan onko kamera parantunut edeltäjään nähden. Läpyskä menee kuitenkin Case-maten Tough Xtreme:n sisään :)

Vastaa
akse
akse

11

@3 myös Sonyn Z mallit on paljon paljon hienompia kuin tämä.

@8 No ei se siitä kaunista tee vaikka myykin paljon..

Vastaa
Kuveerty
Kuveerty

12

Reps tuolle kommentille 8..

Onhan esim. C1 Citroënia myyty vaikka kuinka, se ei silti poista sitä tosiasiaa ettei se ole mikään ilo silmälle. Yhdyn aiempiin kommentoijoon siinä että ulkonäöltään s2>s3.

Hienoimmat Android-luurit tekee tällä hetkellä imo Sony. Kumma kun eivät mene kaupaksi niinkuin Samsungit esim. Suomessa? Spekseiltäänkään ei pitäisi jäädä toiseksi. Samsungilla on kyllä puskaradio kunnossa ja erittäin äänekäs fanijoukko niin muilla Android-valmistajilla on vaikeuksia saada käyttäjäpohjaa.

Vastaa
Kuveerty
Kuveerty

13

Reps tuolle kommentille 8..

Onhan esim. C1 Citroënia myyty vaikka kuinka, se ei silti poista sitä tosiasiaa ettei se ole mikään ilo silmälle. Yhdyn aiempiin kommentoijoon siinä että ulkonäöltään s2>s3.

Hienoimmat Android-luurit tekee tällä hetkellä imo Sony. Kumma kun eivät mene kaupaksi niinkuin Samsungit esim. Suomessa? Spekseiltäänkään ei pitäisi jäädä toiseksi. Samsungilla on kyllä puskaradio kunnossa ja erittäin äänekäs fanijoukko niin muilla Android-valmistajilla on vaikeuksia saada käyttäjäpohjaa.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

15

Juu sonyn luurit kyllä kiinnostaa täälläkinpäin, oikeastaan jo viimevuonna sgs3:n aikaan mietin sonya vaihtoehtona, mutta silloin syntinä oli Sonyn tapa ja aikataulu tarjota päivityksiä. Ei kyllä ole tainnut parantua mihinkään, joten pitänee vieläkin skipata Sony. Samppa on hoitanut päivitykset todella mallikkaasti ainaskin sgs3:n ja sgs2:den osalta.

Vastaa
pentsu
pentsu

17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mokiaonmokia:

S3:nenkin haukuttiin joka paikassa rumaksi, silti se myi pelkästään ensimmäisen 3kk aikana ihan tolkuttomasti (oliko jopa 100m kpl). Samaan aikaan Mokia myi 4m Lumiaa, joten pitäkääs suuta supummalla.

100 metriä kappale? Ettei olis ollut peräti kilometrejä?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mikkui (vahvistamaton)

18

@12 Kyllä itsekkin ihmettelen,miksi Sony ei myy suomessa. Itselläni on Sonyn luuri,ja on kyllä laadukas,ja muotoilultaan upea. Vaikka kyllähän tuo Samsung on vaan niin hyvä,vaikka muotoilupuoli ei iske oikein silmään.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jepajuudas (vahvistamaton)

19

@8

100 miljoonan muistelusi ei heittänyt kuin _noin_ 90 miljoonalla. Tammmikuun puolessa välissä 40 miljoonaa rikki, joten tällä hetkellä mennään varmaan jossain 45 miljoonan kieppeillä. Kieltämättä mahtavia lukuja rumalle ämpärimuovipuhelimelle.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.