Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Tältä näyttää Googlen uusittu Android-kauppa

Teemu Laitila

Tältä näyttää Googlen uusittu Android-kauppa
Googlen uusitusta Play-kaupasta on julkaistu ensimmäinen kuva. Kuvan julkaisi Google+-palvelussa Youtuben työntekijä, joka poisti ruutukaappauksen pian julkaisun jälkeen. Onneksi Androidpolice kuitenkin tallensi kuvan kaikkien tuijoteltavaksi.

Uusittu Play-kauppa julkaistaneen todennäköisesti ensi kuussa Google I/O -tapahtumassa, jossa Googlen odotetaan julkaisevan myös seuraavan sukupolven Nexus 7 -tabletin sekä sen mukana uuden Android-version.
Kaupan uudistuksella Google haluaa tuoda paremmin esille Play-kaupan muutakin sisältöä kuin Android-sovelluksia, joista se on tuttu suurimmalle osalle käyttäjistä. Suomalaisille uudistuksestakaan ei vielä välttämättä ole suurempaa hyötyä, sillä lisensointisyiden vuoksi suuri osa Googlen kaupan viihdesisällöstä on tarjolla vain Yhdysvalloissa.

Graafisen ilmeensä puolesta uusi kauppa vaikuttaisi nykyistä selkeämmältä. Grafiikkaa on "litistetty" ja värimaailma on aiempaa yksinkertaisempi.

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja