Windows Phone -päivitys tuo lisää ruutuja isoille näytöille

3
Teemu Laitila

Windows Phone -päivitys tuo lisää ruutuja isoille näytöille
Tämän viikkoisen uutisen mukaan Microsoft on kasvattamassa Windows Phone 8 -järjestelmän enimmäisresoluutiota aina Full HD -tasolle saakka, mikä tekee nykyistä isompien puhelinten valmistamisen järkeväksi. Tuoreimman tiedon mukaan myös käyttöliittymään tehdään muutoksia, joilla isompi ruutu saadaan paremmin käyttöön.

ZDNetin Microsoft-asiantuntijan Mary Jo Foleyn lähteiden mukaan Full HD -tuen tuova GDR3-päivitys (General Distribution Release 3) saattaa sisältää myös muutoksen kotinäkymän tapahtumaruutujen enimmäismäärään. Lähteet kertovat, että päivitys voisi lisätä näytölle yhden rivin keskikokoisia ruutuja sivuttaissuunnassa. Muutoksessa olisi järkeä, sillä yli viiden tuuman laitteessa nykyinen asettelu ei hyödyntäisi tarjolla olevaa tilaa erityisen optimaalisesti.



Uusi ruuturivi saattaisi jäädä vain puhletti-luokan laitteiden ominaisuudeksi, sillä nykyisissä 1280x768 pikselin näytöissä tila ei todennäköisesti riitä ruutujen määrän kasvattamiseen.

Lisäksi Mary Jo Foley kertoo, että Windows Phone -alustan huhuttu Blue-päivitys saattaa venyä jopa ensi vuoden puolelle. GDR3 on ainut ennen Blue-päivitystä saapuva isompi uudistus ja Foleyn mukaan se saattaa sisältää myös päivityksiä järjestelmän muihin perussovelluksiin.

Windows Phone Daily on muokannut myös esimerkkikuvan siitä, miltä Windows Phonen aloitusnäkymä voisi näyttää suuremmalla määrällä ruutuja. Erikoista kyllä ruutujen määrää on kasvatettu esimerkkikuvassa vain yhden pienemmän neliön verran, eikä ylimääräisellä keskikokoisella ruudulla, kuten alkuperäisessä lähteessä mainitaan. Kuva antaa silti osviitta mahdollisesta tulevasta ulkoasusta.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -28%

Oppo Reno 7 5G
287 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (3)

Anonyymi käyttäjä
Nokiavieläolemassa? (vahvistamaton)

1

Kyllä on karsean näköinen, hyh. Kuka tällaista haluaa?

Vastaa
kranaatti
kranaatti

2

Toi näyttää aika tyhmält jos toi isoin tiili ei ookkaa enää sivusta sivulle, mut ainaki näkee enemmän, tai voisivat pistää sen suoraan 6 pikkutiilen kokoseks

Vastaa
kranaatti
kranaatti

3

Toi näyttää aika tyhmält jos toi isoin tiili ei ookkaa enää sivusta sivulle, mut ainaki näkee enemmän, tai voisivat pistää sen suoraan 6 pikkutiilen kokoseks

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.