TE: Jolla löysi uuden toimitusjohtajan Itellasta

12
Manu Pitkänen

TE: Jolla löysi uuden toimitusjohtajan Itellasta
Vuonna 2011 perustettu suomalainen matkapuhelinyhtiö Jolla vaihtaa toimitusjohtajaa, uutisoi Talouselämä. Marc Dillonin tilalle nousee Itellan ja Hackman Metoksen teknologia- ja tietohallintojohtajana työskennellyt Tomi Pienimäki. Nuorelle yhtiölle on tulossa nyt jo kolmas toimitusjohtaja.

Toimitusjohtajien vaihdoille on ymmärrettävä syy, sillä Jolla on kehittynyt nopeasti. Dillonin kaudella Jollassa oli kyse ohjelmistokehityksestä, mutta nyt kuvaan ovat tulleet jakelukanavat ja logistiikka. Uudet pääprioriteetit vaativat omanlaisensa johtajan. Dillon jatkaa ohjelmistokehityksen johdossa Jollassa.

Pienimäki on auttanut Jollaa alusta asti. Pienimäen veli, Sami Pienimäki, on yksi yhtiön perustajista.

Jolla valitsi myös uuden hallituksen. Antti Saarnio jatkaa hallituksen puheenjohtajana ja Stefano Mosconi hallituksen jäsenenä. Uusia jäseniä ovat Nokian Meego-kehitystä johtanut Ari Jaaksi, Chine Fortune Holding Limitedin toimitusjohtaja Steve Lau ja sijoittaja Boukerche Mohamed


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (12)

Jakele
Jakele

1

Hyvä uutinen toki tääkin, mutt mutt olis kyll jo korkee aika nähdäkin jotain konkreettisenpaa, kuin vain kuulla organisaatiomuutoksista... Toki jotain harmaasävyistä käyttöliittymädemoa on näytetty, mutt se ei oikein jaksa vielä vakuuttaa, saatika vahvistaa latistumaan päin olevaa odotusta

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Petetty1990 (vahvistamaton)

3

Jolla vain lupaa ja lupaa, mutta mitään valmista ei tapahdu.

Viime kesänä luvattiin uuden puhelimen julkistus vuoden 2012 loppuun mennessä. Lupaukset petettiin.

Sitten marraskuussa luvattiin uuden puhelimen julkistus tämän vuoden Q1 loppuun mennessä. Lupaukset petettiin.

Mitään ei olla siis opittu Nokia-aikojen myöhästymisistä. Ei ihme, että Elop veti Meego-projektilta töpselin seinästä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
urpoq (vahvistamaton)

4

Taas on Jonneilla kiire. Räplätkää vain androidianne, kyllä se aika kuluu ja pääsette sitten toden teolla mollaamaan hienoa laitetta jossa nyt ei sattumoisin ole tublaturbohypersuoritinta.

Vastaa
emulisti
emulisti

5

Hyvää kannattaa odottaa, mutta en tiedä kauanko tuo vanha puhelin pysyy henkissä ja rajansa tuolla ihmisten kärsivällisyydelläkin on varsinkin kun mitään näyttöjä ylivertaisuudesta tai toimivuudesta ei ole.

Vastaa
Ranvier
Ranvier

6

@3: Sailfish kyllä vasta esteltiin viime marraskuussa eikä silloin lupailtu vielä mitään puhelimen julkistusajankohdasta.

Vastaa
Kuveerty
Kuveerty

7

@6

http://gigaom.com/2012/09/25/jolla-the-...os-and-android/

Jollan päähahmot kyllä lupailivat viime vuonna vahvasti että puhelin julkistetaan vielä 2012 puolella. Sitten lupailtiin tosiaan 2013/Q1, ei paljoa näkynyt. Ihme että porukka jaksaa hypettää vieläkin vaikka sen kummempaa konkreettista ei ole nähty kuin hieman sekavia esittelyjä käyttöliittymästä.

Toisaalta, on hyvin mahdollista että Jollan luuri tulee olemaan "referenssipuhelin", ja itse raudassa ei ole sen kummempaa ihmeteltävää, varmaan jotain perus speksejä 2-core, 1-2GB ram, 8mp kamera jne jne. Itse kilpailuvaltti olisi kuten tässä jonkun aikaa on hehkutettukin käyttöjärjestelmässä.

Vastaa
djtob
djtob

9

@6. Juuri niin, ei ole luvattu vaan esiteltiin Sailfishiä.
@7. Jos lukee alkuperän, niin ei siinä todellakaan ole luvattu puhelinta muuta kuin ainoastaan vuonna 2013. Linkkaamasi juttu puhuu yhtä samaa virheuutisointia, mitä tässä on yritetty aiemmin korjata, että esitellään pelkästään KÄYTTÖJÄRJESTELMÄÄ, ei puhelinta ole luvattu.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
aertyh (vahvistamaton)

10

Talouselämän jutusta lainattu

"Miesten mukaan Jolla olisi voinut julkaista oman puhelimensa nopeamminkin, mutta yhtiö halusi luoda järjestelmän, johon muidenkin valmistajien olisi helppo tarttua."

Eli Jolla halusi, että Sailfish saadaan lisensointi kuntoon ennen kuin oma puhelin julkistetaan

Vastaa
Kuveerty
Kuveerty

11

@9

Jos lukee alkuperän? Minkä alkuperän? Minkä virheuutisoinnin? Tuossa on sivuston itse tekemä _haastattelu_ Jussi Hurmolan kanssa, tehty 9/2012 ja suoralla lainauksella: "Hurmola: We’re going to announce the smartphone later this year. When we announce it, we’ll also say when you can buy it."

Mielestäni (ja Jussi käyttää termiä jälkeenpäin haastattelua myös näin) smartphone tarkoittaa PUHELINTA, ei käyttöjärjestelmää.

Jos se nyt on jälkeenpäin korjattu jossain, niin on kyllä ulosanti firman (ex) toimitusjohtajalla jäätävää.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
abacaca (vahvistamaton)

12

Jotenkin ei minussa hirveästi herätä luottamusta että firma vaihtaa pomoa jo toista kertaa ennen kuin ensimmäinenkään tuote on ulkona.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.