Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa

3
Teemu Laitila

Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön tuotteisiin, uusi Android jäi uupumaan.

Android and Me -sivuston mukaan jo kertaalleen Googlen omilta sivuilta paljastunut Android 4.3 on tulossa ja sen julkaisun yhteydessä päivänvalon näkee myös uusi Nexus 4 -versio. Huhuista poiketen laitteeseen ei ilmeisesti vieläkään ole tulossa LTE-tukea, vaan kyseessä on sama laite valkoisena versiona. Android and Me onnistui myös nappaamaan kuvan tulevasta puhelimesta.

Android and Me arvelee, että syynä Android-julkistuksen puutteelle oli Googlen halu osoittaa kehittäjille, että yhtiö pystyy tekemään merkittäviäkin muutoksia Androidin rajapintoihin ilman kokonaan uuden käyttöjärjestelmäversion julkaisua.



Tähän mennessä Android 4.3 -version uusista ominaisuuksista tiedetään hyvin vähän. Aiempien huhujen perusteella tulossa saattaisi ainakin olla Bluetooth 4.0 LE -tuki sekä mahdollisesti myös OpenGL ES 3.0 -versio. Uusi Android-versio kuitenkin saapuu Android and Me -sivuston tietojen peurstella yleiseen jakeluun kesäkuun 10. päivä, jolloin Googlen omat Nexus-laitteet ovat ensimmäisenä päivitysvuorossa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

Anonyymi käyttäjä
Teretys (vahvistamaton)

1

Android on kuraa, ei tue USIMmiä saatikka LTEtä. Kaiken saa muut värkätä tähän kuraseen kehitysalustaan.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

2

"Googlen halu osoittaa kehittäjille, että yhtiö pystyy tekemään merkittäviäkin muutoksia Androidin rajapintoihin ilman kokonaan uuden käyttöjärjestelmäversion julkaisua."

Anteeksi mitä? Mitä merkittäviä muutoksia Androidin rajapintoihin tuli? Jos uutta käyttöjärjestelmäversiota ei tule, miten ne muutokset saadaan käyttäjille asti?

Kehittäjien kannalta lienee aivan yhdentekevää varmistutaanko rajapinnan versiosta testamalla 4.2.x:aa tai 4.3:a vasten. Tai sitten käyttäen jotain Android API version xx testiä. Mikä sen version kuluttajanimi on ei muuta asiaa miksikään.

Mitä Google nyt täsmälleen haluaa osoittaa kehittäjille?

Vastaa
Agent_007
Agent_007

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:


Anteeksi mitä? Mitä merkittäviä muutoksia Androidin rajapintoihin tuli? Jos uutta käyttöjärjestelmäversiota ei tule, miten ne muutokset saadaan käyttäjille asti?


Ne ovat jaossa sovelluksina, esim. Google Play services -päivitys toi mukanaan kasan uusia toimintoja, kuten Google Plus -kirjautumisen, nuo peleihin liittyvät toiminnot (saavutukset, pilvitallennukset) ja uudet Maps-toiminnot
http://arstechnica.com/gadgets/2013/05/...i-update-today/
http://developer.android.com/google/play-services/setup.html

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.