Qualcomm on esitellyt "seuraavan sukupolven" 576 PPI näyttöjä

Valtteri Ahonen

Qualcomm on esitellyt seuraavan sukupolven 576 PPI näyttöjä
Qualcomm on esitellyt vaikuttavaan tarkkuuteen kykenevää Mirasol-näyttöä, joka voisi yhtiön mukaan teoriassa toimia esimerkiksi älypuhelimessa. PPI arvoksi kerrotaan 576, mikä on melkoisesti enemmän kuin viisituumaisissa 1080p-paneeleissa, joita älypuhelimissa on viime aikoina nähty.

Näyttö on toteutettu reflektiivisellä tekniikalla, jota on yleensä nähty vain e-kirjojen lukulaitteissa. Näytön kuva on erittäin selkeä kirkkaassa valossa, minkä lisäksi virrankulutus on jopa kuusi kertaa pienempi kuin vaikkapa OLED-paneeleissa.

Tekniikan huono puoli on se, että se on riippuvainen ulkopuolisesta valosta, eikä toimi kovin hyvin pimeässä. Myös näytön värit kärsivät hieman, eikä kirkkaus ja elävyys yllä nykyisten muiden huippunäyttöjen tasolle.

Uuden näytön sanotaan olevan vielä parin vuoden päässä myyntiin tulosta. Älypuhelimia todennäköisempi käyttökohde Mirasol-näytölle on älykello, jonka akkukestoksi voitaisiin energiapihillä näytöllä saada jopa yli viikko.

Näyttöä oli päässyt tarkastelemaan Engadget, jonka videota aiheesta alla.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.