Firefox OS sai ison tukijan, yhteistyö alkaa Foxconnin kanssa

6
Teemu Laitila

Firefox OS sai ison tukijan, yhteistyö alkaa Foxconnin kanssa
Mozilla on saanut ison tekijän mukaansa Firefox OS -laitteiden tukijoihin. Mozilla ja iso kiinalainen sopimusvalmistaja Foxconn ryhtyvät yhteistyöhön Mozillan avoimeen käyttöjärjestelmään perustuvien puhelinten valmistuksessa.

Asiasta uutisoiva Engadgetkaan ei tiedä tarkemmin yhteistytön yhteistyön tulevasta muodosta, mutta joka tapauksessa Foxconnista on tulossa Firefox OS -liittouman 19. jäsen. Mozilla ja Foxconn kertovat lisää yhteisistä suunnitelmistaan ensi maanantaina pidettävässä infotilaisuudessa. Kutsukirjeen perusteella tapahtumassa esitellään yksi tai useampia Firefox OS -puhelimia.

Tähän asti pääasiassa alihankintaa tehneen Foxconnin tuki on Mozillalle merkittävä asia. Foxconn on tullut tunnetuksi Applen, Nokian, Sonyn ja useiden muiden isojen yritysten hovivalmistajana. Wall Street Journalin tuoreen raportin mukaan Foxconn kuitenkin kaavailee siirtymistä myös omien tuotteiden valmistukseen, kun esimerkiksi merkittävän tilaajan Applen tilausmäärät eivät enää riitä täyttämään yhtiön koko valmistuskapasiteettia.



Jos Foxconn valitsee Firefox OS:n yhtiön mahdollisten omien puhelinten käyttöjärjestelmäksi, Mozillan käyttöjärjestelmä saattaisi saada ainakin Aasiassa merkittävää nostetta.

Ensimmäiset Firefox OS -puhelimet saapuivat myyntiin viime kuussa, kun pieni espanjalainen laitevalmistaja Geeksphone toi myyntiin 150 euron ja 91 euron hintaiset Firefox-puhelimensa. Molemmat mallit herättivät valtavasti kiinnostusta ja yhtiö joutui sulkemaan verkkokauppansa suuren kysynnän vuoksi.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (6)

Anonyymi käyttäjä
Failung (vahvistamaton)

3

Tuli samalla Samsungin lagitus mukana tälle sivustolle. Onpa hyvää mainosta heille. Saas nähdä miten vaikuttaa mainostaja juttuihin. Ruokkivaa kättähän ei kannata purra.

Vastaa
Labratoria
Labratoria

6

"Asiasta uutisoiva Engadgetkaan ei tiedä tarkemmin yhteistytön yhteistyön tulevasta muodosta" -Miksi ette korjaa tekstienne virheitä? :|

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.