Windows Phonen osuus kasvaa tärkeillä Yhdysvaltain markkinoilla

9
Teemu Laitila

Windows Phonen osuus kasvaa tärkeillä Yhdysvaltain markkinoilla
Microsoftin ja Nokian ponnistelut Windows Phone -laitteiden saamiseksi kuluttajien taskuihin vaikuttaisivat tuottavan tulosta, sillä sen osuus myynnistä Yhdysvaltain puhelinmarkkinoilla on noussut 5,6 prosenttiin, kun helmikuussa luku oli 4,1 prosenttia.

Kantar Worldpanelin lukujen mukaan Android on edelleen selvästi yleisin älypuhelinkäyttöjärjestelmä 51,7 prosentin markkinaosuudellaan, joka on pysytellyt kohtalaisen vakaana jo viime vuodesta alkaen. Toisena tulee Applen iOS, jonka osuus on tuoreimmissa tilastoissa merkitty 41,4 prosenttiin. Windows Phonen nousu vaikuttaisi kuitenkin tapahtuneen ainakin osittain Applen kustannuksella, sillä yhtiön osuus on nyt 2,1 prosenttiyksikköä pienempi kuin helmikuussa loppunen kolmen kuukauden mittausjakson päätyttyä, mihin saattaa vaikuttaa jo syksyksi odotettu iPhone-päivitys.


Windows Phonen jälkeen jäivät BlackBerry ja Nokian vanha Symbian, jotka saavuttivat 0,7 prosentin ja 0,3 prosentin osuuden myynnistä.



Kantarin mukaan Windows Phonen suosio suurta etenkin ensimmäistä älypuhelintaan ostavien keskuudessa. Tutkimukseen haastatelluista Windows Phonen ostajista 42 prosenttia oli käyttänyt ennen peruspuhelimia kun vastaava luku iOS:n kohdalla on 31 prosenttia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (9)

Anonyymi käyttäjä
antero422 (vahvistamaton)

1

Halvalla ei saa hyvää,vaikka kuinka hintoja poljetaan alas!!.
Androidiin ja iOSään on vielä matkaa...!.

Vastaa
djtob
djtob

2

1@. Rölli, niin oli iOS:llä ja Androidilla alussa pienet prosentit. Älä lue näitä uutisia ja jätä kommentoimatta, kyllä sinun lipomisesi Samsungin suuntaan tiedetään.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
karinkamera (vahvistamaton)

3

Kykkä Nokian myynninkasvu on amerikassakin jumalatonta kun nytkin KAHDESSA kuukaudessa +30% jumaleisson.

Vastaa
KalikoJak
KalikoJak

4

Myynnistä tekee erityisen hyvää se, että ensiälypuhelimen ostajat suosivat WP:a. Jos ja kun pysyvät tyytyväisinä, niin tuskin haluavat pois vaihtaa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

5

Uutisissa on aina kauhean houkuttelevaa lukea lyhytaikaisesta muutoksesta että kenen kustannuksella jonkun kasvu on tapahtunut ja toisaalta kuka voittaa kun toinen laskee. Asiat eivät vaan ole läheskään niin yksinkertaisia, edes USA:n markkinoilla. Etenkin iOS laitteiden suhteellinen myynti on erittäin syklistä, kuten tämä, samoista luvuista tehty pidemmän aikavälin kuvaaja näyttää.

https://twitter.com/asymco/status/341633344485875712/photo/1

Lisäksi USA:ssa Windows Phone-mallit ovat pääsääntöisesti alemmassa hintakategoriassa, kun iOS tai Android-laitteiden kärkimallit, joka osaltaan myös osioi markkinaa, eli yhden voitto ei välttämättä ole toisen tappio.

Mutta erittäin hyvä että Windows Phonen myynti on kasvussa, eniten siihen varmaan vaikuttaa se, että saatavuus eri operaattoreilta on parantunut, mm. Verizonille tehdyn 928 mallin myötä. Jostain syystä tosin edelleenkään niiden näkyvyys esim. operattoreiden verkkokaupoissa ei ole kauhean hyvä, tilanne on kivijalkakaupoissa voi olla vieläkin heikompi. (ei ole tietoa, mutta historiallisesti Microsoftin ja mm. Nokian asema on ollut heikko)

Vastaa
Irekkeri
Irekkeri

6

Historiallisesti Microsoftin asema jenkkimarkkinoilla on ollut vahva. Parhaimmillaan markkinaosuus ollut 42% v. 2007 Wikipedian mukaan.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

7

@6
Puhumme eri asioista, sinä ikivanhasta markkinaosuudesta, ja minä siitä mitä kivijalkakaupoissa asiakkaille myydään. Windows Phonea (ja sen edeltäjiä) ja Nokiaa on ollut viimeisten viiden vuoden aikana (Nokiaa vieläkin kauemmin) ollut erittäin hankala ostaa vaikka sellaisen tietäisi haluvansa, koska 1. laitteita ei ole näkyvillä 2. laitteita ei ole jokaisessa myyntipisteessä 3. myyjät eivät tunne kyseisiä tuotteita ja 4. myyjät on insentivisoitu tarjoamaan muita ratkaisuja.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

8

5@
> Etenkin iOS laitteiden suhteellinen myynti on erittäin syklistä,
> kuten tämä,

Totta, mutta vertailu oli vuodentakaiseen.

Hyvä muistaa myös se että vuosi sitten ei myyty WP8a.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.