Lumia 520 tuplasi osuutensa kuukaudessa

8
Valtteri Ahonen

Lumia 520 tuplasi osuutensa kuukaudessa
AdDuplexin vielä virallista julkaisuaan odottavista luvuista saatujen ennakkotietojen mukaan Nokian Lumia 520 on tuplannut osuutensa Windows Phone -markkinoilla. Puhelimen osuudeksi tulisi siis noin 8 %, kun edellisen kuun luvuissa sille ilmoitettiin 4,4 prosentin osuus.

Aiempien lukujen valossa pystyttiin arvioimaan, että 520-malli olisi myynyt noin miljoona kappaletta. Alustan sisäisen osuuden tuplaaminen tarkoittaisi siis vähintään miljoonan uuden puhelimen myyntiä, mikä on Nokian tämänhetkisessä tilanteessa todella kelvollinen luku yhden mallin kuukausimyynniksi.

AdDuplexin johtaja Alan Mendelevich paljasti tiedon 520:n osuudesta tweetissään. Viralliset ja tarkat luvut julkaistaan tämän viikon aikana. Jutun kuvassa viime kuun grafiikkaa.





PÄIVITYS 10.6. klo 17.50: Uudet luvut julkaistiinkin jo, ja Lumia 520:n tarkka osuus näyttäisi niiden mukaan olevan 8,4 prosenttia. Extratärppinä: Windows Phone -alustan TOP 8 koostuu kokonaan Nokian puhelimista, eli HTC:n 8X ja 8S ovat joutuneet nöyrtymään.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (8)

Anonyymi käyttäjä
Ei hidsu (vahvistamaton)

1

"Tuplasi osuutensa" (kuulostaa hyvältä tähän asti), "Windows Phone -markkinoilla" ahahahahaha! :DDD

Vastaa
perhana
perhana

7

@6
Lumia-fanimme onnistui jälleen hehkuttamaan Lumian myyntiä, tässä lainaus linkittämästäsi uutisesta:

"Tämän vuoden tammi-maaliskuussa Nokia myi vain puolisen miljoonaa Symbian-puhelinta. Samaan aikaan Microsoftin Windows Phone 8 -pohjaisten Lumia-laitteiden myynti oli 5,6 miljoonaa kappaletta."

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
hymyhyytyy @ (vahvistamaton)

8

@7. 2% nousussa ei ole mitään hehkutettavaa,kun vertaa kilpailijoihin.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.