Huhu: HTC One saattaa muuttua Windows-puhelimeksi tulevaisuudessa

3
Teemu Laitila

Huhu: HTC One saattaa muuttua Windows-puhelimeksi tulevaisuudessa
Jo kesäkuun puolelta olevan, mutta niukasti uutisoidun huhun mukaan HTC suunnittelisi One-mallin kierrättämistä Windows Phone -käyttöön. Neowinin lähteen mukaan laite ei olisi identtinen, mutta erittäin samankaltainen.

Laitteen näyttö olisi 4 - 5 tuuman välillä eli suurin piirtein samaa kokoluokkaa kuin alkuperäinen HTC One 4,7 tuuman ruudullaan. Myös rungon kerrotaan olevan suurelta osin alumiininen. Lisäksi Onen UltraPixel-kamera on mahdollinen ominaisuus.

Puhelimen julkistusta odotetaan syksyksi ja laite nähtäisiin kauppojen hyllyillä joskus loppuvuodesta. Neowinin lähteen mukaan käyttöjärjestelmänä olisi Windows Phone 8 GDR3. Todennäköisesti loppuvuodesta saapuva Windows Phone 8 -järjestelmän GDR3-päivitys tuonee mukanaan tuen Full HD -näytöille sekä esimerkiksi neliydinprosessoreille.



Vaikka kyseessä on vasta hyvinkin epämääräinen huhu ja potentiaaliseen julkistukseen on ehkä kuukausia, ajatus Onen kierrätyksestä Windows-puhelimena ei ole erityisen yllättävä. Android-lippulaivojen kierrätys on jo vanha käytäntö Windows Phone 7 -ajoilta ja HTC on saanut paljon kehuja Onen muotoilusta, joten miksi jättää tilaisuus käyttämättä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

1

Otsikko luo mielikuvan, että HTC One olisi muuttumassa Android-puhelimesta Windows-puhelimeksi. Tämä kuulostaa jonkin verran oudolta. Luultavammalta tuntuisi, että HTC One ilmestyisi myös Windwos-versiona. Jos kyse on jälkimmäisestä, niin asia kannattaisi ehkä ilmaista jutussa selkeämmin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
mixioimixi (vahvistamaton)

3

Mitä järkeä tuossa olisi?
One myy Androidina hyvin, WP:llä sitä ei ostaisi kukaan, koska WP on kuolleena syntynyt käyttis jota kuluttajat eivät puhelimiinsa halua. Tämä on varmasti jokaiselle jo valjennut Lumioiden myyntilukuja seuraillessa viimeisen 2,5v ajalta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.