Apple teki merkittävän muutoksen iOS 7 beta -järjestelmään

5
Teemu Laitila

Apple teki merkittävän muutoksen iOS 7 beta -järjestelmään
Apple on tehnyt iOS 7 -järjestelmän beta-versioon merkittävän muutoksen, jota kuvaillaan jopa suurimmaksi ikinä yhtiön beta-sovelluksissa.

Tuoreessa päivityksessä koko käyttöjärjestelmän perusfontti vaihtui Helvetica Neue Lightista tukevampaan Helvetice Neue -versioon. Vaikka muutos kuulostaa peruskäyttäjän kannalta merkityksettömältä, järjestelmän testiversiota käyttävät kehittäjät ovat ottaneet muutoksen vastaan innostuneena.

Muutoksesta kirjoittavan Business Insiderin mukaan alkuperäinen kevyt fontti sai osakseen paljon kritiikkiä. Mielenkiintoisen muutoksesta tekee se, että tulevan iOS 7 -version suunnittelua johtaa nyt aiemmin laitteiden muotoilusta vastannut Jony Ive, jonka kokemus sovellusten designista on vähemmän kattava. Ainakin Business Insider pitää muutosta hyvänä merkkinä siitä, että Ive on valmis kuuntelemaan rakentavaa kritiikkiä.

Kevyen fontin lisäksi iOS 7 on saanut kritiikkiä erityisesti uusista ikoneistaan, joita on kuvailtu liian lapsenomaisiksi. Nähtäväksi jää, tapahtuuko ikonien suhteen muutoksia ennen järjestelmän virallista julkaisua.



Alla esimerkki uudesta ja vanhasta fontista:




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (5)

JoniS
JoniS

1

olisi ehkä parempi antaa käyttäjän vaihtaa fonttia mieleisekseen, sillä tapaa voisi miellyttää kaikkia..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

2

@uutinen
>jota kuvaillaan jopa suurimmaksi ikinä yhtiön beta-sovelluksissa.

Fontin väri vaihtu (ainakin uutisen esimerkissä), ja aijemmin tuotu jo uusia kuvakkeita, olisiko kannattanut versionumero nostaa jo seuraavalle kymmennelle.

:-)

No asiaan, varsinainen OS on saavuttanut täydellisyyden, tämän vuosikymmenen suuret jutut on enään UIn värisävyjen viilausta.

Vastaa
Sefriol
Sefriol

3

@1 Samaa mieltä. On ihmeellistä kun yhtiöt mainostavat sitä kuikna puhelimista voi tehdä omansa näköisen, mutta oikeasti puhelinta harvoin pystyy kustomoida mihinkään suuntaan. Ainakaan helposti.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

4

@1 olisi ehkä parempi antaa käyttäjän vaihtaa fonttia mieleisekseen,

Ei. Kaiken maailman skineistä näkee, että keskivertokäyttäjä, tai edes kustomointiin vihkiytynyt harrastaja, ei tiedä mitä haluaa puhumattakaan siitä, että omaisi ymmärrystä luettavuuden, ulkoasun, typografian ja vastaavien päälle.


@1 sillä tapaa voisi miellyttää kaikkia..

Sillä tapaa voisi miellyttää murto-osaa käyttäjistä, tuhota käyttökokemuksen lähes kaikilta ja tehdä järkevän näköisten sovelluksien kehittämisestä joko vaikeaa tai mahdotonta. (Kai sovellustenkin pitää mukautua käyttäjän ylisuureen Comic Sansiin ja vastaaviin?)

iOS 7:ssa fonttien kokoa (yksi asetus) voi muuttaa laajemmin kuin aiemmin. Se on periaatteessa hyvä asia, ihmisten näkökyky vaihtelee suuresti. Eri tyyleille käytetyt leikkaukset, rivivälit ja kaverit on valinnut ammattilainen, joka on myöskin hyvä asia.

Jos osaamista, halua ja aikaa kaiken kustomointiin on, ei iOS tai WP ole oikea valinta.

Vastaa
Jakele
Jakele

5

Upeeta kehitystä on odotettavissa monissa toiminnallisuuksissa UI:n lisäksi, ainakin jos huhuihinkin on uskomista. Moniajo ja tiedostojen jako 'läheisten' kanssa on jo toki 'kaikkien' tiedossa. Mutt kamera, se kilpailijafirman kovasti uhoama, saattaa saada myös vallan ennenkokemattomia uudistuksia. Vai miltä kuullostaa 120 framea/sek...? Sillä saa ainakin upeita hidastuksia kivoista ja todella tärkeistäkin asioista.
No ei taida Apple yksin olla kehittänyt ko kameraa ja ohjelmistoa, koska sitä käyttää myös sen toinen kilpailija Samsung joissain tuotteissaan. Kameran tekijä vaikutti olevan Panasonic. Eli kyllä kameroita osaa muutkin tehdä kuin sen uho-firman käyttämä vanha Carl Zeiss.
http://9to5mac.com/2013/07/09/the-next-...-motion-camera/

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.