Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

"Seuraavan iPhonen prosessori on 31 prosenttia nopeampi"

2
Teemu Laitila

Seuraavan iPhonen prosessori on 31 prosenttia nopeampi
Vähemmän yllättäen uuden iPhonen mukana julkaistaan todennäköisesti uusi prosessori, jonka suorituskyvystä on kuitenkin nyt saatu ensimmäisiä viitteitä.

Toimittaja Clayton Morris kertoo Twitterissä kuulleensa lähteiltään, että "uuden iPhonen A7-prosessori on noin 31 prosenttia nopeampi kuin [nykyisissä malleissa käytetty] A6". Vaikka Android-puhelimissa neliydinprosessorit ovat jo peruskauraa, Applen uusi A7-piiri sisältää edelleen vain kaksi prosessoriydintä. Applen tuore prosessori saattaa kuitenkin olla 64-bittinen, mikä olisi merkittävä ero kilpailijoihin.



Uuden järjestelmäpiirin lisäksi iPhone 5S pitää ilmeisesti sisällään erillisen piirin liiketunnistustekniikkaa varten, Morris kertoo omiin lähteisiinsä vedoten. Lisää laskentatehoa tarjoavaa piiriä olisi tarkoitus hyödyntää esimerkiksi kamerassa.
Aiempien huhujen mukaan Apple olisi sijoittamassa sormenjälkitunnistimen tulevan iPhonen kotinäppäimeen. Sormenjälkitunnistimella voitaisiin esimerkiksi avata puhelimen näytön lukitus, mutta 9to5macin lähteiden mukaan pidemmällä tähtäimellä tunnistusta olisi tarkoitus hyödyntää mobiilimaksamisessa.

Huhutuista ominaisuuksista saadaan konkreettista tietoa viimeistään 10. syyskuuta, jolloin Applen on tarkoitus julkistaa seuraava iPhone.

Kommentit (2)

uusi teknologia (vahvistamaton)

1

Miten tuo 64 bittisyys vaikuttaa nopeuteen? Varsinkin jos sovellukset ovat 32bittisiä?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

2

@2
Ei sinällään mitenkään, mutta armv8 arkkitehtuurissa on joitakin ominaisuuksia jotka nopeuttavat softia. Softat ovat 32-bittisiä nyt, mutta jos 64-bittisyyshuhut realisoituvat (en ihan vielä usko siihen) alkaa 64-bittistä softaa ilmestymään erittäin nopeasti. Applella on erittäin hyvä kokemus siitä transitiosta OSX-puolelta, jossa homma hoitui kehittäjän näkökulmasta lähes esimerkillisesti.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja