Microsoft neuvotteli Nokian matkapuhelimista edullisen diilin

3
Manu Pitkänen

Microsoft neuvotteli Nokian matkapuhelimista edullisen diilin
Microsoft neuvotteli hyvän diilin Nokian ja sitä johtavan Stephen Elopin kanssa. Microsoft maksaa pari vuotta sitten ylivoimaisella markkinaosuudella olleesta matkapuhelinvalmistajasta (Devices & Services -yksiköstä) vain 3,79 miljardia euroa. Tämän lisäksi Microsoft hankkii käyttöoikeuden Nokian patentteihin 1,67 miljardilla eurolla.

Kauppahintaa voidaan pitää Microsoftin kannalta edullisena. Mittariksi voidaan ottaa esimerkiksi Googorola-kauppa, jossa Google osti yhdysvaltalaisen Motorola Mobilityn. Motorola meni kaupaksi noin yhdeksällä miljardilla eurolla. Microsoft maksoi myös VoIP-puheluita tarjoavasta Skypestä 6,5 miljardia euroa, eli enemmän kuin Nokian matkapuhelintoiminnoista ja siihen liittyvistä patenteista.

Nokian osakkeisiin suhteutettuna kauppasumma (patenttilisensointi laskettu mukaan) on noin 1,45 euroa osakkeelta. Nokia osti kesällä Nokia Siemens Networksin puolikkaan 1,7 miljardilla eurolla.

Jäämme odottamaan millaisella hinnalla BlackBerry myydään, mikäli työryhmä näkee sen parhaimmaksi vaihtoehdoksi yhtiölle.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (3)

Anonyymi käyttäjä
goodjobmole (vahvistamaton)

1

Nyt vielä samaan hengenvetoon Jolla Microsoftin omistukseen...

Vastaa
jpa00
jpa00

2

Nohnoh. Eihän Nokiaa tuossa myyty. Nokia vaan "lisensoi" brändiään Microsoftille. Nokia on edelleen suomalainen firma ja suomalaisia puhelimiahan ne on. Eikös joo? Joohan?

:D

Vastaa
joksak
joksak

3

" Nokia osti kesällä Nokia Siemens Networksin puolikkaan 1,7 miljardilla eurolla. " Eli tuon perusteella Nokia on edelleen 3,4 miljardin euron bisnes + patenttisalkun sisältö ja muut kivat jutut.

Mut halvalla meni tehtaat ja brändi jne kun ajattelee näitä Instagrammeja ja Skypejä jotka on olleet hinnaltaan pääasiallisesti vain immateriaalista tuotosta ja koodia.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.