Nokian ex-pomo perusti uuden matkapuhelinyhtiön: Newkia

20
Manu Pitkänen

Nokian ex-pomo perusti uuden matkapuhelinyhtiön: Newkia
Nokian Aasian ja Tyynenmeren toimintoja seitsemän vuotta johtanut Thomas Zilliacus on perustanut Newkia-nimisen yrityksen, jonka tarkoituksena on tuoda markkinoille nokialaisia muistuttavia Android-puhelimia.

Yhteensä 15 vuotta Nokialla työskennellyt Zilliacus kertoo yrittäneensä ostaa matkapuhelinyhtiön vuosi sitten, mutta hän ei saanut tarvittavia varoja kokoon. Hänen visiona oli saada Nokia valmistamaan Android-pohjaisia älypuhelimia. Hän ei päässyt toteuttamaan tätä visiota Nokia-nimellä, joten Zilliacus perusti Newkia-nimisen yhtiön.

Singaporessa sijaitseva yritys on jo onnistunut palkkaamaan Nokian vanhoja työntekijöitä ja heidän rekrytointia on tarkoitus jatkaa tulevaisuudessakin. Zilliacuksen suunnitelmiin kuuluu myös tutkimus- ja kehityskeskuksen perustaminen Suomeen. Jos kaikki menee nappiin, ensimmäinen Newkia-puhelin voi olla markkinoilla vuoden päästä.



Zilliacus syyttää Nokian alamäestä ylimielistä johtoa. Hänen mukaan Nokia oli kehittänyt iPhonea muistuttavan puhelimen jo neljä vuotta ennen Applea. Nokia ei koskaan julkaissut puhelinta, koska sille ei uskottu löytyvän ostajia.

Zilliacus oli suomalaisten medioiden otsikoissa kesällä Harkimon hallikauppojen ja Jokereiden KHL-siirtouutisten takia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (20)

Bodomed
Bodomed

1

Hmph juurikin näin nyt sitten onki lisää kilpailua jo ennestään kasvavalle Android markkinoille. Saapi nähdä kuinka hyvin menestyy...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
seems legit (vahvistamaton)

2

Haluaa Microsoftista "eroon" mutta ottaa Googlen Androidin joka maksaa miljardeja Microsoftille vuosittain. Make sense...NOT :)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
bvyfiub (vahvistamaton)

6

"tarkoituksena on tuoda markkinoille nokialaisia muistuttavia Android-puhelimia."

Mitä niitä menneitä muistelemaan, kuollu ja kuopattu. Jollaa riittävän hyvällä kameralla kehiin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
nookiajf (vahvistamaton)

9

Kyllä Nokialla tuollaisia iPhone tyyppisiä protoja oli, toki kaikki teknologia ei siinä vaiheessa ollut ihan valmista, mutta konsepti oli. Kuvia näkyi jo vuonna 2001 3g visioita.

Vastaa
wipe2000
wipe2000

10

iPhone tuli julki 2007 alussa, kosketusnäyttöinen Nokian 770 Internet Tablet julkaistiin 2005, mutta siinähän ei ollut puhelinta. Ovat tietysti voineet tehdä sisäisesti kosketusnäytöllisen puhelimenkin jo ennen tuota.

Olisi tuossa Nokialla ollut hyvin aikaa kehittää tabletista linux-pohjainen puhelinkin, kun olisi vain rohkeus ja näkemys riittänyt - olisi valittu minimaalisen hardispanostuksen sijaan sen ajan maksimaalinen, kuten Apple sitten teki. Tuollaisenaan 770:sen käyttö ei kovin miellyttävää ollut.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ejurr (vahvistamaton)

11

Hohhoijaa, siis perusti feikki puhelimia tekevän firman nimen kaltaisen firman? Kiinalaisetkin vaurastuvat, joten kohta ainut markkina on Intia?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

12

10@
>Ovat tietysti voineet tehdä sisäisesti kosketusnäytöllisen
>puhelimenkin jo ennen tuota.

Oli puhelinta myynnissä ennen tuota. Mutta jutussa puhuttiin mallista jota ei julkaistu, ja 2003 esitelty malli se ei voi olla, eikä sen seuraaja 2004 joka oli julkisesti myynnissä.

>Aikamoista, kun semmosta tekniikkaa ei edes ollut olemassa neljää
> vuotta ennen iPhonea...?

GSM on paljon vanhempi, samoin kosketusnäyttö, samoin monipistekosketus, myös nipistyszoomaus on julkisestikkin vuosia vanhempi kuin iPhone. Kuvakkeethna oli myös vanha juttu.

>Nokian ex-pomo ...

Juu, Kairamon aikaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Nokia 7710 (vahvistamaton)

14

@3

Kyllä tekniikka ihan taatusti oli olemassa. Ziliacus puhuu uutisessa kosketusnäytöllisestä Nokia 7710 älypuhelimesta, jossa oli Symbian. 7710 kehitettiin jo 2002-2003 aikana ja tuli markkinoille 2004.

iPhonessa ei oikeasti ollut mitään uutta sen tullessa markkinoille, päinvastoin iPhonesta puuttui alunalkaen paljon kilpailijoiden toiminnallisuutta ja niinhän asia on edelleen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
an_Tero (vahvistamaton)

16

Onnea vaan valitulle uralle. Newkia lieneekin sitten n. 350. android -valmistaja. Nytpähän nähdään mitä siitä olisi syntynyt jos Nokia olisi aikanaan valinnut tuon pienen vihreän syövän.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

17

@ 2:

"Haluaa Microsoftista "eroon" mutta ottaa Googlen Androidin joka maksaa miljardeja Microsoftille vuosittain. Make sense...NOT :)"

Voitko ohjata meidät muut sen tietolähteen pariin, joka kertoo, että Zilliacukselle on tärkeämpää olla maksamatta Microsoftille mitään, kuin onnistua uuden, suomalaista osaamista hyödyntävän matkapuhelinmerkin synnyttämisessä. On myös hyvä huomata, että kaikki matkapuhelinvalmistajat maksavat jollekin toiselle yritykselle lisenssimaksuja käyttämästään teknologiasta.

Kommenttisi perusteella tunnut uskovan, että Microsoftin Androidista keräämät lisensointitulot saavat yhtiön johdon iloitsemaan Androidin menestyksestä ja kasvusta. Oikeasti, jos Ballmerin eteen ilmestyisi taikapainike, jota painamalla hän saisi kaikki Microsoftin Androidista tähän mennessä saamat lisensointitulot katoamaan, ja samalla Androidin katoamaan käyttöjärjestelmäkartalta, niin Ballmer luultavasti takoisi painiketta naama punaisena sellaisella vauhdilla ja voimalla, että syntyvä ääni muistuttaisi lähinnä katuporaa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

19

@14 "iPhonessa ei oikeasti ollut mitään uutta sen tullessa markkinoille"

Ei niin, jos luet pelkän speksimatriisin. Mutta jos lisäät sinne kohdat "sulava käyttökokemus", "moderni desktopmainen käyttöjärjestelmä", "sovellusekosysteemi", "sormilla käytettäväksi suunniteltu suoramanipulaatiokäyttöliittymä" muuttuu asia aivan täysin.

iPhonen suurin mullistus oli se, että hyvillä työkaluilla pystyttiin tekemään mobiiliapplikaatioita yhtenäiselle platformille. Etenkin pelit hyötyivät, sillä monet laitteen ominaisuuksista (mm. GPU ja ruudun koko) päätettiin vakioida, jotta käyttöliittymä oli sulava. Nokian malleista juuri missään ei ollut GPU:ta, eikä suurta näyttöäkään, etenkään kapasitiivista kosketusnäyttöä.

" päinvastoin iPhonesta puuttui alunalkaen paljon kilpailijoiden toiminnallisuutta ja niinhän asia on edelleen"

Niinpä, mutta se toiminaallisuus joka siihen oli laitettu oli toteutettu varsin onnistuneesti. Tämän muutkin valmistajat ovat tunnustaneet, lähes kaikki nykyiset puhelimet näyttävät hyvin pitkälti iPhonelta, niin raudan kuin käyttöliittymänkin puolesta.

Vastaa
wipe2000
wipe2000

20

@14: "Ziliacus puhuu uutisessa kosketusnäytöllisestä Nokia 7710"

Ok.
Silti näkisin, että Nokian yksi iso ongelma oli koittaa liiaksi minimioida komponenttien hintaa myös huippulaitteissaan, niiden saavutetusta huippukannattavuudesta huolimatta. Apple taas teki komponenttivalinnat lähes parasta mitä voi saada -pohjalta, ja luotti että osien hinta kyllä laskee nopeasti ja tuotto kasvaa sitä mukaa. Nokialla laskettiin MIPSejä pilkun tarkasti, jotta käyttis pyörisi niukin naukin speksien mukaan - eipä siinä silloin ollut varaa tarjota käyttäjille järkevää mahdollisuutta ajaa omia ohjelmiaan, vaikka sellaista olisi tajuttu tarjotakin.

Ilmeisesti Noksulla oltiin kyllä tuolloin jo muutenkin fakkiuduttu pitkälti samojen ratkaisujen kierrätykseen minimaalisen pienin muutoksin - johtuen ilmeisesti uusien tuotteiden kehityksen monista hierarkiaportaista, jossa aina pitkässä hyväksymisketjussa joku johtaja onnistui pysäyttämään kaikki liian rohkeat uudet ideat - kuten tuon 7710:n. Ihme että se pääsi noinkin valmiiksi asti.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.