Näin vaihtelee älypuhelinten korjaamisen helppous

4
Matti Robinson

Näin vaihtelee älypuhelinten korjaamisen helppous
Matkapuhelinten rakenteet vaihtelevat paljon valmistajista ja puhelinmallista riippuen. Yhtiöt joutuvatkin tekemään kompromisseja muun muassa kestävyyden, käytettävyyden ja ulkonäön välillä, joten sanomattakin selvää, että puhelinten korjattavuuskin siten vaihtelee.

Korjattavuuskartoitusta tehnyt iFixit on kertonut tämän vuoden älypuhelinten parhaimmat ja heikoimmat suorittajat. Listalla on kuusi laitetta ja niiden arvosanat (vaihteluvälillä 0-10) vaihtelevat yhdestä kahdeksaan.

Heikoimmat arvosanat on saanut HTC One, jonka ulkomuotoja on kiitetty. Tämä kuitenkin tarkoittaa iFixitin mukaan, että tiukka paketti ei aukea ilman vaurioita. Kotikonstein ei siis Onea kannata alkaa korjailemaan. Kestävyydestä One saa sentään ainokaisen pisteensä.



Muut tämänvuotiset puhelimet sijoittuvat kuuden ja kahdeksan pisteen väliin. Uudet iPhonet saavat pisteitä kuusi, Motorola Moto X seitsemän sekä Galaxy S4 ja Blackberry Z10 saavat peräti kahdeksan pistettä. Valitettavasti mukana ei ole Lumia-malleja, joten niiden korjattavuus jää kysymysmerkiksi.

Samalta listalta löytyy puhelimia aina vuodelta 2007 asti. Parhaat arvosanat ovat saaneet Motorolan Droid Bionic ja Atrix 4G.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (4)

Anonyymi käyttäjä
sepposeponseponseppo (vahvistamaton)

3

:D iPhone 5s on hankala avata, kun siinä on applen pentalobe ruuvit.. Taitaa olla melkoinen nyrkkipaja, jos tuo on jotenkin hankalaa. En minä sitä tarkoita, että Applen omat ruuvit olisivat jotenkin erityisen hyviä tai edes perusteltuja, mutta ei se sen avaamisesta hankalampaa tee.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

4

@ 2.:

"Eikä näköjään iFixitin työntekijöillekkään."

IFixitin idea on nimenomaan auttaa kuluttajia korjaamaan itse omia laitteitaan ja myydä heille tarvittavia osia. Näiden iFixitin vertailujen tarkoitus taas on kertoa kuluttajille, mitkä laitteet ovat hyvä valinta, jos omatoiminen korjaaminen kiinnostaa. Erikoistyökalujen käyttäminen vertailussa ei palvelisi tätä tarkoitusta.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.