Jorma Ollila paljastaa: Nokian heikkoudet olivat tiedossa jo 1990-luvulla

10
Manu Pitkänen

Jorma Ollila paljastaa: Nokian heikkoudet olivat tiedossa jo 1990-luvulla
Nokian entinen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ei suostunut kommentoimaan yhtiön puhelinliiketoiminnan myyntiä syyskuun alussa, mutta nyt elämäkertansa julkaisun myötä hänenkin kielenkantansa ovat avautuneet.

Ollila myöntää Helsingin Sanomien haastattelussa, että Windows Phoneen siirtyminen oli virhe, koska Nokia ei kyennyt luomaan Microsoftin käyttöjärjestelmästä kunnollista vaihtoehtoa Androidille ja iPhonelle. Ollilan mukaan käyttöjärjestelmävaihdosta mietittiin tarkasti joulukuussa 2010 ja tammikuussa 2011. Hänen mukaan yhtiön ulkopuoliset neuvonantajat, yhtiön johto ja tuotekehitys tukivat päätöstä.

Nokian heikkoudet, jotka lopulta ajoivat yhtiön Windows Phonen pariin, olivat Ollilan mukaan tiedossa jo 1990-luvulla. Matkapuhelinjätillä oli vaikeuksia ohjelmistoissa ja niiden korjaamiseenkin oli suunnitelmia, mutta ne eivät kuitenkaan toteutuneet. Nokialla oli Piilaaksossa tuhat ihmistä töissä, joiden tehtävänä oli tutkailla ohjelmistokehityksen uusia tuulia. Siinä ei onnistuttu ja Ollila myöntää sen olleen yksi keskeisimmistä epäonnistumisista.



Nokian riippakivenä oli myös suhteet operaattoreihin, joilla oli paljon sananvaltaa yhtiön tuotemallistoon. Ollilan mukaan Nokialla oli suunnitelmissa keskittyä kalliisiin älypuhelimiin, kuten Apple teki, mutta operaattorit halusivat siltä edullisia matkapuhelimia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (10)

Anonyymi käyttäjä
Jonne2 (vahvistamaton)

1

Mites nyt suu pannaan iphone-haters? Ostakkee hyvää konkurssikypsää aitoa Mokiaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

2

@ 1:

Voisitko hiukan tarkentaa, mikä yhteys mielestäsi vallitsee iPhonesta tykkäämättömyyden ja Nokian huonon matkapuhelinmenestyksen välillä.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

3

En ole vielä ehtinyt hankkia Ollilan kirjaa, mutta ehdottomasti se on listalla. Julkisuudessa olleiden pätkien perusteella se vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta.

Toivottavasti tämän uutisen tietomuru ja tieto, että Elop ei ollut Ollilan ykkösvalinta lopettavat vihdoinkin turhat spekulaatiot salaliitosta. Myös monien tälläkin palstalla esittämät väitteet siitä, että ongelmat alkoivat vasta vuonna 2011 voinee nyt haudata. Nokian ongelmat olivat paljon aikaisempaa perua, kuten Ollila myöntää, iPhone ja Andoid vaan toivat ne ikävällä tavalla esiin muuttamalla pelin sääntöjä.

Vastaa
Leksa_92
Leksa_92

6

Totuutta siitä että trollit kuten sinä puhutte kristillisestä yhdistyksestä?! En näe yhtymäkohtaa tähän sivustoon tai uutiseen. Millä tavalla Nokia on konkurssikypsä?

Vastaa
Leksa_92
Leksa_92

7

Tuo sama ylimielisyys on iskeytymässä Appleen. iPhonet ei myy enään samaan malliin koska esim. käyttöjärjestelmä ei ole muuttunut sitten ensimmäisen iPhonen julkistuksen. Samsung tulee menettämään asemaansa koska tekevät liian raskaita sovelluksia puhelimiinsa (Touchwiz, S-ohjelmat). Nähdäänhän se nyt S4:n myynneissä ettei ole mennyt kaupaksi samaan malliin kuten vanhat S-mallin puhelimet.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

9

@8
Voi olla iskemässä tai sitten ei, mutta väittämäsi perusteet ovat täysin virheellisiä.

IPhonet myyvät tällä hetkellä enemmän kuin koskaan ennen. Samoissa hintapositiossa kuin viimeiset noin viisi vuotta. Eli ei olla jouduttu tinkimään katteista.

Käyttöjärjestelmä on muuttunut joka vuosi ensimmäisen iPhonen jälkeen, viimeisin päivitys oli suurin tähänastisista, monella eri tavalla. Sekä ulkoisesti että pellin alla.

Vastaa
delic
delic

10

@9 ei olla, ei lähellekään, esim galaxy s3:sta on myyty yli 60 miljoonaa.

galaxy s4 myynti on ollut pettymys ja laskussa. Edelleen odotellessa 30 miljoonan uutista. "According the technology market research analysts over Counterpoint Samsung's Galaxy S4 sales have dropped significantly this August hitting their lowest number so far at 5 million units."

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.