Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Samsung teki ennätystuloksen – puhelinmyynti voi olla pian huipussaan

15
Manu Pitkänen

Samsung teki ennätystuloksen – puhelinmyynti voi olla pian huipussaan
Samsung raportoi odotetusti uuden ennätyslukemiin kivunneen osavuosituloksen. Korealaisyhtiön liikevaihto oli 59 biljoonaa wonia, josta jäi operatiivista voittoa 10,2 biljoonaa wonia (40,2 miljardia euroa; 6,9 miljardia euroa).

Keskeinen tekijä uuden ennätyksen syntymisessä oli voimakkaasti kasvanut piirikauppa, jonka tuottama voitto oli korkeimmillaan kolmeen vuoteen.
Samsung huomautti, kuten edellisissäkin osavuosikatsauksissa, että sen älypuhelinmyynti saattaa olla pian huipussaan ja laskevan kiristyvän kilpailun takia. Leijonan osa Samsungin voitoista on peräisin mobiililaitemyynnistä, joten hiljenevä myynti näkyy nopeasti myös viivan alla. Yhtiö kertoi korealaismedialle tällä viikolla, että Samsung Galaxy S4 on myynyt huhtikuun ja syyskuun välisenä aikana yhteensä 40 miljoonaa kappaletta.

Konglomeraatti arvioi kuitenkin puhelinkupan kasvavan vielä ainakin kuluvalla neljänneksellä sesonkimyynnin ansiosta.

Kommentit (15)

GO GO Samsung (vahvistamaton)

1

Todellakin kilpailu kiristyy ja kilpailukykyinen hinnoittelu on tärkeässä asemassa "kokonaisuutta"!.

Vastaa
ativ @ (vahvistamaton)

2

Mobiililaitteiden ohella Samsung valmistaa ja myy paljon muutakin elektroniikkaa sekä komponentteja!.

Vastaa
perhana
perhana

6

Huonohan tuo samsungin liikevoitto suhteessa liikevaihtoon näyttäisi olevan, jos samsung sai 40,2 miljardin liikevaihdosta 6,9 miljardia euroa voittoa, kun taas microsoft tienasi pelkästään 18,5 miljardin liikevaihdosta 6,3 miljardia dollaria liikevoittoa... toki dollari on hieman euroa halvempi mutta voiton suhteessa liikevaihtoon on kuitenkin melkoinen ero... taitaa samsungin liikevaihdosta suurin osa olla suunnattomia markkinointikustannuksia

Vastaa
Ademeion (vahvistamaton)

7

@ 6:

"...taitaa samsungin liikevaihdosta suurin osa olla suunnattomia markkinointikustannuksia".

"Suurin osa" tarkoittaa tässä tapauksessa "yli puolet", eli uskot Samsungin käyttäneen viime vuosineljänneksellä yli 20 miljardia euroa markkinointiin. Samsung käytti koko vuonna 2012 markkinointiin noin 8 miljardia euroa, eli vuosineljännestä kohden keskimäärin noin 2 miljardia. Tänä vuonna markkinointibudjetin arvioidaan nousevan 10 miljardiin euroon. Virheesi on siis noin 8-10 -kertainen, eli 800-1000 %, vertailuajankohdasta riippuen.

Kannattaa tarkistaa faktat ennen kirjoittamista.

Vastaa
perhana
perhana

8

@7
Pätemisen tarpeesi näyttää olevan melkoinen mutta silloin kun rupeaa pilkkua viilaamaan ja kielioppia vääntämään viisastellakseen muiden kirjoituksia, kannattaa itse ensin ihan ajatuksella lukea se pätemisen kohteeksi ottamansa kirjoitus lävitse...
huomaa tuon lainaamasi lauseen ensimmäinen sana "taitaa" koska mikäli minä kieliopista nyt yhtään mitään ymmärrän, niin "taitaa" ilmauksella ei kerrota mitään faktana vaan summittaisena heittona.

kaikenlaista kannattaa pohtia. ;-)

Vastaa
Ademeion (vahvistamaton)

10

@ 8:

"Pätemisen tarpeesi näyttää olevan melkoinen mutta silloin kun rupeaa pilkkua viilaamaan ja kielioppia vääntämään viisastellakseen muiden kirjoituksia, kannattaa itse ensin ihan ajatuksella lukea se pätemisen kohteeksi ottamansa kirjoitus lävitse..."

Se että korjaa uutissivuston kommenttiosastolla raflaavan väitteen tueksi esitetyn, suuruudeltaan noin kymmenkertaisen virheen numerollisessa faktassa ei minun mielestäni (ja tuskin kovinkaan monen muunkaan mielestä) ole "pilkun viilaamista" tai "kieliopin vääntämistä".

"huomaa tuon lainaamasi lauseen ensimmäinen sana "taitaa" koska mikäli minä kieliopista nyt yhtään mitään ymmärrän, niin "taitaa" ilmauksella ei kerrota mitään faktana vaan summittaisena heittona."

Yllä oleva väittämäsi ei sen sijaan ole edes mitään pilkun viilaamista, vaan ilmeinen yritys vääntää kielellistä ilmausta joksikin muuksi kuin se on. Et edes tyydy käyttämään viilaa, vaan pikemminkin huhkit hiomalaikan kanssa ;-) Tällaisessa yhteydessä "taitaa" ei nimittäin tarkoita summittaista heittoa, vaan suunnilleen samaa kuin "arvelen", "oletan" tai "pidän luultavana". Ja vaikka olisitkin puhunut "summittaisesta heitosta", ei sellaiseen mahdu kymmenkertaista virhemarginaalia. Asian hahmottamista auttaa seuraava esimerkki: "summittaisena heittona Helsingistä Tampereelle on matkaa noin 1500 kilometriä". Vähän liian summittainen heitto, eikö niin?

Vastaa
perhana
perhana

11

@10
Palataanpa vielä tuohon "suurin osa" ilmaisuun johon oma väittämäsi perustuu... sanot että "suurin osa" tarkoittaa tässä tapauksessa "yli puolet" joten tässä menet jo rajusti metsään... jos se liikevaihto koostuisi ainoastaan kahdesta osatekijästä voitaisiin olettaa että "suurin osa" on yli puolet, mutta koostuuko liikevaihto vain kahdesta osatekijästä? EI todellakaan.

Liikevaihtoon laskettavia osatekijöitä tulojen lisäksi on monia, muunmuassa kehityskustannukset, komponenttien valmistuskustannukset, alihankkijoiden osuus, laitteiden kasaus, pakkaus, jakelu, työntekijöiden palkat, tuotantotilojen kustannukset...
tässä nyt kahdeksan ensialkuun, joten jaetaanpa tuo 40,2 miljardin liikevaihto vaikkapa näihin kahdeksaan osaan jolloin voidaankin huomata että jo 6 miljardin osa voi olla se "suurin osa" eikä suurimman osan suinkaan tarvitse olla 20 miljardia...

Kertoisitko nyt uudelleen minkä laskelman perusteella väittämässäni on kymmenkertainen virhe?

Viilataanko lisää vai lainaanko rälläkkää viilasi teroittamista varten? vai pidätkö ehkä tauon ja odotat tämän keskustelun unohtumista niin että voit palata pätemään jonkin muun aiheen parissa? ;-)

Vastaa
Jonahan
Jonahan

12

Niin hauskaa kuin vääntöänne onkin seurata, on pakko tuoda keskusteluun pieni tarkennus siitä mitä liikevaihto tarkoittaa.

Liikevaihdolle on monta määritelmää, mutta noin yksinkertaistettuna se on tilikauden aikana saatujen myynti ja muiden tulojen summa. Tästä varsin suoraan seuraa se, että markkinointibudjetti ei ole osa sitä lukua. Eli käytettiin markkinointiin vaikka kuinka suunnattomia summia ei liikevaihdon määrä muutu mitenkään.

Markkinointiin käytetty summa löytyy kohdasta "myynti- ja markkinointikulut", "myynnin kustannukset" tai jostain vastaavasta.

Vastaa
perhana
perhana

13

@12
Kauppaopiston laskentatoimenlinjan kävin kyllä jo vuosia sitten jo muistikuvat osaltaan ovat ehkä jo hataria, mutta kyllä minä muistelisin että liikevaihtoon lasketaan mukaan kaikki menot (ostolaskut) ja menoina nuo markkinointikulut siellä näkyvät, en ainakaan osaa kuvitella ensimmäistäkään todellista mainostoimistoaakaan joka ei palveluitaan käyttävää asiakasta laskuttaisi.
Ja jos markkinointiin käytetään myös ilmaiseksi jaettuja laitteita, näkyy niidenkin tuotantokustannukset liikevaihdossa.

En kyllä sitten tiedä mitä mielestäsi "markkinointibudjettiin" sisältyy sellaista joka ei näkyisi yrityksen menoissa.


Edit:
Olen ehkä väärässä, kuten sanoin opiskeluvuosista on aikaa eikä tuo kaupallinen lopulta edes kiinnostanut...
eli Tuloslaskelmahan se oli johon lasketaan mukaan myös menot, ja liikevaihtoon pelkkä myynti... taidan jättää kirjanpitäjän pohdittavaksi tämänkaltaiset asiat omassa yrityksessäni.

Vastaa
Ademeion (vahvistamaton)

14

@ 11:

"Palataanpa vielä tuohon "suurin osa" ilmaisuun johon oma väittämäsi perustuu... sanot että "suurin osa" tarkoittaa tässä tapauksessa "yli puolet" joten tässä menet jo rajusti metsään... jos se liikevaihto koostuisi ainoastaan kahdesta osatekijästä voitaisiin olettaa että "suurin osa" on yli puolet, mutta koostuuko liikevaihto vain kahdesta osatekijästä? EI todellakaan."

Tämä alkaa todellakin jo mennä vähän "väännön" puolelle, kuten Jonahan sanoo, mutta en voi olla vielä puuttumatta yllä olevaan sotkemisyritykseesi (tai vaihtoehtoisesti vähemmän hyvän sanatajusi hedelmään). "Suurin osa" tarkoittaa todellakin samaa kuin "yli puolet". Löytyy tilanteita, joissa se saattaa tarkoittaa jotain muuta, mutta sinä käytit kyseistä ilmausta kyllä aika selvästi mainitussa merkityksessä.

Jos olisit viitannut liikevaihdon eri osatekijöihin eli eriin, olisit siis luultavasti käyttänyt jotain muuta ilmausta kuin "taitaa samsungin liikevaihdosta suurin osa olla suunnattomia markkinointikustannuksia". Normaalisti sanottaisiin vaikka näin: "taitaaa Samsungin liikevaihdon suurin erä/osatekijä/yksittäinen tekijä olla suunnattomat markkinointikustannukset". Sinulla on toisaalta selvästi ongelmia sanatajun kanssa, joten jätän kuitenkin auki sen mahdollisuuden, että todellakin vilpittömästi tarkoitit lauseellasi sen normaalin merkityksen vastaisesti liikevaihdon suurinta erää.

Olisin jo antanut asian olla, mutta kun olet toistuvasti kuvannut kommenttejani turhaksi pilkunviilaamiseksi ja kieliopin tyrkyttämiseksi, suuntaan mielelläni valokeilan siihen tosiasiaan, että itse aika monessa kommentissasi pyrit tarmolla vääntämään suomenkieltä sopimaan kulloisiinkin tavoitteisiisi (joiden yhteisenä nimittäjänä on tuntuu olevan väärässä olon tunnustamisen välttäminen).

Lienen sanonut tästä aiheesta jo aivan tarpeeksi, joten lopetan keskustelun tähän (luen toki vielä mahdollisen vastauksesi). Ja mukavaa päivän/illanjatkoa joka tapauksessa.

Vastaa
jani @ (vahvistamaton)

15

@ 10,@ 6: "Vitun pilkunviilaajat",ei teilläkään äidinkielen taito ole ihan täydellistä!!. =)

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja