Kohta Android-puhelin näkee Google+-pärstäsi soittaessa

1
Matti Robinson

Kohta Android-puhelin näkee Google+-pärstäsi soittaessa
Google tuo puhelinsovellukseen uusia tunnistautumisominaisuuksia uuden Android 4.4:n, KitKatin myötä. Soittaja voidaan tunnistaa esimerkiksi Google Places -listauksen avulla yritykseksi, mutta pian tunnistetietoihin lisätään myös Google+-palvelusta löytyvä kuva.

Google aikoo alkuvuodesta lisätä puhelinnumerolla verifioitujen käyttäjätunnusten kuvat automaattisesti Android-puhelinten tunnisteiksi. Tämä tarkoittaa, että soittaessa tai vastaanottaessa soittoa Android-puhelimella vastapuolen Google+-pärstä näkyy puhelimessa, mikäli hän on vahvistanut tunnuksensa puhelimennumeron eli se on liitetty Google-tunnukseen.

Jotain rajoituksia Googlekin tähän on tehnyt, ettei aivan kaikkien tuntemattomien naamat saavu puhelun mukana kännykkääsi. Google+-profiilikuva ja puhelinnumero täytyy olla jaettuna profiilin asetuksista. Oman naaman näkymättömyyden voi siis varmistaa poistamalla ominaisuuden käytöstä edellämainituista asetuksista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.