Nokian yhtiökokouksessa draamaa, liki 100% ennakoista puoltanut Microsoft-kaupan

17
Matti Robinson

Nokian yhtiökokouksessa draamaa, liki 100% ennakoista puoltanut Microsoft-kaupan
Nokia järjestää parhaillaan ylimääräistä yhtiökokousta Helsingin jäähallissa. Paikalla on liki puolet Nokian osakekannasta ja Nokian johto.

Kello kahdelta alkanut yhtiökokous päättää Nokian myymisestä Microsoftille. Ennakkoon äänestäneistä ulkomaalaisista hyväksynnän antoi miltei 100 prosenttia ja suomalaisten arvo-osuustilin omaavista puolti miltei 99 prosenttia.

Osakkaat ovat odotetusti tuoneet draamaa kokoukseen muun muassa yrityskaappaussyytöksillä, kyselyillä Elopin kyseenalaisista kommenteista sekä hänen lojaalisuudesta suomalaisfirmalle. Myös Nokian pysyminen Suomessa on ollut tapetilla.

Yhtiöt kertoivat kaupasta 3. syyskuuta ja kauppahinnaksi kerrottiin tuolloin 3,79 miljardia euroa, jonka lisäksi Microsoft lisensoi Nokian patentteja 1,67 miljardilla eurolla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -28%

Oppo Reno 7 5G
287 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (17)

OJ_Ghost
OJ_Ghost

1

Miksi otsikossa draama on liitetty ennakkoääniin? Eikä täälä paikalla olevana ole kyllä draamaakaan ollut. Jääräpäiset suomalaiset vain paukuttaa päin seinää otsaansa. Suurin osa jankutuksista on aikaa sitten perusteltu jo. Ja onpa kokouksessa myös kaksi kommenttia antanut synninpäästön Elopille. Ne kaksi ovatkin olleet kommenttien asiallisemmasta ja parhaiten perustellusta päästä, toisin kuin suurin osa "vänkäämisistä". ;)

Kaupaksi menee, se on jo selvä.

Vastaa
tataka
tataka

2

sijoittajien kannalta tämä oli paras, elop veti niin syvään suohon ettei sieltä olisi nousua enään vaikka radikaalisti oltaisiin otettu 2013 myös android puhelimiin ja halpoihin tableteihin sekä tehty kunnollisia win 8 hybrididejä.

microsoft vetää vuosien kuluttua koko nokian laitevalmistuksen yms rippeet suomesta, toivonmukaan tulisi jotain muutakin tilalle kuin työttömiä.

sijoittajat saivat nokiasta viimeisen suurpotin, vaikka kyllä jäljelle jäävä osa tuottaa voittoa jonkin verran vielä.

jäljelle jääneen nokian kannattaisi kehittää yleisimmille käyttöjärjestelmille here karttoihin perustuvia sovelluksia. itselleni kelpaisi offline navigaatiokartat plus siihen liitettyjä sovellutuksia esim lähellä olevia kaupat, bensa asemat nähtävyydet sekä nokian kehittämä sisätilanavigaatio olisi hienoa, itselläni joissakin kauppakeskuksissa vaikea suunnistaa.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

4

Otsikko on kyllä hämmentävä. Millä ihmeen mittarilla tämä on "draamaa"? Täysin odotettua, eiköhän tällaisesta kaupasta ole juteltu suurempien omistajien kanssa jo ennen julkistamista.

@2
> elop veti niin syvään suohon

Oliko syy nyt ihan oikeasti vain ja ainoastaan Elop? Vai olisiko kuitenkin aika suuri syy ollut Symbianin ja Maemo/Meego -strategian epäonnistuminen iPhonen ja etenkin Androidin puristuksessa? 00-luvulla olisi pitänyt saada softastrategia kuntoon ja paljon softa- ja käyttökokemusosaamista taloon, mielellään *ennen* iPhonea. Olisi pitänyt luoda uusi uuden sukupolven älypuhelin ja kokemus, eikä vain seurata (huonosti) kun Apple ja Google mullistivat markkinan.

Hallituksen strategia sekä Ollilan ja OPK:n toteutus ajoivat Nokian sellaiseen positioon, jossa jouduttiin hakemaan muutosjohtaja talon ulkopuolelta ja Elop teki työtä käskettyä. Jos ei olisi olisi hänetkin varmasti vaihdettu. Myös paljon parjattu WP-strategia ja puhelintoimintojen myyminen olivat *hallituksen* ratkaisuja, eivät Elopin.

Vähän historiaa: Q4/2010 Android nousee suosituimmaksi älypuhelinalustaksi[1]. Samaan aikaan Nokia on juuri aloittanut uuden huippumallinsa N8:n myynnin. N8 ja S^3 olivat reilun vuoden myöhässä aikataulusta ja Maemo/Meego projekti oli ajanut karille tai parille. Ennen kyseisen neljänneksen alkua Stephen Elop oli ollut talossa noin kuukauden. Kun otetaan huomioon mitkä ovat noiden tuoteprojektien ja käyttisprojektien keskimäääriset kestot (vuosia), on ilmiselvää että Q4:lla syötiin vielä OPK:n ajan myrkkyjä. Vaikka kippari olikin vaihtunut, oli iso laiva menossa kovaa vauhtia tiettyyn suuntaan, se ei kuukaudessa tai parissa käänny vaikka olisi mikä superjohtaja ruorissa.

Pahinta hommassa ei ollut markkinaosuuden menetys, vaan se, että 100-200e halpis-Androidit toimivat sutjakkaammin kuin N8, myös softatarjonta oli laadukkaampaa, ja jos ei vielä silloin niin hyvin nopeasti myös laajempaa.

[1] http://www.androidpolice.com/2011/01/31...g-strong-sales/

Vastaa
tataka
tataka

5

@4 totta että vanha johto ylimielinen mutta elop ja kaikki munat yhteen koriin(windows phone) oli viimeinen moka ja elop tahtoi pysyä windows phonessa eikä halunnut ottaa androidia rinnalle sekä tappoivat meegon ja haukkui symbiania jolloin myynti vieläkin enemmän tippui, tosin täysin oikeassa oli symbian oli iphonen jälkeen surkea mutta radikaali stradegianvaihdos olisi kannattanut tehdä mutta ei pelkkää wp vaan android, wp, meego ja kaikkein halvimpien klsketusnäyttöpuhelimien käyttis meltemi olisi ollut hyvä olla hautaamatta. ne olisivat myyneet kehittyvissä maissa hyvin koska olisivat käyttökokemukseltaan parempia kuin kaikkein halvimmat androidit(alle 60$)

en tiedä mitä nokialla ajateltiin kun otettiin AINOAKSI käyttöjärjestelmäksi windows phone, vaikka microsoft antoi alennuksia käyttiksestä yms. androidin voittokulku oli jo nähtävissä 2009 lopulla selvästi ja oli hölmöä olla ottamatta sitä. ja kaikki epäilivät minä lukien kun nokia siirtyi pelkkään wp että ei ole hyvä vaan sen rinnalle android olisi ollut paljon turvatumpi valinta.

samsung teki järkevästi, käytti androidia ja windows phonea ja kehitti itse badaa ja kun nokia hylkäsi meegon niin kuoppasi badan ja vaihtoi tizeniin jota kehittää intelin kanssa. kaikkein järkevin stradegia. tosin htc käytti androidia ja wp mutta silti ongelmissa, mutta se johtuu siitä että alkuperäisen desiren jälkeen tullut tehtyä puhelimiä jotka huonompia kuin kilpailijoilla sekä brändiä huonontanut se ettei puhelimia ole tuettu riittäväksi. kyllä jos joku valmistaja lupaa puhelimilleen hyvää tukea niin kyllä se olisi iso valttikortti, ja nokia on tukenut puhelimiaan aika pitkään mikä on brändin kannalta tärkeää.

Vastaa
arivesa
arivesa

6

@6 Lukemani mukaan Sam ei kuopannut Badaa,vaan integroi sen Tizeniin.Samoin olen ymmärtänyt,että Nokia valitessaan WP:n,suostui saamiensa etuuksien maksuksi antamaan sille yksinoikeuden.Ehkä toistaiseksi,mutta kuitenkin aluksi,eli vaihtoehdoista luovuttiin.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

7

@5
Niin? Olisitko voinut edes yhdellä lauseella avata mitä linkilläsi haluat sanoa?

@6
"elop ja kaikki munat yhteen koriin"

Edelleen muistuttaisin, että *hallitus* tekee yrityksen strategian linjavedot ja valvoo, että toimitusjohtaja toimii sen mukaisesti. Hallitus myös valitsi Elopin (miksiköhän?).

"elop tahtoi pysyä windows phonessa eikä halunnut ottaa androidia rinnalle"

Veikkaisinpa, että MS:n kanssa tehty sopimus esti Androidin oton rinnalle. Ja ei Elop sitä sopimusta sooloillut.

"tosin htc käytti androidia ja wp mutta silti ongelmissa"

Niin, ei se Androidkaan ole mikään automaatti onneen. On hyvin vaikea arvailla mitä olisi tapahtunut, jos Nokia olisi valinnut sen, luulenpa, että ero nykyiseen ei olisi kauhean suuri. Tuurilla ja täysin oikealla toteutuksella se olisi voinut antaa jokusen vuoden enemmän aikaa, mutta toisaalta ei ehkä olisi ymmärretty tehdä tarpeeksi radikaaleja muutoksia.

En ole mitenkään erityisen vakuuttunut Samsunginkaan käyttistuesta, mutta se on saanut hyvin puhelimiaan operaattorien levitykseen ja saanut brandattua Galaxyn varsin näyttävästi ja isolla rahalla.

Nokiankaan puhelimien tuesta en kauheasti paukuttaisi henkseleitä. Joillekin malleille se on ollut hyvä, joillekin taas ei, kuten jokseenkin kaikilla paitsi Applella. Ja ei se tuki kauheasti lämmitä, jos perustuote on aika heikko, kuten Symbianit valitettavasti olivat. Luulisinpa, että pääsyy Samsungin asemaan on joku muu, kun tuki.

Vastaa
tataka
tataka

8

@8 en tarkoittanut että samsung olisi mitenkään merkitsevän hyvin tukea antanut, paremmin kuin enemmistö androidvalmistajista tosin. ja nokian wp 7 puhelimien tuki huonoa tosiaan ja symbianit on niinkuin itsekin sanoin surkeita vaikka niitä purkkapöivitystenkin kanssa ;)

Vastaa
arivesa
arivesa

9

@8 Kyllä,joku muu.Sanoisin toimivuudeksi.Ikäihmiselle,joka ei halua kosketusnäyttöä vaan nappulat,toimitettiin lahjaksi 75€ Samppa, kaikkien kouraan kuumenneiden(perus)Noksujen jälkeen.

Hän on ihastunut,5M kamera ja tarkka kuva,ja nyt viestit säilyy,akku kestää lähes viikon,ja T9 toimii oikein.

Tuossa ei ole Android eikä Bada,vaan joku muu,omansa.
Se on käyttäjälleen täysin sivuseikka,oleellista on että toimii.

Hän tästedes ei osta ipanoille lahjoiksi Nokioita,kuten taannoin.
Kun eskarilainen saa pukinkontista halvan Samsungin,nimi tarttuu.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

10

Tataka,
Sulla on nyt ikävä kyllä todellisuus ja haaveet sekaisin.
Jonahan jo hienosti, paremmin kuin mihin itse olisin pystynyt, selitti faktat. Mitä haluan lisätä on se, että kaiken ihmettelemäsi takana on raha. Raha ratkaisee. Rahaa tarvitaan kehitykseen, ylläpitoon ja ennen kaikkea markkinointiin.

Ja sitä rahaa tuli Microsoftilta Nokialle miljardeja tukiaisina. Sen takia Nokia luultavasti myös otti sen "yhden kortin" taktiikan. Nokia olisi voinut ottaa sen MS:n rahojen sijasta myös Androidin ja kaikki muut. Jos niin olisi tehty, olisiko Nokia kaikella todennäköisyydellä nyt toinen HTC.

Android valmistajia on maailmassa kuulemma 500! Kuinka moni niistä on voitollinen tai edes kestävällä pohjalla?

Jos virhettä etsii, niin se todellakin on vuosia ennen WP:tä tai Eloppia. Jo pari vuotta Eloppia ennen olisi pitänyt alkaa tapahtumaan, jotta nyt oltaisiin erilaisessa tilanteessa. Mutta siitä jossittelu on turhaa. Nyt ollaan tässä ja Nokian puhelimet alkaa olemaan historiaa. On aika Uuden Nokian. Ja sen tulevaisuus näyttää ihan hyvältä. ;)

Vastaa
arivesa
arivesa

11

WP:tä ohessa aloitteli muistaakseni ainakin HTC ja Samsung.
Nuo ei lähteneet lentoon,joten keskittyivät toimivampaan.

Eli vain MS tarvitsee "Nokiaa" nyt,jottei tyystin katoaisi.
Virheiden ruotiminen ei jeesaa ylihuomenna.Niitä tehtiin,muinoin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ikäihmisen käyttö (vahvistamaton)

12

@10 Annoin just mutsille vanhan Lumia 820:n saatesanoilla varaudu lataamaan parin päivän välein, jos et tykkää niin anna takas. Kuulemma viikon kesti ennen ekaa latausta. Että kyllä nuo älypuhelimetkin latingissa kestää, jos niitä ei käytä kuin puheluihin ja tekstareihin.

Ja p*rseestä että Nokia luurit myytiin, mutta näillä mennään!

Vastaa
arivesa
arivesa

13

@13 Joillekin ei kosketus kelpaa,periaatteesta. 85v ihminen halutessaan oikeat nappulat,on mielestäni siihen oikeutettu.
Viimeinen Nokiansa(oisko ollut 3210 Classic)tyhjensi akkunsa kuumuuden tuottamiseen puhuessa,ei älynnyt että tukiasema on kilsan päässä,joten läehitti täysteholla.

Laitettiin takuupajalle,tuloksena tämä: Oletusoperaattori vaihtui vääräksi,viestit ja kuvat katosivat,sekä kuumeneminen ei muuttunut miksikään,enempää kuin akkukestokaan (2vrk).

Tämä ruohonjuuritason asiakastyytyväisyys (tai'tutus)on markkinaosuuden ja brandin tärkein ratkaisija.

Aiheesta k'tynyt ei palaa samaan,etsii muuta ja löytää.
Siis ryssittiin osaamattomuudella ja ylimielisyydellä.
Näin on ennekin tapahtunut,ei siis mitään uutta.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

14

@10
Ikäihmisten ja muidenkin peruspuhelimia tekee Nokiakin voitollisesti. Ongelmat eivät olleet siellä.

Peruspuhelimet eivät todellakaan ole Samsungin puhelinyksikön rahasampo. Se millä Samsung on vallannut leijonanosan Android-markkinasta ja mikä on sen tuottavin osa ei liity millään tavoin luettelemiisi asioihin.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jepajuudas (vahvistamaton)

15

@8

"Edelleen muistuttaisin, että *hallitus* tekee yrityksen strategian linjavedot ja valvoo, että toimitusjohtaja toimii sen mukaisesti. Hallitus myös valitsi Elopin (miksiköhän?)."

Hallitus _vahvistaa_ strategian. Esim Ballmer (ei toki yksin) tässä taannoin valmisteli MS:n uuden strategian ja esitteli hallitukselle, joka sitten näyttää vihreää tai punaista ja yleensä tekee omat ehdotuksensa. Luultavasti Elop on jo ensimmäisissä haastatteluissa sanonut, että omien käyttisten yli vedetään ruksit ja otetaan WP käyttöön. Valinnan jälkeiset kuukaudet meni sitten strategian viimeistelyyn ja muutoksen valmisteluun. WP strategiassa ei sinänsä ollut mitään älytöntä vikaa, mutta sen toteutuksessa oli. Jostain ihmeellisestä syystä ei kuviteltu, että operaattorit lopettaisivat Symbianien sisäänostot kuin seinään. Ja tietysti ihan perus myyjät lopettivat tietysti niiden kauppaamisen tai ainakin muistivat mainita, että käyttis on kuopattu.

Pistät "hieman" liikaa painoa iPhonelle tuossa Nokian syöksyssä. Symbian oli hiljalleen parantumassa ja olisi ollut ihan pätevä halvempi (pitkään myös monipuolisempi) älypuhelinvaihtoehto, mutta Androidhan se oli mikä isot ongelmat aiheutti. Sitä vastaan ei oikein hinnalla voinut kilpailla.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

16

Suurin osa Symbianin loistosta oli jo sulanut ennen kuin Eloppia edes valittiin. Se on totta, että sen tappamisessa tehtiin virhe tai ainakin se oli jyrkkä muutos. Mutta sitähän emme tiedä miksi niin tehtiin. Mun mielestä huonoimmat perustelut löytyy kuitenkin sille yleiselle ehdotukselle, että Symbian tapettiin Nokian kurssin laskemiseksi tms..

Luultavasti Symbian sai niskalaukauksen koska a) MS-tukiaiset (sopimus) sitä edellytti ja/tai b) henkilöstöleikkauksia/-siirtoja varten se piti tehdä joka tapauksessa jossain kohtaa sekä c) Symbianin vääjämättä aikanaan loppuvan tuen ylläpito maksoi yksinkertaisesti paljon ja liikaa.

Symbianhan oli todella vanha ja siihen oli sisällytetty kaikenmaailman operaattorituet jne. (ja tämä on faktatieto sisäpiiiristä) joiden takia koodia oli todella massiivisesti. Kenties Nokian johto ja hallinto näki halvemmaksi Symbianin tuen nopean leikkaamisen ja nopeahkon lopettamisen. Ja tähän mahdolliset tukisopimukset MS:n kanssa.

Nokian olisi pitänyt saada vuosi kaksi aikaisemmin uskottava moderni älypuhelinjärjestelmä markkinoille, jotta Symbianiakin olisi mahdollisesti voitu vielä jatkaa alemman kategorian alustana. Olihan Symbianille Carla ja Donna versiot vielä työnallakin hyvillä uudistuksilla. Liian myöhään kuitenkin...

Vastaa
Jonahan
Jonahan

17

@16
>Hallitus _vahvistaa_ strategian
> Luultavasti Elop on jo ensimmäisissä haastatteluissa sanonut, että omien käyttisten yli vedetään ruksit ja otetaan WP käyttöön

En nyt oikein ymmärrä mitä haluat sanoa. Hallitus valitsee strategian ja toimitusjohtajan sitä toteuttamaan. Ja se myös niitä voi vaihtaa jos jälki ei miellytä. Täten Elopin ainainen syyttäminen kaikeasta pahasta, joka Nokiaa on kohdannut viimeisten vuosien aikana, on joko tarkoitushakuista tai merkki tietämättömyydestä.

> Pistät "hieman" liikaa painoa iPhonelle tuossa Nokian syöksyssä

Mielestäni en. Jos iPhonea ei olisi ollut, näyttäisi Android varmaan tänäkin päivänä samalta Blackberry-kloonilta, jolta se näytti ennen iPhonea. Miten Nokia olisi sitä vastaan pärjännyt on avoin kysymys. Varmasti paremmin ja sillä olisi ollut enemmän aikaa toimia. Kukaan ei tiedä olisiko se riittänyt.

iPhone mullisti puhelinten käyttöliittymän, kokemuksen ja käyttötavan (appsit), Android seurasi nopeasti perässä. Tämä yhdistelmä pakotti Nokian kahden rintaman sotaan, jossa toisaalla Apple vei premiumkategoriassa katteet, mielikuvan Nokian johtajuudesta ja kehittäjät. Toisaalta vuoden 2010 lopussa halvat Androidit veivät Nokialta viimeisenkin älypuhelinoljenkorren.

"Symbian oli hiljalleen parantumassa ja olisi ollut ihan pätevä halvempi (pitkään myös monipuolisempi) älypuhelinvaihtoehto"

Nokia kuvitteli, että ikivanhan Symbianin päälle voidaan rakentaa iPhonelle pärjäävä käyttökokemus, platform ja applikaatioekosysteemi. Se ei siihen pystynyt, eikä varmaan olisi pystynyt vaikka olisi saanut yrittää kuinka pitkään tahansa.

Meego oli modernimpi alusta, jonka päälle olisi voinut saadakin jotain aikaan, mutta valitettavasti sekin onnistuttiin sössimään sekä aikataulullisesti, projektijohdollisesti että yhteistyökuvioiden suhteen.

@17
Kallistuisin pitkälti kohtien b ja c synteesiin. Vuonna 2010 Nokia syyti pelkästään Symbianin R&D:hen enemmän rahaa kuin Apple *kaikkeen* R&D:hen ja niin valitettavaa kuin se olikin, vastineeksi saatiin tuote joka hävisi iOS:lle että Androidille. Alkuvuonna 2011 näkymät olivat niin heikot, että kuluja oli pakko karsia ja oli järkevää keskittyä yhteen alustaan.

> Nokian olisi pitänyt saada vuosi kaksi aikaisemmin uskottava moderni älypuhelinjärjestelmä markkinoille

Tismalleen! Ja pelkkä käyttis ei olisi riittänyt vaan olisi tarvittu myös yhtenäinen platform, iPhonen ja high-end Androidien kanssa tasapäiset laitteet ja hyvät työkalut kehittäjille.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.