Samsungin menestyksen salaisuus? Yli 10 miljardia mainontaan

42
Petteri Pyyny

Samsungin menestyksen salaisuus? Yli 10 miljardia mainontaan
Puhelinbisnes on ollut monialajätti Samsungin viime vuosien pääasiallinen rahakone. Samaan aikaan alaa seuraavat ovat katsoneet vierestä kun aiemmin vahvat toimijat ovat menettäneet jatkuvasti markkinaosuuksiaan ja koko mobiilialasta on alkanut muodostumaan Samsungin ja Applen keskenään jakama kakku.

Erityisen mielenkiintoista on ollut seurata samaa käyttöjärjestelmää ja -- ainakin lippulaivamallien arvostelujen valossa -- yhtä hyviä tuotteita valmistavan kaksikon, HTC:n ja Samsungin erilaista kehitystä. HTC on kadottanut viimeisen 2 vuoden aikana lähes 90% markkina-arvostaan ja samaan aikaan Samsungin markkinaosuus ja voitot ovat vain jatkaneet kasvuaan.

Reuters arvioi Samsungin tämän vuoden markkinointibudjetiksi noin 10 miljardia euroa. Summa saa perspektiiviä, kun sitä vertaa esimerkiksi itsenäisten valtioiden vuosibudjetteihin -- reippaalla erolla taakse jäävät mm. sekä Viro että Islanti.



BGR:n mukaan Samsung on lähes kolminkertaistanut mainontaaan käytetyn budjettinsa vuodesta 2012. Yhtiö käyttää lähes neljä kertaa enemmän rahaa mainontaan kuin Microsoft ja Apple, yhteensä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (42)

14422
14422

1

Itse sanoisin että suurimpana syynä menestykseen ovat olleet teknilliset ominaisuudet, vähän niin kuin PC puolella. AMOLED näytöille ei paljoa näy kilpailua, eikä akkujakaan ole liimattu tai lukittu metallin taakse.

iLuurit taas menevät kaupaksi nille, joita ei rauta, hinta tai kustomointi kiinnosta, eikä pääkopassa riitä mehuja tietoturvalliseen toimintaan vaan mielummin örvelletään siellä lukitussa kellarissa

Kummallekin ryhmälle löytyy markkinarakonsa. Jälkimmäisiä taitaa vain olla hitusen enemmän.

Vastaa
Sefriol
Sefriol

2

Samsung ei nyt mitään ihmeellisiä tuotteita ole koskaan tehnyt kilpailijoihinsa verrattuna. Oikea mainonta ja se, että kilpailijat ovat vain riittävän huonoja. Esimerkiksi HTC ei koskaan vakiinnuttanut arvoaan kuluttajien silmissä, koska osoitti aina, ettei tue vanhoja puhelimiaan. Ei siinä, että Samsungkaan tässä ihmeellisen hyvin olisi toiminut, mutta sentään paremmin.
Sen lisäksi HTC:ta vallitsi laadun puute useimmissa malleissaan.
Apple taas tekee laadukkaita ja loppuun asti ajateltuja tuotteita, mutta kiskovat niistä ylihintaa ja ovat todella kontrolloituja systeemejä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Jäppinen (vahvistamaton)

3

Niinkuin artikkelissa mainitaan "monialajätti" Samsung:lle 10miljardia ei varmaan liikevaihdosta paljoakaan paina kun huomioi mitä muuta kuin puhelimia Samsung tosiaan tekeekään. Kuluttajille ei mm. mainosteta aseteollisuuden osaamista. Microsoft tahi Apple ei tiettävästi valmista ohjausjärjestelmiä automaattiaseisiin

Vastaa
keijo123
keijo123

4

@1 ekaksi mihin tarvitsee puhelimessa 8 ydin suorittimen? Tai helvetisti tehoa? Että voit es pärinöissä kehuskella kavereille miten löytyy rautaa sisältä? No kannattaahan se. Toiseksi iLuurin kustomointi on helppoa + halpaa verrattuna esim samsungin näytön vaihtoon. Itse vaihdoin 4s punaiset kuoret ja avovaimolleni pinkit. Pienellä osaamisella sain uniikin puhelimen mitä ei heti tule vastaan ja maksoi alle 40e ja meni noin 40min työssä. Ei taida ihan pystyä samsungiin noin. Ja ainiin vaihdoin myös akunkin maksoi jopa 6euroa englannista ja 2300mA. No käyttöjärjestelmä on ehkä suljetumpi mutta se ei mua haittaa..
Ehkä tuo 800e on tuosta 5s aika kova hinta, mutta se pitää hintansa huomattavasti pidempään kuin samsungin muovi lelut.

Tuo samsung/android jne päteminen applen tuotteista jne on tosi lapsellista kun suurin osa ei ole koskaan yhtään applen tuotetta kunnolla kokeillut.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
e @ (vahvistamaton)

5

...mutta myöskin (Galaxy S puhelimien osalta) suurimpana syynä menestykseen ovat olleet teknilliset ominaisuudet.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
e @ (vahvistamaton)

6

@4
Muun muassa jotkut pelit,ohjelmat/sovellukset vaativat tehoja,joten 4-8 (optimointi on myös tärkeää) jakaa resursseja muille osa-alueille!.

Vastaa
14422
14422

7

@keijo123
Jos et tiedä mihin tehoa voi puhelinsovelluksissa tarvita niin onko se sitten hyödytöntä? "640 kilotavua muistia riittää kaikille" Ring any bells?

Ja jos luulet että vain iLuureihin löytyy halpoja kiinalaisia osia niin sieltä vaan DX:sän valikoimaa tutkimaan. Löytyy joka luuriin.

Suurimpana pointtina kuitenkin on tuo käyttöjärjestelmän rajoittuneisuus, joka ei ainakaan koodaajan työtä tee yhtään helpommaksi. Mitään ei sallita, mikä voi ilman järjen käyttöä sisältää riskin.

Perusteletko myös miten se metalli on toiminnallisuudeltaan parempi materiaali mitä muovi, kun mietitään lämmönsiirtoa ja iskunkestävyyttä?

Mukavat ES ja lapsellisuus kortit heitit, mutta ES ei valitettavasti kuulu kulutuslistalleni ja satun muuten omistamaan iPadin, koska tämän hetkinen projekti suunnitellaan sen rajoitusten mukaisesti.

Vastaa
dRD
dRD

8

Lainaus:

...mutta myöskin (Galaxy S puhelimien osalta) suurimpana syynä menestykseen ovat olleet teknilliset ominaisuudet.

Totta kai myös näin, mutta HTC onkin hyvä mittari -- firma tekee samaan hintahaarukkaan, lähes identtisillä spekseillä olevia tuotteita, jotka arvosteluissa keräävät samoja tähtimääriä kuin Samsungin vastaavat, käyttis on molemmilla sama ja HTC:tä on aika usein kehuttu muotoilultaan paremmaksi kuin Samsungia.

Tästä huolimatta HTC syöksyy myyntiluvuissa kvartaalista toiseen ja Samsung ei.

Vastaa
tataka
tataka

9

itselläni ollut galaxy s2,3,4 tosin ei putkeen välissä muitakin mutta ajallisesti tätä sarjaa käyttänyt eniten. itse tosin ajatteli vaihtaa ensi vuonna johonkin muuhun esim sonyn xperia z2, google nexus 6 tai jopa htc one 2. alkaa samsung kyllästyttää ja samsungilla paljon näiden ohjelmistopäivitysten kanssa ongelmia ainakin s1, s3 ja s4 kanssa ollut uutisia miten päivitys tehnyt isoja ongelmia puhelimeen, itselläni tosin ei ole ongelmia ollut onneksi.

samsung on nykyään vähän entisen nokiamainen, eli tosi suosittu ja saanut hyvän brändin tosin isän galaxy s plussan kanssa jossa ei pahemmin päivitelty ja sms bugi on korjaamatta. ja siihen ei saa kunnollista custom romia.

Vastaa
Lumikki
Lumikki

10

Mainonta ei tee mistään tuotteesta sen parempaa kuin mitä se jo on. Sen jälkeen kun ihmiset ovat tietoisia tuotteen hyvyydestä tai huonoudesta, mainonta on yhtä tyhjän kanssa eli ei sitä "kukaan" usko. Vain mainostajat uskovat noihin ilta-satuihin että mainonta on se joka myy.

Koska joku täälläkin on ostanut jonkun tuotteen mainoksien takia?

Kyllä se on usein sosiaallinen ympäristö joka saa tarpeen heräämään. Eli kaverit ja sosiaaliset yhteisöt puhuu tuotteista. Sitten otetaan selvää onko se tuote missään mielessä hyvä tuote verrattuna kilpailujoihin, jos on niin sitten harkitaan ostamista. Jos on tasavertaisia tuotteita niin se myy jolla on yhteisössä johon kuulutaan parempi maine eli imago.

Vastaa
Sefriol
Sefriol

11

@11 Osittain näinkin, mutta tutkimukset ovat moneen kertaan osoittaneet, että ihmiset ostavat useammin tuotteita, jonka mainoksen ovat nähneet kuin sen, jota ei mainosteta.

Vastaa
Lumikki
Lumikki

12

Lainaus:

Osittain näinkin, mutta tutkimukset ovat moneen kertaan osoittaneet, että ihmiset ostavat useammin tuotteita, jonka mainoksen ovat nähneet kuin sen, jota ei mainosteta.


Näin on voinut joskus aikaisemmin olla, mutta informatiivisen viestinnän nopeutuminen ja saatavuus (netti) on muuttanut yhteiskuntaa ja sen tapoja.

Joten onko asia todella noin, vai väittääkö se taho jonka liiketoimintaa se on että asia on noin. Siinä mietittävää. Koko mainonta alalla asiat ilmaistaan aina itselle suotuisalla tavalla, sillä ei edes pyritä totuuteen.

Vastaa
dRD
dRD

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Lainaus:

Osittain näinkin, mutta tutkimukset ovat moneen kertaan osoittaneet, että ihmiset ostavat useammin tuotteita, jonka mainoksen ovat nähneet kuin sen, jota ei mainosteta.


Näin on voinut joskus aikaisemmin olla, mutta informatiivisen viestinnän nopeutuminen ja saatavuus (netti) on muuttanut yhteiskuntaa ja sen tapoja.

Joten onko asia todella noin, vai väittääkö se taho jonka liiketoimintaa se on että asia on noin. Siinä mietittävää. Koko mainonta alalla asiat ilmaistaan aina itselle suotuisalla tavalla, sillä ei edes pyritä totuuteen.

Eli esimerkiksi tupakka- ja alkoholimainonnan vapauttamisella ei nykypäivänä olisi mielestäsi mitään vaikutuksia?

Ja kyllä, näin on. Viimeksi 2012 on yliopistotasolla tutkittu mainonnan vaikutusta myyntiin ja se toimii, edelleenkin, kuten se on toiminut jo muutaman tuhannen vuoden ajan.

Noh, mutta, nettiargumentointi on nettiargumentointia. Voihan toki olla, että esim. Zalandon johtajat vain ovat niin tyhmiä, että mainostavat 100 miljoonalla tänäkin jouluna -- sama määrä paketteja olisi Siwassa/MAtkahuollossa vuorena, vaikkeivät olisi koskaan latiakaan mainontaan laittaneet..

Vastaa
keijo123
keijo123

14

@8 jos iphonessa käytetään vieläkin dualcorea ja testitulokset puhuu puolestaan niin miksi pitää laittaa sinne rautaa turhaan? Vai käsitinkö jotain pahasti väärin? http://gizmodo.com/iphone-a7-chip-bench...ws-e-1350717023

Ja nopealla selauksella dx.comista ei löytynyt uutta näyttöä sgs3 tai 4.. ebaysta löytyi s3 nopealla silmäilyllä 88$ "vakio" lasi ilman mitään millä teet puhelimestasi uniikin. Ja se mitä noita luureja availlut niin samsung tehnyt aika vaikeaksi tuon purkamiset..

Perustelen tuon metallin sillä että se saa puhelin edes vähän näyttämään rahan arvoiselta, mutta meitä on moneen junaan.

Tuo rajoittuneisuus ei mua haittaa mistään kohtaa, ei ole ongelmia ja kaikki toimii. Muut ostakoon ne mitkä tuntee omakseen, en ala tämän enempää muita haukkumaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

15

Jutun lähtökohta on mielestäni hiukan köykäinen. Toimittaja esittää väitteen, että Samsungin menestyksen syy on mainonta, ja sitten todisteeksi siitä sen seikan, että HTC:n puhelimet ovat "yhtä hyviä", mutta eivät menesty kovin hyvin. Asia tuskin on noin yksinkertainen.

Ensinnäkin HTC:n ja Samsungin puhelimet eivät ole samanlaisia, ja niiden vahvuudet ovat osin eri asioissa, mikä sotkee hyvyys-argumenttia. Ehkä kuluttajia miellyttävät juuri ne asiat, joissa Samsung on parempi. Kuluttajan silmissä puhelimen hyvyys voi olla myös laajempi käsite kuin toimittajan silmissä: siihen voivat kuulua myös esimerkiksi käsitys luotettavuudesta ja jälkipalveluiden toimivuus (kuten täällä jo tuotiinkin esille).

Jos mainostaminen olisi niin yksiselitteinen väylä markkinajohtajuuteen kuin toimittaja esittää, niin eiköhän Apple olisi jo reagoinut laskevaan markkinaosuuteensa Samsungin panostuksen tasoisella mainoskampanjalla – johon yhtiöllä olisi kevyesti varaa – ja korjannut näin myyntilukunsa. Microsoftillakin olisi varaa Samsungin tasoisiin tai isompiinkin kampanjoihin Windows Phonen menekkiä edistääkseen. Ehkä näissä yhtiössä kuitenkin tiedetään, että menestykseen on paljon mainosbudjettia monisäikeisempi asia. Hitiksi voi nousta tuote, jota on mainostettu niukasti, ja runsaasti mainostettu tuote voi osoittautua flopiksi.

Loppujen lopuksi jää arvailujen varaan, minkä kokoinen rooli suurella mainosbudjetilla on Samsungin puhelinten markkinajohtajuudessa. Mainostamisella on epäilemättä merkittävä rooli, mutta kuinka suuri?

Vastaa
Kuveerty
Kuveerty

16

@16

Toimittaja ei esitä väitettä jota väität toimittajan esittävän. Huomaa kysymysmerkki otsikossa. Jos kysymysmerkin sijaan olisi kaksoispiste, olisi homma eri.

Toimittaja heittää ilmoille yhden seikan jota arvelee pitävänsä mahdollisena päätekijänä menestykseen: mainontaan syydettyä isoa määrää rahaa. Vähän kuin "Appelsiinin terveellisyyden salaisuus? Sisältää kymmeniä eri vitamiineja!" (Tuossa esimerkissä on yhtä selvä yhteys "salaisuudella" ja esitetyllä seikalla, ja siinä ei tyrmätä muita osa-alueita).

Vastaa
arivesa
arivesa

17

Mainos on ehdotus,ei muuta.Jos kuluttaja ostaa vailla muuta käsitystä kuin mainokset,on legitiimi uhri.Mainoksen tehtävä!

Saa olla erimieltä, ja saa ostaa muuta,kukaan ei pakota.
Onko siis Samsung-ostaja tyhmä,muiden mainokset kökköä,vai voisiko ero olla toimivuudessa?

Tuo lie sivuseikka pohdittavaksi,tuotolla pohjataan tulevaa.

Vastaa
arivesa
arivesa

18

Jos tuo arvio $10+Bn mainosbudjetista on totta,kertoo se että tuon verran on varaa heittää viehettä veteen,kokeeksi.

Aika nöyryyttävää "kilpailijoille",ylittäessään firmansa arvon.

Vastaa
perhana
perhana

19

@19
Mielestäni on ennemminkin nöyryyttävää Samsungille että vaikka se käyttää markkinointiin enemmän rahaa kun Apple ja Microsoft yhteensä, se ei silti saa myytyä huippumalliaan yhtä paljon kuin Apple omaa huippumalliaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
eerp (vahvistamaton)

20

@20 jos samsung käyttäisikin sen rahan vain huippumallinsa mainostamiseen.. On sillä muitakin tuotteita mainostettavana

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
eerp (vahvistamaton)

21

@20 jos samsung käyttäisikin sen rahan vain huippumallinsa mainostamiseen.. On sillä muitakin tuotteita mainostettavana

Vastaa
Jonahan
Jonahan

22

Ensimmäinen virhe sekä uutisessa että kommenteissa on olettaa, että markkinointibudjetti tarkoittaisi vain ja ainoastaan mainontaa. Markkinointibudjetista käytetään suuri siivu myös operaattorien voitelemiseen, ja erinäisten myynti-insentiivien antamiseen, sekä kuluttajille että myyjille. On ilmiselvää että HTC:n tuote jää useammin hyllyyn jos myyjällä on suurempi insentiivi suositella Samsungin puhelinta.

Toinen erittäin tärkeä asia on operaattorituki, jos operaattorisi valikoimasta ei löydy tiettyjä malleja ei niitä siten myydä. Suomessa tätä ei ole näkyvillä läheskään niin vahvana kuin USA:ssa tai monessa Aasian maassa.

Mutta kyllä itse mainostuskin vaikuttaa, Samsung on brandannut Galaxyn erinomaisesti, se pyrkii nimenomaan myymään Galaxy-laitteita, ei Android-laitteita, vaikka Android niissä pyöriikin.

@16 "Jos mainostaminen olisi niin yksiselitteinen väylä markkinajohtajuuteen kuin toimittaja esittää, niin eiköhän Apple olisi jo reagoinut laskevaan markkinaosuuteensa Samsungin panostuksen tasoisella mainoskampanjalla – johon yhtiöllä olisi kevyesti varaa – ja korjannut näin myyntilukunsa"

Ihan totta, mainostaminen vaikuttaa, mutta ei se tietenkään suoraan implikoi markkinaosuuksia. Siihen vaikuttaa erittäin paljon mm. laitteiden hinta.

Kappalemääräinen markkinaosuus, jota yleensä mitataan, ei kerro ihan koko totuutta Applen tilanteesta. Apple ei ole yrittänyt, eikä vieläkään yritä kilpailla kuin markkinan yläpäässä, siten "laskeva markkinaosuus" koko älypuhelinmarkkinalla on asia, johon se ei reagoi ainakaan markkinoinnilla. Jos sitä kiinnostaisi kasvattaa markkinaosuuttaan, onnistuisi se helposti tuomalla puhelimia alempiin hintapositioihin. Sehän oli tapa, jolla Nokia sai kasvatettua markkinaosuuttaan, Lumia 520 oli hieno puhelin suhteessa hintaansa, valitettavasti vain sitäkään ei myyty riittäväti ja kalliimpien mallien myynnin kanssa oli vieläkin suurempia ongelmia.

Vastaa
Kiedis
Kiedis

23

@9 Toki HTC ja Samsung käyttävät samaa käyttöjärjestelmää, mutta se ei käytännössä tarkoita juurikaan mitään, mikäli asiakkaat ymmärtävät mobiililaitteista edes jotain. Kun lähdetään asiakkaita kuuntelemaan kenttätasolle, voidaan päästä jyvälle siitä, että asiakkaille painoarvoa tuovat mm. Samsungin Super AMOLED -näytöt, jotka ovat vertaansa vailla niin kontrastissa - joka lienee lähestulkoon ääretön - kuin katselukulmissakin. Lisäksi valmistajien käyttöliittymät ovat täysin erilaiset. Toisella on napit ruudulla, toisella on kaksi kosketusnappia ja fyysinen kotipainike.

Myös ilmoituspaneeleissa on eroja. Vaikka Google tarjoaakin ilmoituspaneelin oletuksena, jokainen valmistaja joutuu sen lopulta värkkäämään omanlaisekseen, jos mielii siitä tehdä edes jollain tasolla järkevän. Samsung on lähtökohtaisesti onnistunut tässä huomattavasti HTC:tä paremmin.

Joillekin asiakkaille merkitsee paljon, että laitteeseen saa vaihdettua itse akun ja lisättyä muistikortin, mikä käytännössä tarkoittaa halpaa muistin laajentamista, jos vaikka lomakuvat mielii puhelimellaan kuvata videoiden kera ja haluaa olla varma, ettei muisti täyty.

Lisäksi tietysti laitteiden ominaisuudet merkitsevät joillekin jotain, jos ominaisuuksista on käytännön hyötyä. Samsungin laitteissa - jopa niissä halvemmissakin - on tiettyjä "perus"ominaisuuksia, mitä ei muilta juuri löydy, jotka ovat ihan oikeasti käteviä - ja nyt ei puhuta S4:n ominaisuuslistasta.

Syitä HTC:n myynnin romahdukseen on monia, tässä muutama.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

24

@ 17:

"Toimittaja ei esitä väitettä jota väität toimittajan esittävän. Huomaa kysymysmerkki otsikossa. Jos kysymysmerkin sijaan olisi kaksoispiste, olisi homma eri."

Katsopa uudestaan. Toimittaja esittää otsikossa kysymyksen, ja vastaa siihen saman tien lauseella "Yli 10 miljardia mainontaan" (ei kysymysmerkkiä perässä), eli toimittaja nimenomaan esittää otsikossa väitteen.

Tämän artikkelin ulkopuolelta voisi sanoa, että köykäisen median nykyään harrastama temppu osoittaa kysymyslausetta pelkällä kysymysmerkillä väitelauseen perässä on ikävä ja harhaanjohtava. Suomenkielessä asioita kysytään näin:

- Onko Veetillä salarakas?

...eikä näin:

- Veetillä on salarakas?

Epäilyksen alaisen asian voi myös esittää näin:

- Veetillä on ehkä salarakas

Syy keskimmäisen, suomenkielelle vieraan rakenteen käyttöön on tietenkin halu johdatella yleisöä ja luoda sille virheellisiä mielikuvia voimakkaamman viihde-elämyksen aikaansaamiseksi. Keino valitettavasti myös toimii, kuten kommenttipalstojen sisällöstä voi päätellä. Tyylin alullepanijoina olivat Suomessa Ilta-Sanomat ja Iltalehti, ja nyt käytäntö on levinnyt moniin muihinkin julkaisuihin, ja tietenkin erilaisiin nettijulkaisuihin, joita eivät usein rasita liika toimituksellinen ammattitaito tai edes iän mukanaan tuoma perspektiivi asioihin.

Kannattaa joskus tarkastella lukemaansa (tarkoitan mediaa yleensä) siltä kannalta, vähän niin kuin ulkopuolisena, että kuinka iso osa lukemastamme tekstistä (tai kuunnellusta puheesta) on oikeasti totta. En tarkoita sitä, että jokin faktatieto on syystä tai toisesta virheellinen, vaan sitä, että kuinka paljon kirjoittaja panostaa tekstin laatimiseen sellaiseen muotoon, että meille syntyvät mielikuvat eivät vastaisi mahdollisimman tarkasti ja järkevästi uutisen aiheena olevaa asiaa, vaan että näkisimme asian jotenkin vääristyneesti: ärsyttävämpänä, kohauttavampana, yllättävämpänä, itsetuntoa nostattavampana, enemmän hyvä vastaan paha -asetelmana ja niin edelleen kuin se oikeasti on. Tällainen tarkastelu on tervettä ja paljastavaa.

Suuri osa niistä uutisista joita nykyään luemme tai kuulemme pyrkii suuressa määrin johonkin muuhun kuin kertomaan siitä mitä on tapahtunut. Pyrkimys on sama kuin viihdeohjelmilla: saada meidät viihtymään ja kokemaan elämyksiä. Totuus on vain ikävä rasite, joka kahlitsee toimittajaksi itseään kutsuvaa viihdemaakaria. Kysytyin taito nykytoimittajilla alkaa olla totuuden mahdollisimman nokkela kiertäminen; suora valehtelu ei ole sallittua (tai ainakaan siitä ei saa jäädä kiinni), mutta kaikenlainen muu totuuden kiertäminen, muuntaminen ja vääristely on. Kysymykseksi jää, haluammeko oikeasti, että meitä pannaan tällä tavoin halvalla päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen – ja aina vain paksummalla patukalla.

Yllä oleva koskee uutisjulkaisuja yleensä. Puhelinvertailussakin on tässä suhteessa selviä puutteita, mutta luulen, että ne mennevät suurelta osin ajattelemattomuuden ja tietyn lapsellisuuden (en tarkoita tätä ikävästi), ei niinkään kyynisen, tarkoituksellisen harhaan johtamisen piikkiin. Puhelinvertailunkin olisi kuitenkin syytä tarkastella tätä kysymystä vakavasti, ja mielellään pyrkiä erottautumaan julkaisuna joka ei vääristele suuntaan tai toiseen, vaan tähtää uutisten välittämisessä parhaansa mukaan joskus vaikeasti tavoitettavaan, mutta arvokkaaseen neutraaliuden napakymppiin.

Vastaa
perhana
perhana

25

Ilmeisesti sivuston nimeksi tulisi pian muuttaa "puhelinkirjakielioppi.com" ja tunnuslauseeksi "puhelinuutisia kirjakielellä lyhyesti ja ytimekkäästi ilman turhia otsikon elävöittämisiä" ja sitten tämänkin uutisen otsikko olisi voinut olla "onko yli 10 miljardin mainonta Samsungin menestyksen salaisuus?"
Näinhän se olisi kieliopillisesti oikein ilman harhaanjohtamisen vaaraa... mutta ah niin tylsää luettavaa.

Vastaa
Lumikki
Lumikki

26

@25

Tietenkin voi pohtia että on koko tarkoitus tuottaa uutisia, vain uutiseksi naamioitua mainontaa?

Mainonta ei ole totuuden kertomista, vaan osa totuuden. Uutinen pitäisi olla puolueeton totuus, mitä se harvoin on. Artikkelit taas ovat usein mielipiteitä.

Mutta ei ihminen taida edes osata kertoa totuutta tai olla puolueeton. Tuntuu että kaikki ulosanti on aina mielipiteiden ilmaisua puoleen tai toiseen. Jos ei muuten niin ilmaisun sanavalinnoissa. Katsoo vaikka eri sivustojen "uutisia" samasta asiasta. Usein hyvinkin erilaisia mielipiteitä samasta asiasta.

Vastaa
arivesa
arivesa

27

@20: Huippumallia? Samsungilla niitä on erilaisia ja rinnakkain. Volyymi yhteensä on suurin,enemän haalimen alkaa olla jo hankalaa.

Yritykselle jatkon kannalta on oleellista,että myynti tuottaa.
Tätä voi hallita,kun valmistusketju on oma,ei alihankittu.

Apple tekee tiliä uskoviensa kukkaroista nyt.Alihankkijat ehkä tekee tuotteitaan,jos ehdoista sovitaan. Voi muuttua.

Vastaa
arivesa
arivesa

28

Kuka tämän mainosbudjetin koon on selvittänyt ja miten?
Sisältänee myös älytelkkarit,jääkaapit/pakastimet, pesutornit,läppärit,tabletit ym.

Kuka tietää mikä osuus on milläkin? Tuskin kukaan.

Vastaa
arivesa
arivesa

29

Sebille (Vettel) buuattiin Italiassa,ei siksi että olisi kehno,vaan siksi että oli "liian hyvä",tifosin mielestä.

Sampan mollaamisyritykset lienevät samaa tasoa.

Vastaa
perhana
perhana

30

@28,29,30
Nöyrin anteeksipyyntöni, en ottanut huomioon että Samsungin mollaaminen voi aiheuttaa tosifaneille mielipahaa ja peräkkäisinä viesteinä purkautuvan tunnekuohun.

Rauhoitutaanpas nyt, kyllä se Samppa ihan ihqu on Galaxy-pesutorneineen kaikkineen.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

31

@30
Kun täällä on jo päästy keskustelemaan oikeinkirjoituksesta, niin voisimme ehkä samalla keskustella siitä, että välimerkkien jälkeen kirjoitetaan välilyönti (tai vaikka kaksi, jos haluatte).

Vastaa
3rd_party
3rd_party

32

@25

Jos nyt halutaan lähteä perkaamaan asiaa kieliopin kautta, niin otsikon ensimmäinen osa on vaillinainen lause ja siten lähtökohtaisestikin puhdasta kielioppia vastaan. Tästä näkökulmasta se on kieliopillisesti ihan yhtä vähän väittämä kuin kysymyskin.

Lähinnä otsikko on provokaatio, jonka tarkoituksena on nostaa esiin yksi pohdinta sementoimatta sitä kuitenkaan toimittajan näkemykseksi. Nykyään useat otsikot kirjoitetaan kyseistä kaavaa noudattaen, sillä toimittajat haluavat nostaa esiin pohdintoja, joita eivät voi tai halua osoittaa todeksi. Näinollen kysymystä mukailevilla otsikkorakenteilla pohdintaa yritetään pehmentää ja samalla provosoida lukijoita kiinnittämään artikkeliin huomiota. Tähän malliin:

"Suomi, junttien kieli?" HS 1.12.2013
"Autokoulun kertauksen paikka? Kaikki autoilijat eivät tunne edes kärkikolmiota" Aamulehti 2.12.2013
"Suomalaisyhtiöllä ”valtava” riski? – ”Kukkahattutädeillä nasta kurkussa”" Uusi Suomi 2.12.2013

Niin ja otsikko muuten toimii erittäin hyvin, sillä tätä artikkelia on vaivaannuttu kommentoimaan jo yli 30 kertaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
anteeksi @ (vahvistamaton)

33

@31
Jos nyt aletaan ylimielistelemään ja ..ttuilemaan,niin miten -2014 Nokialaisten omistajat pystyvät elämään,kun Nokia Lumia puhelimien myynti loppuu (tilalle tulee uusi omistaja nimi Microsoft Lumia)???.

Vastaa
tonkie
tonkie

34

@34 aika helposti. Se on vain puhelin. Ihan kuin iso paha Nokia olisi joskus varastanut sinulta tikkarin tai jotain?

Mutta uutiseem, melkolailla rahaa käytetty mainontaan. Mutta niinhän se on, että raha tulee rahan luokse.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

35

@ 26:

"Ilmeisesti sivuston nimeksi tulisi pian muuttaa "puhelinkirjakielioppi.com" ja tunnuslauseeksi "puhelinuutisia kirjakielellä lyhyesti ja ytimekkäästi ilman turhia otsikon elävöittämisiä" ja sitten tämänkin uutisen otsikko olisi voinut olla "onko yli 10 miljardin mainonta Samsungin menestyksen salaisuus?"
Näinhän se olisi kieliopillisesti oikein ilman harhaanjohtamisen vaaraa... mutta ah niin tylsää luettavaa."

Ymmärtänet todellisuudessa varsin hyvin itsekin, etten enimmäkseen puhu kieliopista, vaan pyrkimisestä tosiasioiden kuvaamiseen mahdollisimman paikkansapitävästi. Oman kommentointisi tarkoitus ei kuitenkaan mitä ilmeisimmin ole tosiasioiden selkeyttäminen vaan enemmänkin niiden hämärtäminen. Edustat siis juuri sitä ongelmakenttää jota olen pyrkinyt kuvailemaan.

Teknisistä asioista on mahdollista kirjoittaa viihdyttävästi ja kuitenkin täsmällisesti. Olen nähnyt tämän erilaisissa teknisen alan julkaisuissa lukemattomia kertoja, lähtien useimmille miespuolisille tutusta Tekniikan Maailmasta. Jotkut insinöörit kirjoittavat oman alansa ammattijulkaisuihin suorastaan kutkuttavia juttuja tinkimättä piiruakaan tarkkuudesta tai olematta vähääkään asenteellinen tai puolueellinen. Kyse on paljolti tahdosta ja taidosta, ja kumpaakin on mahdollista kehittää. Oma tekstini lienee tyyliltään aika tylsää, mutta enpä itseäni miksikään esimerkiksi nostakaan – enhän edes ole ammatti- tai mikään muukaan toimittaja. Käypä joskus vaikkapa kirjastossa lukemassa laadukkaita, puhtaasti tekniikan ammattilaisille suunnattuja julkaisuja. Eräät niistä tarjoavat mitä viihdyttävimmän lukuelämyksen.

@ 25:

Hyviä huomioita!

@ 33:

"Jos nyt halutaan lähteä perkaamaan asiaa kieliopin kautta, niin otsikon ensimmäinen osa on vaillinainen lause ja siten lähtökohtaisestikin puhdasta kielioppia vastaan. Tästä näkökulmasta se on kieliopillisesti ihan yhtä vähän väittämä kuin kysymyskin."

On mukavaa että näit kommentoimisen vaivan, mutta en kuitenkaan sanonut tai antanut ymmärtää omassa kommentissani, että otsikon ensimmäinen osa on väite. Sanoin että toimittaja esittää otsikossa väitteen. Tuo väite on tietenkin otsikon jälkimmäisessä osassa ("Yli 10 miljardia mainontaan"). Jos vielä kommentoit omia kommenttejani, niin pyydän lukemaan ne kunnolla...

"Lähinnä otsikko on provokaatio, jonka tarkoituksena on nostaa esiin yksi pohdinta sementoimatta sitä kuitenkaan toimittajan näkemykseksi. Nykyään useat otsikot kirjoitetaan kyseistä kaavaa noudattaen, sillä toimittajat haluavat nostaa esiin pohdintoja, joita eivät voi tai halua osoittaa todeksi."

Kaunistelet asiaa tarpeettomasti. Jos asioita halutaan aidosti pohtia, niin lähtökohdaksi otetaan todellisuus sellaisena kuin se on. Jos halutaan sensaatioita, niin todellisuutta liioitellaan tai vääristellään muulla tavoin. Jonkin tapahtuman tai tosiasian vääristely ei auta ihmisiä ymmärtämään kyseistä tapahtumaa tai asiaa. Se voi kylläkin auttaa myymään irtonumeroita, tilauksia tai mainostilaa. On traagillista nähdä huonon tiedonvälityksen kasvatin puolustelevan huonoa tiedonvälitystä (sori, en voinut vastustaa...).

"Niin ja otsikko muuten toimii erittäin hyvin, sillä tätä artikkelia on vaivaannuttu kommentoimaan jo yli 30 kertaa."

Oliko tuossa jokin logiikkakin? Otsikko nimenomaan ei toimi tiedonvälityksellisesti, ja kommenttimäärä on (osin) reagointia sitä koskevaan huomiooni.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

36

....piti sanoa 27:lle, että hyviä huomioita, eikä itselleni :-D

Vastaa
3rd_party
3rd_party

37

@36

"On mukavaa että näit kommentoimisen vaivan, mutta en kuitenkaan sanonut tai antanut ymmärtää omassa kommentissani, että otsikon ensimmäinen osa on väite."


Aiemmasta viestistäsi:

"Tämän artikkelin ulkopuolelta voisi sanoa, että köykäisen median nykyään harrastama temppu osoittaa kysymyslausetta pelkällä kysymysmerkillä väitelauseen perässä on ikävä ja harhaanjohtava [...]"

"Jos asioita halutaan aidosti pohtia, niin lähtökohdaksi otetaan todellisuus sellaisena kuin se on."

Pohdinta perustuu useimmiten puuttelliisiin faktoihin, tai ainakin faktojen välisten aukkojen täyttämiseen. Jos koko asia on tiedossa, ei siinä ole mitään pohdittavaa, vaan referoitavaa. Tässä uutisessa toimittaja kertoi faktan (Samsungin markkinointibudjetti) ja pohti sen merkitystä (korrelaatio menestykseen). Ihan normaalia journalismia jonka lähtökohtana on fakta.

"Jonkin tapahtuman tai tosiasian vääristely ei auta ihmisiä ymmärtämään kyseistä tapahtumaa tai asiaa."

Ei provokatiivinen väittämä ole yhtä kuin vääristely. Voitko esimerkiksi tässä tapauksessa todistaa, ettei Samsungin menestyksellä olisi mitään tekemistä markkinointiin käytetyn rahamäärän kanssa?

Pohdintojen asettaminen kysymysmuotoon on osin juridinen kikka: kysymyksen esittäminen suojelee toimittajaa tiettyyn rajaan asti toimittaessa puutteellisten faktojen pohjalta, jolloin pohdintaa voidaan käydä rohkeammin kuin monella muulla tapaa.

"Oliko tuossa jokin logiikkakin? Otsikko nimenomaan ei toimi tiedonvälityksellisesti [...]"

Kielijelpistä: "Otsikon päätehtävänä on herättää lukijan mielenkiinto ja johdattaa aiheeseen. Otsikko kertoo myös jotakin tekstin tarkoituksesta ja näkökulmasta."

Tässä tapauksessa otsikko on siis toiminut erinomaisesti päätehtävässään, joka ei siis ole sisällön referoiminen.

EDIT: Otsikon voi toki ymmärtää kahdella tavalla: siten että otsikon jälkimmäinen osa on vastaus alun kysymykseen (Samsungin menestyksen salaisuus: 10 miljardia markkinointiin), tai siten että alun kysymys on jälkimmäiseen osaan viittaavaa pohdintaa (onko tämä Samsungin menestyksen salaisuus: 10 miljardia markkinointiin). Itse ajattelen otsikosta ensisijaisesti jälkimmäisellä tavalla, ja tämän tulkinnan pohjalta olen myös vastannut viesteihisi. Jos käsittelet otsikkoa ensimmäisestä näkökulmasta, ymmärrän otsikon tuntuvan valheelliselta. Itselleni tämä ajatusmalli ei ensimmäisellä lukemalla edes juolahtant mieleen...

Vastaa
arivesa
arivesa

38

@32: Viilatkaa rauhassa pilkkujanne,asiat ei siitä miksikään muutu.
Taannoin valitettiin liioista välilyönneistä ja rivinvaihdoista.
Selkeyttävät näkymää,paitsi miniruuduilla,oletan.
Kannattaisi ehkä keskittyä sivuseikkojen sijasta oleelliseen?

Vastaa
Jonahan
Jonahan

39

@40
"Liiat" välilyönnit tai rivinvaihdot ovat paljon pienempi harmin aihe, kuin se, että vain ja ainoastaan sinä jätät aina välilyönnin kirjoittamatta pilkun jälkeen.

Jos kirjoituksen ulkoasu olisi kunnossa, olisi paljon helpompi keskittyä olennaiseen, mutta ongelma on toki minun pitäisikin varmaan viilata selainta, jotta se fiksaisi tämän tai poitaisi kommenttisi kokonaan.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

40

@ 38:

"Jos käsittelet otsikkoa ensimmäisestä näkökulmasta, ymmärrän otsikon tuntuvan valheelliselta. Itselleni tämä ajatusmalli ei ensimmäisellä lukemalla edes juolahtant mieleen..."

Minulle taas ei edes juolahtanut mieleen ehdottamasi toinen näkökulma. Uskoisin että toimittajan mielessä on ollut ensimmäinen, sillä se on kielellisesi ja ilmaisullisesti luonnollisempi ja johdonmukaisempi (ainakin kysymyksen ja vastauksen keskinäisen järjestyksen suhteen). Toisaalta, mitä enemmän katson otsikkoa toisesta näkökulmasta, sitä vähemmän epäuskottavalta sekin tuntuu.

Jos toinen vaihtoehto on se mitä toimittaja on ajatellut, niin silloin hänen olisi kannattanut kirjoittaa otsikko esimerkiksi juuri niin kuin kommentissasi ehdotat:

- Onko tämä Samsungin menestyksen salaisuus: 10 miljardia markkinointiin?

Toisaalta koska emme elä joko-tai -maailmassa, muokkaisin otsikkoa vielä näin:

- Mikä on 10 miljardin markkinointibudjetin osuus Samsungin menestyksessä?

On myös hyvä huomata, että lähdeartikkelissa sanotaan Samsungin käyttävän n. 10 miljardia euroa "mainontaan ja markkinointiin", ei pelkkään mainontaan. Puhelinvertailun otsikossa tämä on vaihtunut pelkäksi mainonnaksi ja myöhemmin tekstissä pelkäksi markkinoinniksi; artikkelissa siis puhutaan virheellisesti mainonnasta ja markkinoinnista samoina asioina. Mainonta on vain yksi markkinoinnin monista osista (vaikkakin epäilemättä kallis sellainen Samsungin tapauksessa).

Hyvä että huomasit otsikon kaksitulkintaisuuden. Ennen sitä en millään voinut ymmärtää, miten voit esittää otsikosta sellaisia näkemyksiä kuin esitit. No, tämä on jälleen hyvä oppitunti siitä, miten aika selvältäkin näyttävässä väittelytilanteessa molemmat osapuolet saattavat olla oikeassa – ja myös väärässä, mikäli sanovat toistensa olevan väärässä.

Vastaa
member83
member83

41

Mainontaa tärkeämpää on se, että sampalla on käsittääkseni ollut huomattavasti vähemmän räikeitä ongelmia tärkeiden ominaisuuksien, kuten sen itse puhumisen käytön osalta, ollessaan samalla melkein kaikilla mittareilla mitattuna parempi kuin omena.

Ps. kun en katso tv:tä niin missä niitä mainoksia näkee nettiä lukuunottamatta ? Luulisi että jo 10 miljoonalla saisi suomessa aika paljon ja pitkään näkyvyyttä.

Vastaa
arivesa
arivesa

42

@ 41 : Mikäs nyt noin sapettaa ? Onko näin helpompi lukea ?

Kuulostat nyt pilkun jälkeisten välilyöntien puutteesta valittaessasi pikkusiskoltani, eteläsuomalaiselta äikkämaikalta.

Pyydän tajuamaan, että se mitä näpyttelen, ei ole se miltä lopuksi lähetettynä näyttää. Gmail editoi.

Ja kuten sanoin, ei liity aiheeseen, vaan muotoseikkoihin.
Itse yleensä ymmärrän viestin, vaikka puolet tekstistä puuttuisi.
Extrapoloin esiin kirjoittajan tarkoituksen.

Sorry jos et tuota osaa. Autistit ja Asberger-potilaat tajuavat viestin sisällön usein vaistolla.

Mutta itse asiaaan: Ei kai kukaan pöhelö luule, että Sampan mainosbudjetti olisi luurimainos- budjetti?

Tietenkään Nuukia ei mainosta jääkaappeja, pakastimia, kiertoilmauuneja, pesu- tai astaianpesukoneita, tai roboimureita etc. koska ei niitä myy. Saati valmista niitä. Tai mitään, itse.

Tästä kykenettömyydestäänkö muiden pitäisi olla pahoillaan?
Nope, en ole, säälin "sijoittajia".

Sampan mainosbudejetista varmaan 1/5 saattaa koskea "mobiilia"
Tuosta ei ole oikeutta valittaa muilla kuin maksajalla.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.