ZTE:n tuleva älykello mahdollistaa agenttileikit?

5
Juha Tuppi

ZTE:n tuleva älykello mahdollistaa agenttileikit?
Kiinalainen ZTE ilmoitti aikaisemmin tässä kuussa tuovansa markkinoille oman älykellonsa. Tuoreimmat tiedot paljastavat, että laite tulee varustettuna SIM-korttipaikalla ja sillä voi soittaa puheluita.

PhoneArena raportoi eilen uusista ZTE:n älykelloon liittyvistä tiedoista. Lähteen saamien tietojen mukaan laite tulee varustettuna SIM-korttipaikalla ja sillä voi soittaa normaaleja puheluita, mutta myös videopuheluita älykellon kameran välityksellä.

Aikaisempien tietojen mukaan laite tulee vastaamaan muiden markkinoilla olevien älykellojen ominaisuuksia, ja on tarkoitus markkinoida edulliseen hintaan. ZTE:n tavoitteena on myös se, että sen älykello olisi tulevaisuudessa yhteensopiva muidenkin valmistajien Android-laitteiden kanssa.



ZTE:n älykello on suunniteltu julkaistavaksi Kiinassa ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ja sen jälkeen muualla maailmassa.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (5)

Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

1

"ZTE:n tuleva älykello mahdollistaa agenttileikit?"

Mitkähän sellaiset agenttileikit kello mahdollistaa, jotka eivät ole olleet mahdollisia tähän asti?

Vastaa
Kuveerty
Kuveerty

2

@1

Varmaan sitä tässä ainakin yritetään hakea että aikoo olla ensimmäinen "massoille" suunnattu älykello jossa sim-kortille paikka. Onhan noita aiemminkin ollut ja kattelee vaikka dx:stä niin on vaikka minkälaista rotiskoa, mutta ei taida olla kellään isommalla (top-20?) valmistajalla.

Eli ei tarvitse puhelinta soitellakseen kellolla.

Mutta toisaalta, varmaan tajusit itsekin kaiken tämän ja halusit vain päteä otsikosta?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

3

@ 2:

"Eli ei tarvitse puhelinta soitellakseen kellolla. "

Toimittaja sanoo, että "ZTE:n tuleva älykello mahdollistaa agenttileikit", mutta en keksi mitään tapaa, millä ZTE:n kello mahdollistaisi sellaiset agenttileikit, joita ei ole voitu leikkiä tähänkin asti (olettaen että toimittaja tarkoittaa leikillä sitä, että ollaan olevinaan niin kuin oikeat salaiset agentit ja ollaan tekevinään sitä mitä heidän oletetaan tekevän).

Salaiset agentit tuskin ovat puhuneet ranteisiinsa julkisesti. Ai miksi? Salaisen agentin ei ole tarkoitus herättää huomiota (siitä sana "salainen"). Jos yhteydenpito taas on tapahtunut piilossa, ei ole väliä sillä, onko puhelin rannekellossa vai jossain muussa, paremman tilan tekniikalle tarjoavassa esineessä. Huomiota herättämättömiin (siis sellaisiin joita agentit käyttäisivät) rannekelloihin ei muutenkaan näihin päiviin asti ole mahtunut kunnolla toimivaa puhelinta.

Salaisten agenttien käyttämät kommunikaatiovälineet lienevätkin olleet ihan muualla kuin rannekellossa. Laitteisto on voinut koostua kauluksen lähelle sijoitetusta huomaamattomasta mikrofonista ja erillisestä radio-osasta. Tästä eteenpäinhän rannepuhelin ei muutenkaan ole mikään erityinen agenttileikkien väline, koska niitä tekevät Samsung & kumppanit, ja niitä näkee siellä täällä ihan normaalissa elämässä.

Rannekellopuhelimet ovat muistikuvani mukaan lähinnä vanhempien agenttikomedioiden rekvisiittaa, eivätkä tämän päivän leikki-iässä olevat pojat taida ottaa niistä mallia.

Mutta toisaalta, varmaan tajusit itsekin kaiken tämän ja halusit vain päteä otsikosta?"

"Päteä otsikosta"? Tämä on suomenkielinen foorumi... Jos motiivini olisi pätemisen halu, en kirjoittaisi tänne.

Vastaa
meqsiisa
meqsiisa

4

Eikös uutisen otsikon tarkoitus ole lähinnä herättää lukijan mielenkiinto avaamaan se uutinen? Tuskin tuosta nyt sen suurempaa soppaa tarvitse tehdä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

5

@ 4:

"Eikös uutisen otsikon tarkoitus ole lähinnä herättää lukijan mielenkiinto avaamaan se uutinen? Tuskin tuosta nyt sen suurempaa soppaa tarvitse tehdä."

Heti alkuun voisin sanoa, että en näe tämän jutun otsikossa mitään vakavaa virhettä, vaan lähinnä hymyilyttävän pikku ajatuskömmähdyksen. Mutta jos puhutaan uutisotsikoista yleensä, niin tuosta sinun uutisotsikon määritelmästäsi se soppa valitettavasti juuri syntyykin. Tunnut näkevän otsikon jonkinlaisena uutismainoksena, et osana artikkelin toimituksellista kokonaisuutta, jota samat journalistiset periaatteet ja laatuvaatimukset kuin juttutekstiäkin. Otsikko ei kuitenkaan ole mikään merkitön ja harmiton uutismainos, vaan uutisartikkelin näkyvin ja vaikutusvaltaisin osa, joka useimpien ihmisten kohdalla vaikuttaa voimakkaimmin siihen, millainen asenne heille syntyy artikkelin käsittelemään aiheeseen.

Luepa joskus uutisjulkaisuiden kommenttipalstoja tästä näkökulmasta; katso millaisessa suhteessa kommenttien sisältö on uutisten otsikoihin. Voit huomata, että ihmiset nielevät "mainosotsikot" yleensä ihan sellaisenaan, vaikka toimittajat vedättäisivät, johdattelisivat ja piilovaikuttaisivat otsikossa täysillä. Otsikko voi olla suorastaan typerä, ja poiketa karkeasti juttutekstin sisällöstä, ja silti lukijat vipeltävät otsikon johdattamina kuuliaisesti kuin sopulit. Näin teet luultavasti sinäkin (ja olen tehnyt minäkin). Luultavasti toimittajat ovat välillä itsekin epäuskoisia, miten vähän ihmiset käyttävät aivojaan lukiessaan tekstiä, jolla on heidän silmissään uutisartikkelin auktoriteetti.

Onneksi jotain heräämistäkin on havaittavissa tämän asian suhteen, ja vääristelevät otsikot ovat alkaneet saada osakseen lukijoiden arvostelua eri julkaisuissa.

Mutta kuten mainittua, en sanonut yllä olevaa siksi, että se koskisi vahvasti juuri tämän jutun otsikkoa, vaan siksi, että kommentissasi esittämäsi määritelmä uutisotsikon tarkoituksesta on mielestäni pielessä. Jos "sopalla" tarkoitat toisen kommenttini pituutta ja yksityiskohtaisuutta, niin se on lähinnä seurausta nimimerkin "Kuveerty" kiukkuisesta vastakommentista, josta saattoi päätellä, ettei hän ymmärtänyt toimittajalle esittämääni kysymyksen tarkoitusta tai tarpeellisuutta, minkä vuoksi päätin yrittää selittää asiaa hänelle. Ensimmäinen kommenttini on ytimekäs ja selkeä, vain rivin mittainen kysymys.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.