Microsoft harkitsee: Android-sovellukset Windows Phonelle

6
Manu Pitkänen

Microsoft harkitsee: Android-sovellukset Windows Phonelle
Microsoftilla on ollut kova työ saada sovelluskehittäjät tekemään ohjelmia Windows Phonelle ja Windows 8:lle (Metro-ohjelmat), mutta edelleenkin yhtiön mobiilalustoihin suhtaudutaan kuin toisen luokan kansalaisiin. Helpot temput sovelluskauppojen valikoiman laajentamiseksi alkavat olla lopussa, minkä vuoksi Microsoftin harkinnassa on astetta radikaalimpi suunnitelma.

The Vergen mukaan Microsoftilla pähkäillään parhaillaan tulisiko yhtiön mahdollistaa Android-sovellusten suorittaminen sen käyttöjärjestelmissä. Yhtiön sisällä asiasta on poikkeavia näkemyksiä ja vielä on liian aikaista sanoa mitä yhtiö lopulta tekee Android-kysymyksen kanssa.

Android on jo laajentunut Windows-laitteisiin. Tietokonevalmistajat ovat esitelleet Intel-pohjaisia Dual OS -ratkaisuja, joista löytyy Windowsin lisäksi Android-käyttöjärjestelmä. AMD on taas tehnyt yhteistyötä BlueStacksin kanssa, minkä avulla Android-sovelluksia voi emuloida Windowsissa. The Verge ei osaa sanoa onko Microsoftilla käynnissä keskusteluja Intelin tai Bluestacksin kanssa, mutta periaatteessa ohjelmistojätti voisi tehdä yhteistyötä näiden yhtiöiden kanssa Android-sovellusten tuomiseksi Windowsille.

Mikäli Microsoft päättäisi ryhtyä tukemaan Android-sovelluksia sen alustoissa, voisi sillä olla merkittäviä seurauksia Metro-sovellusten kehitykseen. Samalla Microsoft voisi kuitenkin näyttää kuluttajille, että heidän lempisovelluksia voi suorittaa myös Windowsissa (ellei näin ole jo).

Viime syksynä uutisoitiin Microsoftin tekemistä tunnusteluista, joissa ohjelmistoyhtiö ehdotti HTC:lle Androidilla ja Windows Phonella varustettujen puhelimien julkaisemista. Vuoden alussa uutisoimme tiedoista, joiden mukaan Microsoft harkitsi mallia, jossa kuluttaja saisi itse valita mikä käyttöjärjestelmä puhelimesta löytyy.

Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
117 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 634 €

Kommentit (6)

Boss93
Boss93

1

Windows phonen sisälle kevyt ja nopea kääntäjä, joka kääntää android ohjelmien koodit windowsin ymmärtämään muotoon ja vaikka tallentaisi käännetyn koodin olisi omasta mielestäni kuluttajaystävällisin vaihtoehto android sovellusten tuomiseksi WP:lle. Uskoisin, että olisi jopa mahdollinen toteuttaa... Siinä menettäisi sitten Android yhden suurimmista valteistaan WP:hen nähden!

Vastaa
JoniS
JoniS

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Boss93:

androidin suurin valtti on silti muokattavuus juuri omanlaiseksi.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
jfjcjkvccuikgfkk (vahvistamaton)

3

Ei ei ja ei. Kohta on siis WP täynnä androidin haitta ja vakoiluohjelmia. Mieluummin sitten ne vähäiset kun, että miljoona sovellusta, jotka vakoilee jokaista liikettä. Valitsin WPn juuri sen turvallisuuden takia, eikä pieni valikoima mua haittaa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Boss93:

Windows phonen sisälle kevyt ja nopea kääntäjä, joka kääntää android ohjelmien koodit windowsin ymmärtämään muotoon ja vaikka tallentaisi käännetyn koodin olisi omasta mielestäni kuluttajaystävällisin vaihtoehto android sovellusten tuomiseksi WP:lle.

Tehokas ihdea, mutta syntyisi käännöksiä jotka olisivat huonoja WP ohjelmia, ja suurelta osin toimimattomia, lukuunottamatta ehkä aivan yksinkertaisimpia.

Jos WP ohjelmiksi kääntäminen olisi toteutettavissa, niin se varmaan tehtäisiin pilvessä.

Jos MS Android ohjelmia haluaa sellaisenaan, niin Android sovellusten suorittaminen sovitetulla Dalvik-virtuaalikoneella olisi kikkailematon toimiva ratkaisu.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jfjcjkvccuikgfkk:

Ei ei ja ei. Kohta on siis WP täynnä androidin haitta ja vakoiluohjelmia. Mieluummin sitten ne vähäiset kun, että miljoona sovellusta, jotka vakoilee jokaista liikettä. Valitsin WPn juuri sen turvallisuuden takia, eikä pieni valikoima mua haittaa.

Se olisi käyttäjänvalinta., ja softat toimisi tietenkin omassa hiekkalaatikossa, laatua voisi ylläpitää jos sovellusten oletus jakelu omasta valvotusta kaupasta.

Firman tuki voisi täpätä ettei työntekijät saisi moisia virityksiä käyttää lainkaan, tai vain tiettyä ohjelmaa.

Vastaa
tikte76
tikte76

5

Kyllähän niitä viruksia tulee kun enemmän puhelimet ottaa wp8 käyttöjärjestelmäkseen ja yleistyy niin kannattavuus nousee virusten tekemiseen joka tapauksessa.

Vastaa
samiaalto2
samiaalto2

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jfjcjkvccuikgfkk:

Ei ei ja ei. Kohta on siis WP täynnä androidin haitta ja vakoiluohjelmia. Mieluummin sitten ne vähäiset kun, että miljoona sovellusta, jotka vakoilee jokaista liikettä. Valitsin WPn juuri sen turvallisuuden takia, eikä pieni valikoima mua haittaa.

siis kaikissa on vakoilu ohjelmia huonoin perustelu ikinä

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.