Uusi HTC One saapuu Suomeen ennen Samsungin Galaxy S5:tä

1
Manu Pitkänen

Uusi HTC One saapuu Suomeen ennen Samsungin Galaxy S5:tä
HTC:n mukaan eilen julkistettu uuden sukupolven One-älypuhelin (M8) tulee myyntiin Suomessa suurimpien jälleenmyyjien kautta 4. huhtikuuta. Näin ollen taiwanilaisyhtiön uutuuteen on mahdollista päästä käsiksi jo ennen kuin Samsungin Galaxy S5 tulee markkinoille (11. huhtikuuta)

HTC nimeää yhteistyökumppaneikseen Suomessa Elisan (Saunalahti) ja Gigantin. Saunalahti onkin jo aloittanut puhelimen markkinoinnin ja ennakkomyynnin (36 kk:n sopimuksella 16 GB:n malli 698,40 euroa). Toimitusten luvataan alkavan huhtikuun alussa. Gigantin valikoimissa Onea (M8) ei vielä näy, mutta Verkkokauppa.com on lisännyt luurin valikoimiinsa (hinta 679,90 euroa, 16 GB).



Uuden puhelimen suurin tekninen uudistus on neljän megapikselin "Ultrapixel-kameran" kylkeen liitetty syvyyssensori, jonka avulla kuviin voidaan lisätä jälkikäteen erilaisia tehosteita (kolmiulotteisuus, tarkennuksen muokkaaminen jne.). Uutta on myös muistikortinlukija. HTC on kuitenkin luopunut edellisessä Onessa olleesta optisesta kuvanvakaimesta. Selfie-kuvaajia HTC muisti viiden megapikselin etukameralla.

Onen videoesittelyn voi käydä katsomassa täältä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.