Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

CyanogenModin perustaja kiusoittelee OnePlus Onella

Matti Vähäkainu

CyanogenModin perustaja kiusoittelee OnePlus Onella
OnePlus on onnistunut toistaiseksi erinomaisesti älypuhelimen julkistusta edeltävästä painajaisesta, jossa tuleva laite on pidettävä otsikoissa, mutta samalla piilossa kansan silmiltä. Tätä onnistunutta kampanjointia jatkaa uusinkin tempaus.

Vaikka OnePlussan YouTube-tilille ladattu video kertoo nimekseen "Unboxing the OnePlus One", niin valitettavasti edelleenkään tarjolla ei ole hitustakaan puhelimen ulkonäöstä. Vaikka CyanogenModin perustaja Steve Kondik avaakin paketin ja siirtelee sen sisällä olevia pienempiä laatikoita, niin mitään sisällöstä ei varsinaisesti näytetä.
Kondik vaikuttaa kuitenkin olevan erityisen iloinen, että pääsee näkemään vihdoin laitteen, vihjaten onnistuneeseen kiusoitteluun ja piilotteluun. Lopussa tarjolla on ainoastaan rasiasta hehkuvaa valoa, dramaattista musiikkia ja aiemminkin kerrottu julkaisupäivä 23. huhtikuuta. Edelleenkin jäämme siis odottamaan. Onnistuukohan joku vielä vuotamaan laitteen kahden viikon aikana?

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja