Onko Nokia tuomassa karttansa iPhonelle ja Androidille?

4
Manu Pitkänen

Onko Nokia tuomassa karttansa iPhonelle ja Androidille?
Nokia päätti viime vuoden lopulla poistaa Here-kartat App Store -sovelluskaupasta, mutta yhtiön kartat saattavat olla tekemässä paluun Applen laitteille jollakin aikavälillä. Nokia Poweruser -sivusto on nimittäin laittanut merkille Nokian Here-yksikön työpaikkailmoitukset, joissa haetaan Android- ja iOS-alustat tuntevia kehittäjiä.

Aiemmin Nokian karttapalveluita saatettiin käyttää apukeinona Lumia-puhelimien myynnin edistämiseksi, minkä takia Android- ja iOS-laitteille tarkoitettujen palveluiden kehittämiseen ei haluttu uhrata resursseja. Nyt kun Devices & Services -yksikkö on siirtynyt Microsoftin omistukseen, saattaa Nokian karttadivisioona kyetä kehittämään tuotteitaan aiempaa vapaammin. Uutena strategiana vaikuttaisi olevan Here-karttojen saatavuuden parantaminen kaikissa laitteissa, älypuhelimista autoihin asti.



Vuoden 2012 lopulla Nokia kertoi Here Mapsin iOS-sovelluksen julkaisusta ja Here-karttojen Android-alustalle suunnitellun rajapinnan (API) avaamisesta. Androidille ei esitelty varsinaista sovellusta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (4)

tataka
tataka

1

Itse ainakin kokisin että olisi hienoa jos kunnon offline kartat tulisivat ilmaisena androidille ja ios:lle. Nokia varmaan käyttää käyttäjiltä saamansa datan parantamaan autojen navigointijärjestelmiä&karttoja josta ne rahat sitten tulevat eli wazen tapaisesti kun sovellus päällä ja netti saatavilla jakaa tietoa nokialle miten liikenne sujuu ja päivittää karttoja myös ehkä tarkemmiksi yms.

Vastaa
Abcabc375
Abcabc375

2

Toivottavasti ei tule. Sen verran buginen se Nokian karttasovellus iPhonella oli. Uusia teitäkin oli ilmestynyt ihan lähialueille? Enpä ole niistä teistä ennen tiennytkään...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Toivottavasti ei tule. Sen verran buginen se Nokian karttasovellus iPhonella oli.


Se ei ollut kovin kummoinen, ei ollut ns nattivi sovellus. ja olisi kova yllätys jos samalla sovelluksella jatkaisivat.


Ja varmaan kuluttajien kannalta toivottavaa että Here palvelut tulisi hyvin iOS alustalle. se taiteilua miten Heren kaikki sisältö asiakkaat pidetään tyytyväisenä.

Vastaa
Mrmistermrmister
Mrmistermrmister

4

Nokian HERE -palvelut ovat todella laadukkaita Lumia -laitteissa, mutta eiköhän se iOS -versio ollut lähinnä jonkinlainen kokeilu.

Jos Nokia tuo HEREn uudestaan iOS -alustalle, olen varma, että se tulee olemaan laadukas. Muutenkin, nyt Nokialla on syytäkin siihen sillä se ei enää valmista itse puhelimia.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.