Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

HTC:ta odottaa tuplattu liikevaihto, uutuus siivittää yhtiön voitolliseksi

Matti Vähäkainu

HTC:ta odottaa tuplattu liikevaihto, uutuus siivittää yhtiön voitolliseksi
HTC odottaa seuraavasta neljännestuloksesta voitollista ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Yhtiön uusimpien arvioiden mukaan liikevaihto tulee noin tuplaantumaan edellisneljänneksestä ja yltää miltei viime vuoden tasolle.

Viime vuonna toinen neljännes kääntyi tappiolliseksi, vaikka HTC julkaisi tällöin kiitellyn HTC Onen. Ongelmat tuotantoketjussa olivat kuitenkin liikaa taiwanilaisyhtiölle. Myös viimeneljänneksen tulos oli negatiivinen ja liikevaihto oli viiteen vuoteen heikoin.
Painetta HTC:lle antavat tietysti kaukana kärjessä porskuttava Samsung sekä kiinalaisvalmistajat, jotka ovat kohentaneet asemiaan. HTC on kuitenkin tehnyt liikkuja parantaakseen tuottavuutta ja palkannut esimerkiksi Samsungin markkinointipomon ja keventänyt tuotantorakennetta.

Taiwanilaisyhtiön kurssi lähtikin nousuun ja ei syystä. Uutuuspuhelimen ja tulevien sisarmallien menekki on varmasti hyvää, mikäli HTC saa toimitettua laitteet ajoissa jälleenmyyjille. Uuden lippulaivan, One (M8):n julkaisu on HTC mukaan sujunut hyvin.

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja