Apple ja Googlen Motorola unohtivat riitansa ja alkavat taistella patenttitrolleja vastaan

2
Manu Pitkänen

Apple ja Googlen Motorola unohtivat riitansa ja alkavat taistella patenttitrolleja vastaan
Apple ja vielä Googlen omistuksessa oleva Motorola ovat sopineet kaikki patenttiriitansa. Yhtiöiden riitely alko vuonna 2010, jolloin Motorola syytti Applea sen omistamien 3G-patenttien loukkaamisesta. Apple avasi tämän jälkeen vastasyytöksillä, joiden mukaan Motorolan puhelimissa hyödynnettiin Applen matkapuhelinpatentteja.

Yhtiöiden toisiaan vastaan nostamat jutut yhdistettiin myöhemmin ja liittovaltiotuomari totesi tapausten arvionnin jälkeen vuonna 2012, ettei kummallakaan ole tarpeeksi todistusaineistoa oman kantansa puolustamiseksi. Ei siis ole ihme, että Apple ja Motorola päätyivät sopimaan riitansa.

Sovinnosta huolimatta yhtiöt eivät suostuneet neuvottelemaan ristiinlisensointisopimusta, mutta aikovat tehdä joillakin osa-alueilla yhteistyötä patenttireformissa. Tämä tarkoittanee sitä, että Motorola ja Apple aikovat taistella yhdessä patenttitrolleja vastaan.



Google kertoi vuoden alussa myyvänsä Motorolan toiminnot Lenovolle. Patentit jäävät kaupassa suurimmaksi osaksi Googlelle.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (2)

Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti maario:

Voi olla, että nyt juhlittu uusi Nokia saa melko kovan vastuksen Applesta ja Googlesta.

Jo ne eivät hyväksy patenttitrolleja, niin ei Nokiakaan saa rahoja patenteilla kiristämisestä. Kurja juttu.


Nokia ei ole patenttirolli, eikä ainakaan toistaiseksi viittaa että siitä sellaista olisi tulossa.

Mikään ei myöskään viittaa siihen etteikö varsinkin Apple olisi halukas lisenssoimaan jatkossakin.

Ei välttämättömien osalta se toki tarve ja hinta kysymys.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.