Ensimmäinen pyöreä älykello saapuu heinäkuussa, hinta 249 euroa?

8
Matti Robinson

Ensimmäinen pyöreä älykello saapuu heinäkuussa, hinta 249 euroa?
Motorola esitteli Moto 365 -nimellä tunnetun älykellon konseptin maaliskuussa, jolloin Google esitteli omaa Android Wear -käyttöjärjestelmää. Erityisesti puettaviin laitteisiin tarkoitettu järjestelmä löytyy siis Motorolan kellosta, joka edustaa ehdottomasti tyylikkäintä älykelloa, mitä on toistaiseksi nähty.

Ajattoman (no pun intended) pyöreällä muotoilulla varustettu Moto 365 on todellakin ensimmäinen älykello, jossa on pyöreä näyttö. Lisäksi kellon ulkomitat vaikuttavat olevan kohdallaa, joten kyse ei ole mammuttikokoisesta laitteesta.

Uusimpien tietojen mukaan Motorola olisi esittelemässä kellon ominaisuuksineen kesäkuun 25. päivä Google I/O -tapahtumassa, jonka jälkeen se saapuisi markkinoille jo heinäkuun alkupuolella. Vahvistamattomien tietojen mukaan hintaa laitteella olisi 249 euroa, johon hintaluokkaan esimerkiksi Samsungin Gear-älykellot ovat myös osuneet.



Vahvistettuja tietoja jäämme siis odottamaan Google I/O -tapahtumasta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (8)

Teknotuuletin
Teknotuuletin

1

No nyt oli pakko tulla ihan huomauttamaan kun särähti korvaan (silmään) pahasti tuo Moto 365. Olisikohan kuitenkin kyseessä Moto 360?

Vastaa
Dafly
Dafly

2

Älykellot eivät ole tähän mennessä kiinnostaneet suurta yleisöä, mutta valmistajat edelleen uskovat niihin. Rannekellojen aika päättyi kännyköiden tullessa ja tuskin palaavat enää takaisin.

Vastaa
Giis
Giis

4

@Dafly

No miksiköhän minulle ja muille kellosepille riittää työsarkaa rannekelloistakin siitäkin huolimatta, vaikka niiden aika on ohi?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
abacaca (vahvistamaton)

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dafly:

Älykellot eivät ole tähän mennessä kiinnostaneet suurta yleisöä, mutta valmistajat edelleen uskovat niihin.

Tähän asti älykellot ovat olleet aika älyttömiä kapistuksia. Useimmat niistä eivät edes tee mitään ilman että ne kytketään kännykän pariksi. Jahka joku valmistaja kykenee tunkemaan Galaxy S5-tasoisen luurin kellon sisään niin ettei sen käyttäjän tarvitse roudata mukanaan varsinaista kännykkää ollenkaan, tullaan testaamaan konseptin todellinen kysyntä.

Vastaa
Nozu
Nozu

6

Itse tarvitsen työssäni jatkuvasti tietää paljonko kello on. En jaksa kaivella kokoajan kännykkää taskustani. Rannekelloon tottuneena en siitä luopuisi. Lisäksi sopiva rannekello on kuin koru.

Tämä Motorolan kello näyttää komealta ainakin kuvassa, mutta muuten älykellot vaikuttaneet monin osin turhilta. Mielenkiinnolla jäädään odottelemaan tarkempia tietoja...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
lasseb44 (vahvistamaton)

7

Kyllä kello vielä pitää pintansa. Nimenomaa viisarikello jota voi vilkaista mistä kulmasta vain. Siihen voisi varmasti yhdistää älykonseptilla puhelimen viisasti.

Vastaa
Giis
Giis

8

Lainaus:

....joka edustaa ehdottomasti tyylikkäintä älykelloa, mitä on toistaiseksi nähty...

Asiasta voidaan olla montaa mieltä....

http://youtu.be/ndycU_dUHNQ

Noin muuten.... Koko älykelloidea on kyllä suurta rahan haaskausta. Kellosta jää kaikki "älyominaisuudet" tasan käyttämättä siinä vaiheessa, kun rinnalla toimiva puhelin kehittyy ohi. Ja se tuntuu käyvän nykyään aika nopeasti.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.