Hologrammiteknologia älypuhelimiin jo ensi vuonna?

2
Juha Tuppi

Hologrammiteknologia älypuhelimiin jo ensi vuonna?
Kalifornialaisyritys on kehittänyt hologrammiteknologiaa kaikessa rauhassa jo kohta kymmenen vuotta ja uskoo, että mobiililaitteisiin sopivat komponentit ovat pian valmiita markkinoille.

The Wall Street Journal raportoi eilen kalifornialaisen Ostendo Technologiesin kehittämästä teknologiasta. Lähde kertoo yrityksen demonstroineen keksintönsä prototyyppiä heijastamalla ilmaan todelliselta vaikuttavan pyörivän kolmiulotteisen nopan, jota pystyi tarkastelemaan joka suunnasta ilman 3D-laseja tai muita lisävarusteita.

Ostendon kehittämä teknologia eroaa muista tällä hetkellä tunnetuista hologrammiprojektoreista siinä, että he ovat kyenneet kutistamaan tietokonepiirillä ohjatun projektorin pienen pillerin kokoiseksi. Näin ollen se voidaan jo integroida kokonsa puolesta esimerkiksi älypuhelimeen. Lisäksi yritys on onnistunut nostamaan heijastuksen resoluutiota jopa 5 000 pikseliin tuumaa kohden, mikä tekee hologrammista tarkan ja todellisen näköisen.



Ostendo odottaa saavansa projektorin ensimmäisen, kaksiulotteisiin heijastuksiin kykenevän version markkinoille jo kesällä 2015. Kolmiulotteinen hologrammiprojektori, jollaista yritys demostroi WSJ:lle, on yrityksen mukaan myös tulossa vielä ensi vuoden sisään. Teknologia ei myöskään ole hinnalla pilattu: yrityksen arvion mukaan yhden hologrammipiirin hinta tulee olemaan vain noin 30 dollaria.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (2)

Happokala
Happokala

1

Nyt jotakuta vedetään nenästä. Ilmaan heijastettu kuva ei ole mitenkään mahdollista, oli se sitten 2- tai 3-ulotteinen, koska ilma ei heijasta. Jollekin pinnalle heijastetun hologrammin muodostava kuva voi tosin näyttää leijuvan ilmassa.

Vastaa
wiza
wiza

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Happokala:

Nyt jotakuta vedetään nenästä. Ilmaan heijastettu kuva ei ole mitenkään mahdollista, oli se sitten 2- tai 3-ulotteinen, koska ilma ei heijasta. Jollekin pinnalle heijastetun hologrammin muodostava kuva voi tosin näyttää leijuvan ilmassa.

Sanoisin että olet vähän turhan skeptinen tuon suhteen. Kuinkahan monesta asiasta on joskus aikanaan sanottu että "ei tuommoinen tule koskaan olemaan mahdollista".
Jotenkin ne on ton saanut toimimaan, ei siitä muuten varmaan uutisoitaisi. Varmaan tästä tullaan vielä kuulemaan lähitulevaisuudessa lisää.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.