Microsoft tavoittelee viikon akkukestoa älypuhelimiin

4
Juha Tuppi

Microsoft tavoittelee viikon akkukestoa älypuhelimiin
Älypuhelimien käyttäjät ovat jo tottuneet lataamaan laitteensa päivittäin – mutta Microsoft uskoo, että tilanteessa olisi paljonkin parantamisen varaa.

Microsoftin tutkimusprojektin johtaja Ranveer Chandra kertoi alkuviikosta MIT Technology Reviewin San Franciscossa pidetyssä kokoontumisessa eri tavoista, joilla älypuhelinten akkukestoa voitaisiin pidentää nykyisen akkuteknologian rajoissa. Uusien ratkaisujen etsiminen on tärkeää, sillä akkujen tehokkuus on ainoastaan tuplaantunut viimeisen 15 vuoden aikana, Chandra toteaa.

Microsoftin tutkimusryhmä on lähestynyt ongelmaa ohjelmisto- ja laitesuunnittelun kautta. Yksi kokeilun alla oleva menetelmä on korvata älypuhelimen akku kahdella pienemmällä litiumioniakulla, joista toinen olisi optimoitu virranlähteeksi runsaasti virtaa tarvitseviin toimenpiteisiin, kun taas toinen akuista toimisi virranlähteenä puhelimen ollessa käyttämättömänä tai vähän virtaa vaativassa käytössä. Vuorottelemalla akkuja virrantarpeen mukaan testiryhmä on jo onnistunut alustavasti pidentämään puhelimen akkukestoa 20-50 prosentilla.



Toinen lupaavalta vaikuttava menetelmä on nimeltään E-Loupe, jossa erityisvalmisteinen ohjelma valvoo sovellusten virrankäyttöä ja kytkee virtasyöpöt ohjelmat pois päältä tai vähän virtaa kuluttavaan tilaan silloin kun niitä ei käytetä.

Chandra ilmoittaakin tavoitteekseen saada älypuhelimien akut kestämään tulevaisuudessa viikon verran tekemällä laitteiden virrankäytöstä älykkäämpää. Toivotaan, että Microsoftin tutkimus kantaa pian hedelmää ja tulokset nähdään myös kuluttajien laitteissa.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (4)

Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

2

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mauriland:

Mulla oli viikon akun kesto orkkis Nokia 3110:ssa ja tunti kaupalla puhettakin. Pyörä keksitään uudelleen?


Tai muistot pettää.
vakioakulla, tuolla ei pitkään puhuttu, eikä max valmiusaika ollut montaa päivää, eli laturia kaipas ennen iltaa.


Eli jää nyky älypuhelimista, ja kauaksi niistä joisa läytyy jopa viikkojen valmiusaikaa tai yli vuorokauden puheaikaa.

Vastaa
R4ndom1
R4ndom1

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mauriland:

Mulla oli viikon akun kesto orkkis Nokia 3110:ssa ja tunti kaupalla puhettakin. Pyörä keksitään uudelleen?


Tai muistot pettää.
vakioakulla, tuolla ei pitkään puhuttu, eikä max valmiusaika ollut montaa päivää, eli laturia kaipas ennen iltaa.


Eli jää nyky älypuhelimista, ja kauaksi niistä joisa läytyy jopa viikkojen valmiusaikaa tai yli vuorokauden puheaikaa.

Miksi ketussa tänne foorumille voi tulla jokainen trolli kommentoimaan uutisia???

Nykyälypuhelimissaa jos akku kestää yli päivän, se on saavutus. Vanhoilla nokian puhelimilla kestää akku helposti viikon.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R4ndom1:

Nykyälypuhelimissaa jos akku kestää yli päivän, se on saavutus.

Osalle on, osalle ei, Puheajat lähenee vuorokautta, jopa pidempiä ollut, samoin pihit valmiusajat lasketaan viikoissa.
Uutisen jutussa on pitkälti siitä kyse että hyödynnetään se mihin laitteet pystyvät.

Pitkästä valmiusajasta ei ole juuri iloa sellaiselle käyttäjälle joka käyttää laitetta kokoajan.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R4ndom1:

Vanhoilla nokian puhelimilla kestää akku helposti viikon.


Nokia kerkis tekeen älypuhelimia lähemmäs 20 vuotta, siihen sakkiin mahtuu monenmoista, mutta esim Lumia 1520 ei toimintaajoissa, puheajoisa, eikä valmiusajoissa häpe joukossa, ja on hyvin kilpailukykyinen virtapiheimmille Symbianmalleilekkin. (tosin ison akun ansiota)

Jos jonkin vanhan luurin akku kestää viikon , niin olisko syynä se ettei sitä juuri käytetä?

Nokia 3110 oli perus GSM luuri, sen puhe ja valmisajat olivat nykymittapuun mukaan heikot. vakio-akulla puhekäytössä päivä oli kelposaavutus, monella loppu kesken puheen.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.