Applen iWatchissa on yllättävä suomalaisyhteys

2
Manu Pitkänen

Applen iWatchissa on yllättävä suomalaisyhteys
Uutisoimme myöhään eilen illalla Reutersin tiedoista, joiden mukaan Applen niin sanottu iWatch-älykello esiteltäisiin lokakuussa ja sen massatuotanto alkaisi Quantan tiloissa Taiwanissa heinäkuun aikana. Uutistoimisto paljasti myös, että Singaporessa päämajaansa pitävä Heptagon toimittaisi komponentteja älykelloon.

Vaikka mikro-optiikan valmistukseen erikoistuneen Heptagonin päätoimipiste sijaitseekin Aasiassa, on yhtiön juuret kuitenkin Suomessa. Yhtiö perustettiin vuonna 1993 TKK:n (nyk. osa Aalto-yliopistoa) tutkimustyön kaupallistamiseksi. Heptagonin perustajiin kuuluu Itä-Suomen yliopiston fotoniikan sovellusten ja kaupallistamisen professori sekä Aalto-yliopistossa mikro-optiikan dosentuuria hallussa pitävä Jyrki Saarinen.

Saarinen on ollut Heptagonin ja sen Piilaaksossa toimineen tytäryhtiön, Heptagon USA:n, toimitusjohtaja. Heptagonilla on toimintaa Sveitsissä (vuonna 2000 ostettu CSEM:n mikro-optiikan osasto), Yhdysvalloissa, Kiinassa (Shanghai) ja Singaporessa.



Heptagon esitteli aiemmin tänä vuonna sen ensimmäisen älypuhelimiin tarkoitetun 3D-kameran, TrueD H2:n. Yhtiön valikoimista löytyy myös LED-tuotteita ja sensoreita, jotka mahdollistavat eleohjaamisen.

Apple osti aiemmin tänä keväänä mikro-LEDeihin erikoistuneen LuxVue Technologiesin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -28%

Oppo Reno 7 5G
287 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (2)

JoniS
JoniS

1

Lainaus:

Heptagon esitteli aiemmin tänä sen ensimmäisen älypuhelimiin tarkoitetun 3D-kameran vuonna, TrueD H2:n.

Onko vuonna sana hypännyt rivin?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.