Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Applen iWatchista tulossa markkinoille useita erilaisia malleja

Manu Pitkänen

Applen iWatchista tulossa markkinoille useita erilaisia malleja
Talousjulkaisu Wall Street Journalin tietojen mukaan Apple aikoisi tuoda markkinoille myöhemmin syksyllä esiteltävästä "iWatchista" useita eri versioita, jotka voivat erota toisistaan ainakin näytön koon perusteella.

Uutistoimisto Reuters uutisoi aiemmin, että iWatchissa olisi jopa 2,5-tuumainen näyttö. Aiemmissa huhuissa on puhuttu pienemmistä, noin 1,3–1,5 tuuman näytöistä. WSJ:n raportti näyttäisi tasoittavan tietojen välistä ristiriitaa. Julkaisun lähteet eivät kertoneet voisivatko kellojen näytöt erota toisistaan jollakin muulla tapaa, kuten esimerkiksi muodon perusteella.
Apple valmistautuu joka tapauksessa valmistamaan iWatch-laitteita kuluvan vuoden aikana 10–15 miljoonaa kappaletta (Reutersin mukaan tavoitteena on päästä 50 miljoonan kappaleen vuosivolyymiin). Valmistajana toimii Mac-tietokoneiden kokoonpanosta vastaava Quanta. Reutersin mukaan massatuotanto alkaisi jo heinäkuussa, mutta WSJ:n mukaan silloin testattaisiin vasta iWatchien tuotantoa. Kelloissa on WSJ:n mukaan enemmän kuin kymmenen erilaista sensoria, joilla voidaan tarkkailla muiden muassa käyttäjän kehoa.

Reutersin mukaan suomalaistaustainen Heptagon toimittaisi komponentteja iWatchiin.

9to5macin Mark Gurman liittyi juhannuksen iWatch-raportointiin jutulla, jossa Applen sanotaan tekevän yhteistyötä useiden urheilijoiden kanssa iWatchin markkinoinnissa. Mukana on pelaajia baseball-liiga MLB:stä, jääkiekkoliiga NHL:stä ja koripalloliiga NBA:sta. Koripalloilija Kobe Bryant nähtiin liikkuvan Applen kampusalueella Cupertinossa. Hänen kerrottiin olevan tapaamassa Applen suunnittelujohtaja Jony Ivea.

Reutersin, Nikkein ja Re/coden tietojen mukaan iWatch julkaistaan lokakuussa.

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja