Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Windows Phone Storessa on jo yli 300 000 sovellusta - silti paljon puutteita

25
Valtteri Ahonen

Windows Phone Storessa on jo yli 300 000 sovellusta - silti paljon puutteita
Microsoft on ajantasaistanut lukujaan puhelinalustansa sovelluskaupan osalta. Päivitettyjen tietojen mukaan Windows Phone Storessa on jo yli 300 000 sovellusta.

Yhtiö kertoi viime marraskuussa 200 000 sovelluksen rajan ylittymisestä, joten suhteellinen kasvuvauhti on vähintäänkin kohtuullinen. Silti Windows Phone Store on vielä kaukana kilpailijoiden perässä, kun sekä Googlen Play -kauppa ja Applen App Store ovat ylittäneet sovellusten määrässä jo miljoonan.
Microsoft on kuitenkin onnistunut jonkin verran kannustamaan kehittäjiä ja alustalle on pikkuhiljaa saatu siltä puuttuneita suurimpia sovelluksia, kuten Instagram. Uudet sovellukset tulevat kuitenkin lähes poikkeuksetta edelleen ensin iOS:lle ja Androidille, ja vasta myöhemmin jos olleenkaan Windows Phonelle. Tässä Microsoftilla on vielä työtä tehtävänä. Aiheesta kirjoitti myös WP Central.

Kommentit (25)

Taeco
Taeco

1

Pelien lisäksi, mitä puuttuu? Minä kun en anteroa tai omppua käytä, niin ehkä se johtuu siitä, etten ole osannut kaivata mitään.

Vastaa
jartar
jartar

4

Artikkelin pointtina ei ollut mitä puuttuu, vaan se ylivoimaisesti suurin ongelma. Ihan sama mikä uusi peli tai ohjelma ilmestyy niin sitä saa odottaa WP:lle viikoista ikuisuuteen. Se jos mikä on monelle käyttäjälle ongelma.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

5

Toivon todella WP:n sovelluskaupan pääsevän samalle tasolle kilpailijoiden kanssa. (Tai sanotaan nyt että edes lähelle.) Vaikka sovelluskaupassa oli monia vaihtoehtoja muiden kauppojen tuotteille, ei se ole silti sama asia. Ja se kommenteissa mainittu viive sovellusten (virallisten versioiden) saapumiselle oli myös iso ongelma. Vaikka pidinkin kovasti WP:sta, oli sovelluskaupan valikoima yksi niistä syistä miksi Androidin kelkkaan hyppäsin. (Sovellukset ja yleinen kustomoitavuus.)

Vastaa
Bodomed
Bodomed

6

Windows phone on kyllä puhelimen käyttiksistä paras mitä oon käyttänyt siit toimivuudeltaan ja keveydeltään jopa. Mutta kun ne tärkeimmmät pelit ja sovellukset puuttuu. Niin ei pärjää tuolla vielä ollenkaan. Sitten kun saatais muiltakin valmistajilta kun M$:ltä noita WP puhelimia. Niin voisin taasen ehkä kiinnostuakkin.

Vastaa
Taeco
Taeco

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bodomed:

Windows phone on kyllä puhelimen käyttiksistä paras mitä oon käyttänyt siit toimivuudeltaan ja keveydeltään jopa. Mutta kun ne tärkeimmmät pelit ja sovellukset puuttuu. Niin ei pärjää tuolla vielä ollenkaan. Sitten kun saatais muiltakin valmistajilta kun M$:ltä noita WP puhelimia. Niin voisin taasen ehkä kiinnostuakkin.

Voitko antaa muutaman esimerkin? Vai onko se vain sitä, että ne tulevat jäljessä? Vai sitä, etteivät kolmannen osapuolen tekeleet kelpaa?

Vastaa
jartar
jartar

8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Taeco:

Voitko antaa muutaman esimerkin? Vai onko se vain sitä, että ne tulevat jäljessä? Vai sitä, etteivät kolmannen osapuolen tekeleet kelpaa?

Mihin pyrit tällä väittelyllä? Ei yksittäisillä ohjelmilla ole mitään merkitystä ellei niitä tarvitse. WP on ihan toimiva alusta jos nykyinen ohjelmistotarjonta riittää ja suostuu käyttämään kolmansien osapuolien ohjelmia. Toki vaatimuksena sen lisäksi ettei haittaa vaikka uudet ohjelmat/pelit eivät koskaan ilmesty alustalle, tai tulevat erittäin suurella viiveellä.

Jos et kuulu tähän rymään niin WP ei ole edes vaihtoehto. Se jos mikä on suuren luokan ongelma. Se, että WP storessa on nyt 300 000 ohjelmaa on lähes merkityksetöntä.

Android ja ios tarjoaa täydellistä ylivoimaa kun mietitään kuinka nopeasti ohjelmat/pelit ovat saatavilla. Se jos mikä on merkittävää kun mietitään koko alustan suosiota!

Vastaa
Taeco
Taeco

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Millä väittelyllä? Väittelyissä on argumentteja puolin ja toisin. Minä sen sijaan tiedustelin vain tarkennusta muiden esittämiin väittämiin, koska olin aidosti kiinnostunut kuulemaan.

Pelien tarjonnan osalta olen huomannut saman, mutta sovellustarjonnassa en ole huomannut mitään varsinaisia puutteita ja siksi olisi mielenkiintoista kuulla oikeita esimerkkejä, eikä ympäripyöreitä väitteitä.

Vastaa
himpo
himpo

10

Oma kokemus on seuraava, valitsin aikanaan Androidin koska rauta oli halpaa.

Tytär tahtoi myöhemmin Lumian, olin epäileväinen, ja kun sain kerran yhden testiin niin jouduin toteamaan että kymmenestä tyttären Androidissa olevasta pelistä vain yksi oli saatavilla Windows Phoneen, asensin myös Spotifyn ja melkein oksensin kuvotuksesta.

Voihan sitä sanoa että on kirittävää mutta kun kehittäjien asenne on että ei kiinnosta alusta, tai että joku kesäheikki väsää joskus jonkin sinnepäin olevan mitä ei sen koommin päivitetä että on edes jotain siellä kaupassa, niin ei tule riittämään.

Sitten kun Storessa on miljoona Appsia ja shampanja pullojen korkit lentää kattoon, niin Googlella vain nauretaan kun 2 miljoonaa meni rikki jo ajat sitten!

Tämä olisi tietysti korjattavissa rahalla, ja halvalla, jos joka kuukausi kauppaan uutena tulleiden Appsien top10 kehittäjät palkittaisiin latausten perusteella ja voittajalle miljoona käteistä niin vuoden päästä voisivat sanoa että ostettiimpa juuri 500000 Appsia kauppaamme hintaan 20 miljoonaa, ja nämä Appsit on jo tietysti tuottaneet meille paljon enemmän.

Mutta voihan sitä tietysti ajatella että miksi kukaan tekisi yksinkertasen porttauksen noin halvalla, hahah!

Vastaa
ggjhxdg (vahvistamaton)

11

Spotify tarpeeton. Mixradiota kun viikon pari käyttää niin huomaat.
Pelejä tarvii lähinnä teinit, softatarjonta täysin riittävää. Näissäkään kommenteissa ei annettu esimerkkejä mitä puuttuu.

Vastaa
jartar
jartar

12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ggjhxdg:

Spotify tarpeeton. Mixradiota kun viikon pari käyttää niin huomaat.
Pelejä tarvii lähinnä teinit, softatarjonta täysin riittävää. Näissäkään kommenteissa ei annettu esimerkkejä mitä puuttuu.

Hienoja yleistyksiä. Ilmeisesti ihmiset lopettavat pelaamisen sinä päivänä kun täyttävät 18. Vai mites se nyt olikaan :D

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ggjhxdg:

Pelejä tarvii lähinnä teinit,

Alle 50v (2-50v) on pelisukupolvia, pelejä pelaa vanhemmatkin, eli 50v- hauta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ggjhxdg:

Näissäkään kommenteissa ei annettu esimerkkejä mitä puuttuu.

Kommentteissa mainittu uutuudet, softaa (tarpeetonta) sovelluskauppoihin tulee jatkuvalla syötöllä, aloittaessa yleensä vielä puutteellisia.

Uutisen mukaan näistä sitten parhaat tulee myös WPlle.

No tosiasia että WP alustalla ei nykyisellään voida tarjota kaikkea mitä Älypuhelinkäyttäjät tarvitsevat, mutta se ei tainnut olla se mihin otsikolla viitattiin.

Vastaa
jartar
jartar

14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Mikä tahansa tuleva hyvä suuren suosion saava ohjelma on ongelma WP alustalle. Spotify ja instagram ovat tästä hyviä esimerkkejä. Ohjelmien tulo kesti WP alustalle tolkuttoman kauan suosioon nähden ja julkaisun jälkeenkin päivitykset tulevat tuskastuttavan hitaasti. Ei tietenkään kaikille käyttäjille ongelma, mutta itse alustan suosiota ajatellen erittäin merkittävä ongelma.

Toki jotkut pärjäävät "vastaavien" ohjelmien kanssa, mutta jos sen vastaavan ohjelman taso ei ole vähintään yhtä hyvä kuin alkuperäisen niin ei se hirveästi naurata. Että ihan tyytyväinen olen tähän ladaan vaikka toisella käyttiksellä saisin ferrarin samaan hintaan.

Vastaa
perhana
perhana

15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Että ihan tyytyväinen olen tähän ladaan vaikka toisella käyttiksellä saisin ferrarin samaan hintaan.

Toinen tykkää mummosta ja toinen tyttärestä... itse koen asian niin että olen ihan tyytyväinen ferrariin ilman karvanoppia, jos toinen vaihtoehto olisi lada johon saisi kattavan valikoiman erivärisiä ja kokoisia karvanoppia samaan hintaan... kun niinhän se tuppaa vaan olemaan, että itse android on nykyisin lagaavaa kuraa, mutta siitä korvauksena käyttäjä saa tilalle laajan valikoiman karvanoppiin verrattavia sovelluksia, kun taas WP on nykyisin erittäin vakaa, nopea ja toimiva järjestelmä mutta karvanoppavalikoima on hieman suppeampi.

Vastaa
jartar
jartar

16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Heh-heh. Kun ohjelmien ja pelien puutteet tulee esille niin sitten mennään asiattomuuksiin. Android pyörii kyllä erittäin sujuvasti vähän tehottomammallakin raudalla, kunhan käyttistä ei ole sotkettu valmistajan lisäämällä ylimääräisellä roskalla. Olen yllättynyt jos et tätä et tiedä?!? Joten älä viitsi valehdella...

Mutta itse aiheeseen. Mitä mieltä olet siitä että WP käyttiksen pelitarjonta on heikkoa ja ohjelmat tulevat auttamattomasti myöhässä jos ollenkaan? Millä keinoin MS saa korjattua tätä tilannetta? Pienet käyttäjämäärät -> ohjelmistokehittäjiä ei kiinnosta -> alustalla heikot mahdollisuudet?

Vastaa
perhana
perhana

17

Asiallisesti... oma käyttöni ja tarpeeni huomioiden olen sitä mieltä että WP:n pelitarjonta ei ole heikkoa, itselläni on myös android-puhelimia ja niihin vertaamalla en löydä eroa WP:hen ja androidiin saatavien pelien kiinnostavuudessa, tämä on siis oma mielipiteeni.
Myöskin ohjelmistopuolelta olen löytänyt kaikki tarvitsemani sovellukset WP:stä.
Jos nyt sitten mietitään millä keinoilla MS saisi sovelluksia tulemaan nopeammin alustalleen, voi olla että tiettyjen sovellusten kohdalla siihen ei ole mitään keinoja, koska kysymys on ennemminkin siitä että nämä tietyt sovellukset eivät yhteistyökumppaneidensa vuoksi halua WP:n menestyvän, ja siksi eivät ole halukkaita tuomaan sovelluksiaan WP-alustalle, eli microsoftin mahdollisuudet ovat siinä käyttäjäryhmässä ja sovelluskehittäjissä jotka eivät ole halukkaita kumartelemaan ja polvistumaan pelkästään Googlen suuntaan tai jotka ovat riittävän rohkeita katkaisemaan napanuoransa irti Googlesta kaveripiirin painostuksesta välittämättä.

Vielä tuohon puhtaan androidin pyörimiseen... tiedän kyllä että android ilman laitteen valmistajan lisäyksiä pyörii kohtalaisesti, mutta kerrohon kuinka moni valmistaja jättää omat lisäyksensä laittamatta? ja kuinka suuri prosentti laitteen ostajista on halukkaita tai osaavia poistamaan nämä lisäykset tai asentamaan custom-romin uuteen puhelimeensa?
Ja kun väittelyn aihe on sovelluskaupan tarjonta, niin kerrohan mitä tapahtuu jos laitteen valmistaja kieltäytyy jostain Googlen lisäosasta, löytyykö laitteesta tämän jälkeen se kattavan valikoiman sisältävä Google Play - sovelluskauppa...?

Vastaa
jepajuudas (vahvistamaton)

18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Android pyörii kyllä erittäin sujuvasti vähän tehottomammallakin raudalla, kunhan käyttistä ei ole sotkettu valmistajan lisäämällä ylimääräisellä roskalla.

"Erittäin sujuvasti" on kyllä aikamoista liioittelua, mutta sanotaan kohtuullisesti. Lähes kaikki Androidit kuitenkin myydään valmistajien lisäämällä ylimääräisellä roskalla ja lähes kaikki (luultavasti yli 90%) puhelimet päätyvät lopulta roskiin niillä valmistajan roskilla varustettuna, joten eiköhän tuo argumentti ole aika kuraa.

Itse uutiseen liittyen, pelit ovat ehdottomasti isoin ongelma WP:lle. Ohjelmissa isoin ongelma on paikalliset softat ja erikoissoftat. Suomessa paikallissoftat eivät ole ongelma, mutta esim jenkeissä ovat. Pienien pankkien softat yms puuttuvat. Erikoissoftilla tarkoitan esim jonkun vahvarin ohjaukseen tarkoitettuja älypuhelinsoftia. Näiden käyttö voi olla aika niche juttu, mutta saattaa vaikuttaa monen ostopäätökseen.

Yllättäen ongelma on myös se, että monesti ilmoitetaan, että ohjelma on tarjolla iOS ja Android, vaikka WP versiokin olisi tarjolla.

Tilanne on hieman muna-kana tällä hetkellä. Softaa tarvitaan laitekannan kasvuun ja laitteita tarvitaan taas softanteon järkevyyden kannalta. Toivottavasti homma saadaan kuosiin sillä alustana WP on melkein nykyalustoista kiinnostavin. iOS on melko vanhahtava staattisineen ikoniriveineen ja tietysti monelle liian kallis. Androidilla on taas performanssi-, pirstaloitumis-, tietoturva- yms ongelmia.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Mikä tahansa tuleva hyvä suuren suosion saava ohjelma on ongelma WP alustalle.

Tuossa vahvasti liioittelua.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Spotify ja instagram ovat tästä hyviä esimerkkejä. Ohjelmien tulo kesti WP alustalle tolkuttoman kauan suosioon nähden

Kuvaavat hyvin tilannetta aijemmin. Jos mietit että alustan julkaisusta on vajaa parivuotta niin onko se tolkuttoman kauan kestämistä ?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

ja julkaisun jälkeenkin päivitykset tulevat tuskastuttavan hitaasti. Ei tietenkään kaikille käyttäjille ongelma, mutta itse alustan suosiota ajatellen erittäin merkittävä ongelma.

Tuettujen aplveluiden sovellusten ominaisuuspäivitysten puuttuminen, kuvaa myös aijempaa, vaikka nykyään tilanne parempi, niin yksittäisten ominaisuuksien erot on edelleen, eikä välttämättä kyse siitä etteikö niitä voisi WP8llä tehdä (no 8.1 ei vielä kaikilla)

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Ei tietenkään kaikille käyttäjille ongelma

Yksittäisen ohjelman kohdalla tarvitsijalle tärkeää, tai ainakin pohdittavaa. WP ostajalle usein kyse alustanvaihdosta, niin paljon katsottavaa, kuten aina jos toiseen puutarhaan hyppää. Usein siinä katsoo niitä asioita mihin nykyisessä on tykästynyt

Vastaa
jartar
jartar

20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Vielä tuohon puhtaan androidin pyörimiseen... tiedän kyllä että android ilman laitteen valmistajan lisäyksiä pyörii kohtalaisesti, mutta kerrohon kuinka moni valmistaja jättää omat lisäyksensä laittamatta? ja kuinka suuri prosentti laitteen ostajista on halukkaita tai osaavia poistamaan nämä lisäykset tai asentamaan custom-romin uuteen puhelimeensa?
Ja kun väittelyn aihe on sovelluskaupan tarjonta, niin kerrohan mitä tapahtuu jos laitteen valmistaja kieltäytyy jostain Googlen lisäosasta, löytyykö laitteesta tämän jälkeen se kattavan valikoiman sisältävä Google Play - sovelluskauppa...?

Mielestäni alustaa ei tee huonoksi se, että tietyt valmistajat tarkoituksella hidastavat sitä. Vain puhelimet mitkä ovat tarpeettoman hitaiksi tukittu, ovat huonoja. Itse käyttistä nämä eivät huonoksi tee.

Kohtalainen pyöriminen on mielestäni aika kevyesti sanottu. Meidän taloudessa on Motorolan kännyjä 4.4.4 kit katilla varustettuina. Väittäisin, että käyttis pyörii sujuvasti millä mittapuulla tahansa.

Googlen toiminta on ehdottomasti asiatonta ja väärää ohjelmistopolitiikan osalta. Itse kuitenkin luotan siihen, että EU laittaa sen aisoihin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jepajuudas:

"Erittäin sujuvasti" on kyllä aikamoista liioittelua, mutta sanotaan kohtuullisesti. Lähes kaikki Androidit kuitenkin myydään valmistajien lisäämällä ylimääräisellä roskalla ja lähes kaikki (luultavasti yli 90%) puhelimet päätyvät lopulta roskiin niillä valmistajan roskilla varustettuna, joten eiköhän tuo argumentti ole aika kuraa.

Edelleenkin sinne kauppaan voi jättää ne ylimääräisellä roskalla tukitut android kännyt. Käyttis ei edelleenkään huonone siitä, että jotkut valmistajat hidastavat käyttistä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Tuossa vahvasti liioittelua.

Monelle viikonkin odottelu on liikaa. Saati sitten kuukausien tai puolen vuoden odottelu. Alustan suosion kannalta ongelma on erittäin merkittävä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Kuvaavat hyvin tilannetta aijemmin. Jos mietit että alustan julkaisusta on vajaa parivuotta niin onko se tolkuttoman kauan kestämistä ?

Ketä kiinnostaa milloin alusta on julkaistu? Kilpailu käydään markkinoilla olevien alustojen kesken. Ei säälipisteitä saa siitä, että ollaan oltu vähemmän aikaa markkinoilla kuin muut.

Vastaa
perhana
perhana

21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Mielestäni alustaa ei tee huonoksi se, että tietyt valmistajat tarkoituksella hidastavat sitä.

Minun mielestäni alustaa ei tee huonoksi se, että tietyt tahot tarkoituksella hidastelevat sovelluksiensa julkaisun kanssa.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Ketä kiinnostaa milloin alusta on julkaistu? Kilpailu käydään markkinoilla olevien alustojen kesken.

Naivia olettaa että uudella alustalla olisi julkaisun yhteydessä jokaisesta nettipalvelusta palvelun oma apsi. Ja ei kannata pitää alustaa sen takia huonona, että reilu vuosi meni alustan julkaisemista että se apsi on olemassa.

Se olemassa olo on se juttu mikä sitä potenttiaalista ostajaa nyt kiinnostaa, jos sillä apsilla on väliä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Monelle viikonkin odottelu on liikaa.

Varmasti on monia, jopa tuhansia, hätäsimmillä on useita luureja, varmistaakseen että saavat uudet apsit ensimmäisten joukossa ladattua.

Julkaisua tahtia suurempi juttu on kyllä muut, ne asiat mitä käyttää, suurelle osalla menee ihan ohi kaupan uutuudet, ja vasta kohdalle uponut markkinointi sis myös artikkelit jne. voi tuoda tietoutta.

Kiistatta on uutuuksien perässä jopa jonottajia, joille tärkeää olla ensimmäisten joukossa, mutta ei iOS jonottajat välttämättä jonota Android kamaa, tai päinvastoin.

Se on kyllä totta, että jos tiedotusvälineissä toitetaan puutteita, niin se vaikuttaa, vaikka ei olisi keksittyä mitä puuttuu , tämänkin uutisen otsikko levinnyt uutisyötteissä monen tajuntaan.

Ehkä juurikin tuota tarkoitit.

Vastaa
jartar
jartar

23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Minun mielestäni alustaa ei tee huonoksi se, että tietyt tahot tarkoituksella hidastelevat sovelluksiensa julkaisun kanssa.

Jos hidastelu on OK käyttäjälle, niin ei sillä tietenkään ole merkitystä. Itse alustan suosion kannalta sillä kuitenkin on suuri merkitys.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Naivia olettaa että uudella alustalla olisi julkaisun yhteydessä jokaisesta nettipalvelusta palvelun oma apsi. Ja ei kannata pitää alustaa sen takia huonona, että reilu vuosi meni alustan julkaisemista että se apsi on olemassa.

Se olemassa olo on se juttu mikä sitä potenttiaalista ostajaa nyt kiinnostaa, jos sillä apsilla on väliä.

Ei me puhuta naiviudesta vaan nykyhetkestä. Joko ohjelmia on tai ei ole. Joko päivitykset tulee, ei tule tai ne tulevat hitaasti. Pisteitä ei tule uudesta alustasta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Se on kyllä totta, että jos tiedotusvälineissä toitetaan puutteita, niin se vaikuttaa, vaikka ei olisi keksittyä mitä puuttuu , tämänkin uutisen otsikko levinnyt uutisyötteissä monen tajuntaan.

Ehkä juurikin tuota tarkoitit.

Tämä tietenkin vaikuttaa myös WP:n suosioon. Ihmiset kuulevat, että on puutteita -> valitaan toinen alusta. Ilman että otetaan selvää mikä on itselle oikeasti paras alusta ja onko puutteilla merkitystä. Samsungin ylivoimakin osoittaa sen, että ihmiset ostavat sen mitä eniten markkinoidaan. Ei sitä mikä itselleen on paras.

Vastaa
user_org (vahvistamaton)

24

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Ei me puhuta naiviudesta vaan nykyhetkestä.

Nimenomaan.

Joku otti esimerkiksi Instagramin ja Spotify , kun kesti pitkään. Olet aivan oikeassa, ei pitäisi olla väliä.

Lainaus:

Joko ohjelmia on tai ei ole. Joko päivitykset tulee, ei tule tai ne tulevat hitaasti. Pisteitä ei tule uudesta alustasta.

Vaikka (miinus) pisteitä ei muka pitäisi tuoreesa alusta tulla (no oikeasti se on aina miinus), niin ne alun negat joidenkin mieliin jää, ja sieltä kaivetaan esimerkkejä, varmaan vielä pitkään.

Vastaa
jartar
jartar

25

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Joku otti esimerkiksi Instagramin ja Spotify , kun kesti pitkään. Olet aivan oikeassa, ei pitäisi olla väliä.

Pointtini tosin oli pelkästään se, että suuren suosion ohjelmat tulevat tuskastuttavan hitaasti. Tällä hetkellä kyllä näyttää siltä, että sama trendi jatkuu myös tulevaisuudessa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:

Vaikka (miinus) pisteitä ei muka pitäisi tuoreesa alusta tulla (no oikeasti se on aina miinus), niin ne alun negat joidenkin mieliin jää, ja sieltä kaivetaan esimerkkejä, varmaan vielä pitkään.

Esimerkkejä kaivetaan siihen asti kun asiat muuttuu.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja