Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Lisätietoja tulevasta "selfie-Lumiasta", mukana mm. LTE ja Qi-lataus

Matti Vähäkainu

Lisätietoja tulevasta selfie-Lumiasta, mukana mm. LTE ja Qi-lataus
Jo vuotokuvissa esiintynyttä Lumia 730 -mallia odotetaan Microsoftilta ensi kuun alussa. Nyt laitteesta on vuotanut lisätietoja.

Microsoftin odotetaan esittelevän uusia laitteita Berliinin IFA-messujen alla. Superman-koodinimellä tunnettua Lumia 730:aa kutsutaan myös nimellä selfie-Lumia sen laadukkaasta etukamerasta johtuen. Mahdollisesti tapahtumassa esitellään myös uusi Lumia 830.
Uusimpien huhutietojen mukaan Lumia 730 ei suuntaisi Yhdysvaltoihin, sillä sen LTE-taajuudet eivät sitä tue. Tietojen mukaan laite on varustettu LTE:n lisäksi langattomalla Qi-latauksella, NFC-tuella ja nanokokoisella SIM-korttipaikalla. Kokoa Lumia 730:lla on 134.7 x 68.5 mm, joka soveltuu aiempiin huhuihin 4,7 tuuman ja 720-resoluution näytöstä.

Aiemmin on kerrottu, että laitteessä olisi 6,7 megapikselin taka- ja 5 megapikselin etukamerat, muistakin keskiluokan Lumioista löytyvä Snapdragon 400 -järjestelmäpiiri ja gigatavu RAM-muistia.

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja