HTC julkisti Windows-version One-lippulaivasta

Manu Pitkänen

HTC julkisti Windows-version One-lippulaivasta
HTC:n edellisen Windows Phone -pohjaisen puhelimen julkistuksesta on kulunut jo noin kaksi vuotta – syystäkin on epäilty taiwanilaisyhtiön sitoutuneisuutta Microsoftin mobiilialustaan. Pitkän odottelun jälkeen HTC on kuitenkin hypännyt Microsoftin kelkkaan uudelleen esittelemällä Windows Phone -version keväällä markkinoille tulleesta One (M8):sta.

HTC One (M8) for Windows -nimen saanut puhelin kunnioittaa tekniikkansa osalta hyvin pitkälle esikuvaansa. Paketista löytyy niin viiden tuuman Full HD -näyttö, Snapdragon 801 -suoritin, neljän megapikselin Ultrapixel-kennolla varustettu Duo Camera kuin eteenpäin suunnatut BoomSound-kaiuttimetkin. Puhelin toimitetaan uusimmalla Windows Phone 8.1 Updatella varustettuna, joten sovelluksai voi organisoida aloitusnäytölle omiin kansioihinsa.

Lisäksi Android-mallin yhteydessä esitelty Dot View -kuoret toimivat Windows-versiossakin. Puhelimeen on ladattu myös BlinkFeed, mutta se toimii lähinnä omana sovelluksenaan eikä ole yhtä tungetteleva kuin Androidissa.



Puhelin tulee myyntiin Yhdysvalloissa teleoperaattori Verizonin kautta. Vielä ei ole selvää saapuuko puhelin kansainvälisille markkinoille.





Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.