Ilmainen Spotify julkaistiin Windows Phonelle (PÄIVITETTY)

6
Matti Robinson

Ilmainen Spotify julkaistiin Windows Phonelle (PÄIVITETTY)
Spotify kertoo julkaisseensa mobiilisovelluksen ilmaisen version nyt myös Windows Phonelle. Aiemmin mobiiliversiota on voinut käyttää mm. Lumia-puhelimilla ainoastaan maksullisen Premium-tilin kanssa.

Toistaiseksi Puhelinvertailun toimituksen Lumiat eivät kuitenkaan suostuneet käynnistämään palvelua ilmaistilillä vaan virheilmoituksena annettiin Premium-pakko. Todennäköisesti sovellus päivittyy vielä tänään tai lähipäivinä. Tarkkailemme tilannetta ja päivitämme uutista, kun ilmaiskäyttö Lumioissa onnistuu.

Ilmaissoitto koskee sekä Windows Phone 8 että 8.1 -käyttöjärjestelmäversioita, joten valtaosa WP-puhelimista pääsee kokemaan ilmaisen Spotifyn. Musiikki rahoitetaan työpöytäsovelluksen tavoin mainoksilla, joita soitetaan kappaleiden välissä. Kappaleita ei pysty valitsemaan vaan käytössä on ainoastaan Shuffle-toiminto. Käyttäjä voi kuitenkin valita vaikkapa albumin tai soittolistan.

Samalla itse sovellus on kokenut muutoksia. Hakutuloksia on parannettu ja Discover-ominaisuudella pitämiesi artistien perusteella vastaavanlaisen musiikin löytäminen on helpompaa. Offline-kuuntelu ja korkeampi äänenlaatu ovat edelleen Premium-asiakkaiden yksinoikeus.



Kerro kommenteissa mikäli olet saanut Spotifyn toimimaan ilmaiseksi Windows Phonellasi. Spotifyn voi ladata Windows Phoneen täältä.

Päivitys: Nyt Spotifyn ilmaisversio on päivittynyt sovelluskauppaan. Mikäli ilmoitusta ei tule niin voit hakeutua sovelluskauppaan sovelluksen sivulle ja päivittää sovelluksen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (6)

RaxMidio
RaxMidio

2

MixRadion tapaan kappaleita voi ohittaa vain rajallisen määrän. Vielä ei ole ehtinyt tulla mainoksia ainakaan itsellä.

Vastaa
Mrmistermrmister
Mrmistermrmister

3

Jos etsitte hyviä ilmaisia musiikinkuuntelusovelluksia Windows Phonelle, niin suosittelen ehdottomasti Nokian (nyk. Microsoft Mobile) mixRadio -sovellusta.

Tällä hetkellä se on ilmaisista paras eikä siinä esitetä lainkaan mainoksia, toisin kuin ilmaisessa Spotifyssä. Itselläni on Spotify Premium, mutta silti toisinaan käytän MixRadiota.

Huomatkaa muuten se, että MixRadion saa myös Windows 8:lle ja RT:lle sovelluskaupasta.

Vastaa
Caliber
Caliber

4

MixRadiolla yritin kuunnella suomiräppiä, mutta kun ekan kerran pamahti Pate Mustajärvi kuulottimiin, lähti MixRadio nettiradioden hautausmaalle.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
tuuraajaaa (vahvistamaton)

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Caliber:

MixRadiolla yritin kuunnella suomiräppiä, mutta kun ekan kerran pamahti Pate Mustajärvi kuulottimiin, lähti MixRadio nettiradioden hautausmaalle.

Mixradion kanava ollut siis ajan hermoilla, suomiräpit voi helvata just sinne mihin heivasit mixradion.

Aivan loistava softa!

Vastaa
Caliber
Caliber

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tuuraajaaa:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Caliber:

MixRadiolla yritin kuunnella suomiräppiä, mutta kun ekan kerran pamahti Pate Mustajärvi kuulottimiin, lähti MixRadio nettiradioden hautausmaalle.

Mixradion kanava ollut siis ajan hermoilla, suomiräpit voi helvata just sinne mihin heivasit mixradion.

Aivan loistava softa!

Eikös se heivattu stadikalle?

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.