Uutta sivustolla

Tervetuloa takaisin!Edellisen käyntisi jälkeen Puhelinvertailuun on tullut .

Katso tapahtumat viime käyntisi jälkeen.

Kellopomo Apple Watchista: "Se on kuin aloittelevan opiskelijan suunnittelema" (päivitetty)

23
Manu Pitkänen

Kellopomo Apple Watchista: Se on kuin aloittelevan opiskelijan suunnittelema (päivitetty)
Applen designjohtaja Jony Ive kohahdutti viime viikolla toteamalla sveitsiläisen kelloteollisuuden olevan pian lirissä, sillä yhtiön suunnitelmissa oli laajentua älykellomarkkinoille ja ne suunnitelmat esiteltiin tämän viikon tiistaina maailmalle.

Niin aktiivisuusrannekkeiden valmistajat kuin sveitsiläiset kellovalmistajatkin ovat jo ehtineet analysoida Applen kellojulkistusta ja kertoneet mietteistään medialle.
Luksustuotekonserni LVMH:n kellojohtaja ja sveitsiläisen kellomaailman kärkinimiin lukeutuva Jean-Claude Biverin mielestä Apple Watchin designissa ei ole seksikkyyttä ja se on aivan liian naisellinen. Hän jatkaa ryöpytystä kuvailemalla älykelloa "kuin ensimmäisen vuoden opiskelijan suunnittelemaksi". Biverin mielestä luksustuotteiden tulee olla ajattomia ja arvokkaita, niitä ominaisuuksia Apple Watchissa ei ole. Hän arvelee älykellon unohtuvan hyvin pian.

Päivitys. Wall Street Journalille Jean-Claude Biver kommentoi Apple Watchia seuraavasti: "Se näyttää täydelliseltä, mutta joskus täydellisyydessä ei ole seksikkyyttä." Hänestä kello on hieman kylmä ja eikä kovin persoonallinen.

Swatchin toimitusjohtaja Nick Hayekin mukaan yhtiöllä ei ole syytä hermostua Applen kellosuunnitelmien takia. Hän näkee asian jopa päinvastoin, laite joka löytää tiensä miljoonien kuluttajien ranteisiin, tekee heistä samalla potentiaalisia kellonostajia.

Patek Philippen Yhdysvaltojen toimintojen johtaja Larry Pettinelli mukaan Apple ei pelaa 349 dollarin ja aika ajoin päivitettävän laitteen kanssa samassa kategoriassa kuin he. Luksuskellokauppaa Zürichissä pyörittävä Franz Tuerler vaikuttaisi olevan hieman samoilla linjoilla, hänen mielestä Apple Watchin asiakaskunta koostuu niistä, jotka painottavat ostopäätöksissään teknologiaa kellojen tarjoaman arvokkuuden sijaan. Tuerlerin mukaan Apple Watchissa on aineksia menestykseen, mutta se ei uhkaa sveitsiläisiä kelloja.

Noin 30 000 euroa maksavia kelloja myyvän Parmigianin toimitusjohtaja Jean-Marc Jacot'n mielestä high-end kuluttajat voivat ostaa Apple Watchin, koska se on Applen valmistama. He eivät kuitenkaan jätä kelloja kauppaan, vaan hankkivat molemmat.

Yhdysvaltalaiset aktiivisuusranne- tai älykellovalmistajatkaan eivät tunnu olevan huolissaan. Fitbit nostaa kommentissaan esiin heidän aktiivisuusrannekkeen pitkän akkukeston sekä laajan laitteistotuen. Jawbonella Apple Watch nähdään uutena laitteena, josta voi koitua paljonkin hyötyä heidän UP-sovellukselle.

Misfit kehuu Applen tehneen ensimmäisellä älykellollaan sen, mitä Samsung on yrittänyt saavuttaa jo kolmen generaation ajan. Yhtiön mukaan kyseessä on yksi komeimmista näytöllisistä älykelloista. Samalla yhtiö kuitenkin huomautti, ettei Apple Watch ole vedenpitävä samalla tavalla kuin heidän tuotteensa.

Motorolan mielestä heidän Moto 360 on pyöreän näyttönsä vuoksi paljon kunnianhimoisempi projekti kuin Apple Watch. Muun muassa Sony ja Samsung ovat kieltäytyneet kommentoimasta Apple Watchia.

Puhelinvertailu tiedusteli alkuvuonna Polarilta ja Suunnolta mitä he ajattelevat Applen mahdollisesta laajentumisesta kellomaisiin kuntoilutuotteisiin. Polarilta emme saanee koskaan vastausta, mutta Suunnon mukaan "kilpailu on aina tervetullutta, ja kuluttajat lopulta valitsevat omiin tarpeisiinsa parhaiten sopivat ratkaisut."

Kommentit (23)

Abcabc375
Abcabc375

2

Katsotaan mitä sanottavaa heillä on kahden vuoden päästä. Tämä kello mullistaa rannekellot. Sitä ei voi enään kukaan kiistää.

Vastaa
samiaalto2
samiaalto2

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Katsotaan mitä sanottavaa heillä on kahden vuoden päästä. Tämä kello mullistaa rannekellot. Sitä ei voi enään kukaan kiistää.

Vastaa
samiaalto2
samiaalto2

4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Abcabc375:

Katsotaan mitä sanottavaa heillä on kahden vuoden päästä. Tämä kello mullistaa rannekellot. Sitä ei voi enään kukaan kiistää.

Ei ainakaan noin rummal kellol

Vastaa
3rd_party
3rd_party

6

Watchin ongelmia omasta mielestäni:

- hinta: ei kilpaile halpojen kellojen kanssa, jotka ostetaan kun tarpeena on ihan vain nähdä aika

- (oletettava) akun kesto: estää käytön retkeilyssä ja matkustaessa, kun laturia ei ole lähettyvillä. Lisäksi rajoittaa käyttöä mm. urheilun tukena suht. lyhytkestoisiin suorituksiin

- vedenpitämättömyys: estää käytön useassa tilanteessa

- koko: rajoittaa käyttöä perustoimenpiteisiin

- riippuvuus isäntälaitteesta: rajoittaa käyttöä tilanteisiin, joissa myös puhelin on mukana. Estää näin monta käyttötarkoitusta (HUOM! en ole varma miten riippuvainen Watch on iPhonesta... voin olla myös väärässä)

Hyviäkin puolia löytyy, mutta vähän sellaisia mitkä tuottaisivat aidosti lisäarvoa omalla kohdalla.

Summa summarum: Watchin tuottama lisäarvo on aika vähäinen, joten minun on vaikeaa kuvitella, että se valtaisi kovin laajaa markkinaa pidemmäksi aikaa. Lähinnä toiminee matkapuhelimen lisälaitteena, vähän kuten kannettavat kaiuttimet (jotka nekään eivät ole korvanneet kunnon kotiteatterikaiuttimia). Toki oma asiakaskuntansa tällekin varmasti löytyy.

Ja paljon potentiaaliahan tästä löytyy, mutta monen asian pitää kehittyä rutkasti, että tuo potentiaali voidaan lunastaa.

Vastaa
user@org (vahvistamaton)

7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:

Watchin ongelmia omasta mielestäni:

- hinta: ei kilpaile halpojen kellojen kanssa, jotka ostetaan kun tarpeena on ihan vain nähdä aika

Mutta ei kai se ole tämän tuotteen ongelma ? Se voi olla rannekkellovalmistajien ongelma.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:


- (oletettava) akun kesto: estää käytön retkeilyssä ja matkustaessa, kun laturia ei ole lähettyvillä. Lisäksi rajoittaa käyttöä mm. urheilun tukena suht. lyhytkestoisiin suorituksiin


Toiminta-aikoja ei ole kerrottu, jos ne on alimittaisia niin se on tuotteen ongelma. Mutta olisko Apple edes julkaisemmassa ko. laitetta jos se ne olisivat alimittaisia.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:


- vedenpitämättömyys: estää käytön useassa tilanteessa


Tuo totta, mutta i-heput ei ole vedenpitävyyteen tottuneet, joten ei ehkä ongelma riittävän myynnin kannalta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:


- koko: rajoittaa käyttöä perustoimenpiteisiin

Millä lailla väärän kokoinen, liianiso vai pieni ?

Mitä sillä ajattelit tehdä ?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:


- riippuvuus isäntälaitteesta: rajoittaa käyttöä tilanteisiin, joissa myös puhelin on mukana.

Totta, mutta kohde suoraan iPhone käyttäjät, joten ei taida olla este.

Ja ei se isännön kadottua muutu toimimattomaksi, ainakaan jos uutisointiin on uskominen.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:


Summa summarum: Watchin tuottama lisäarvo on aika vähäinen, joten minun on vaikeaa kuvitella, että se valtaisi kovin laajaa markkinaa pidemmäksi aikaa. Lähinnä toiminee matkapuhelimen lisälaitteena, vähän kuten kannettavat kaiuttimet (jotka nekään eivät ole korvanneet kunnon kotiteatterikaiuttimia). Toki oma asiakaskuntansa tällekin varmasti löytyy.

Isoin myynnillinen juttu on että se on Apple. ja ihan eri tontilla kuin lisäkaijuttimet.

Mutta uutiset ei ole vielä kertoneet mikä on se jujuttu mikä tuon saa lentoon, nyt kerrottu ei ehkä vielä saa Apple uskovaisia sankoin joukoin tuota aikanaan tilaan.

Paljon on myös kiinni siitä miten se aikanaan käytännössä toimii, tuleeko se elämys ja jos tulee niin leviääkö mielikuvina Apple käyttäjien keskuudessa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:

joten minun on vaikeaa kuvitella, että se valtaisi kovin laajaa markkinaa pidemmäksi aikaa.

Tämä vasta ensimmäinen esitys, mutta isomerkitys miten se onnistuu. Jobsin nimi takuumiehenä puuttuu.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

8

Lainaus:

Mutta ei kai se ole tämän tuotteen ongelma ?

On se, jos verrataan sitä parinkympin kvartsikelloon, joka on riittävä ratkaisu ajan näkemiseen. Sitä kalliimpien kellojen hankinnan taustalla on pääosin muut syyt, mitkä täyttyvät verrattain heikosti tällä laitteella (ajattomuus, koriste, statussymboli, urheilukäyttö jne.).

Lainaus:

Toiminta-aikoja ei ole kerrottu, jos ne on alimittaisia niin se on tuotteen ongelma.

Ne ovat takuuvarmasti alimittaisi verrattuna moderniin urheilukelloon, saati sitten tavalliseen rannekelloon.

Lainaus:

Millä lailla väärän kokoinen, liianiso vai pieni ?

Mitä sillä ajattelit tehdä ?



Käytettävyyttä ajatellen liian pieni mihin tahansa käyttöön, mihin moderni urheilukello ei riittäisi (ja mistä se ei suoriutuisi paremmin).

Lainaus:

Ja ei se isännön kadottua muutu toimimattomaksi, ainakaan jos uutisointiin on uskominen.

Mutta menettää käytännössä lähes kaiken lisäarvon mitä kyseisellä laitteella on mahdollista tuottaa. Siis jotta lisäarvoa voidaan tuottaa, tarvitaan iPhone + Watch. Ja tämä lisäarvo saavutettaisiin käytännössä myös ilman Watchia tai yhdistelmällä iPhone + mikä tahansa (urheilu)kello.

Lainaus:

Isoin myynnillinen juttu on että se on Apple.

Niin, mutta sitä ei voida pitää missään määrin Watchin aikaansaannoksena tai osoituksena sen hyödyllisyydestä / hyvyydestä.

Lainaus:

Tämä vasta ensimmäinen esitys [...]

Kuten sanottua, potentiaalia löytyy. Sen hyödyntäminen ei vain ole vielä teknistaloudellisesti mahdollista.

Mutta kyllähän tämä silti myy. Epäilen vain ettei kovin kauaa.

Vastaa
Giis
Giis

9

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:

Ne ovat takuuvarmasti alimittaisi verrattuna moderniin urheilukelloon, saati sitten tavalliseen rannekelloon.

On vuotanut tietoa tai ainakin huhua, että akku kestää noin päivän. Eli ei mitään uutta auringon alla.

Vastaa
delic
delic

11

http://www.hodinkee.com/blog/hodinkee-apple-watch-review täällä tarjolla tosi hyvä valikoima aitoja kuvia aidosta laitteesta. On kyllä jännä miten erilaisia noista kelloista saatu vaan lähinnä ranneketta muuttamalla, näyttää tuo sama design sopivan todella moneen tyyliin ja sitähän Apple varmasti onkin hakenut ja kuvien perusteella onnistunut erinomaisesti.

Eikä kello muuten näytä yhtään samalta kuin mainoskuvissa.

http://static.squarespace.com/static/4f...pg?format=1500w

http://static.squarespace.com/static/4f...3/?format=1500w

Enemmän tästä kellopomon kommentista tulee mieleen rivien välistä se pelko, että näitä tullaa ostamaan isot määrät.

Vastaa
Giis
Giis

12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

On kyllä jännä miten erilaisia noista kelloista saatu vaan lähinnä ranneketta muuttamalla, näyttää tuo sama design sopivan todella moneen tyyliin ja sitähän Apple varmasti onkin hakenut ja kuvien perusteella onnistunut erinomaisesti.

On se kyllä jännä. Jännempää on se, että ihan sama rannekkeen vaihto pelaa samalla illuusiolla mihin tahansa kelloon ja on tehnyt ihan samaa rannekellojen historian alusta asti.

Vastaa
user@org (vahvistamaton)

13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:

Lainaus:

Mutta ei kai se ole tämän tuotteen ongelma ?

On se, jos verrataan sitä parinkympin kvartsikelloon, joka on riittävä ratkaisu ajan näkemiseen.


Tämän laitteen yksi pieni ominaisuus on ajan näyttäminen, aika toissijainen, parinkympin kellot ei vie tältä markkinoita, ennemmin päinvastoin.

Jos vain ajan haluaa nähdä niin heillähän on se iPhone taskussa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:

Sitä kalliimpien kellojen hankinnan taustalla on pääosin muut syyt, mitkä täyttyvät verrattain heikosti tällä laitteella (ajattomuus, koriste, statussymboli, urheilukäyttö jne.).


Rannekkello on tosiaan monelle jonkinlainen status symboli. koriste jne. Applen tuotemerkki on niin kova että se voi päästä sillä ranteisiin. Lisäks tarjoaa käytännön lisäarvoa, jälkimmäistä toki myös moni muu älyrannekke.


Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:


Ne ovat takuuvarmasti alimittaisi verrattuna moderniin urheilukelloon, saati sitten tavalliseen rannekelloon.


En tiedä mitä takuita sinulla on.
Urheilukellon toiminta-ajat on isolla haarukalla, tunneista kuukausiin ->, ja tavanomaisten rannekkellojen parista päivästä useisiin vuosiin.
Jos i-kellon minimi toiminta-aika jää iPhonelle, on se pettymys.
Samoin pettymys jos max valmiusaika ei ole useampaa päivää , oikeastaan odotan että max aika on enemmän.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:


Käytettävyyttä ajatellen liian pieni mihin tahansa käyttöön, mihin moderni urheilukello ei riittäisi (ja mistä se ei suoriutuisi paremmin).


Mitä sillä meinaat tehdä, luulin että liian isoksi mielsit.
Siis kyllähän tulla koolla ja pienemmälläkin voi tehdä paljonkin sellaista millä ei tavanoamisella urheilukellolla. (jos urheilu kellolla tarkoitat jotain muuta kuin ns älykelloja)

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:


Mutta menettää käytännössä lähes kaiken lisäarvon mitä kyseisellä laitteella on mahdollista tuottaa.


Se ei kai käytönnän ongelma ? Paitse heille jotka tuon haluavat, mutta ei ole i-Phonea.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:


Lainaus:

Isoin myynnillinen juttu on että se on Apple.


Niin, mutta sitä ei voida pitää missään määrin Watchin aikaansaannoksena tai osoituksena sen hyödyllisyydestä / hyvyydestä.


Juu, totta, iWatch tarvii Applen nimeä alkuun, jos se onnistuu, niin lisää Applen nimen arvoa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:


Mutta kyllähän tämä silti myy. Epäilen vain ettei kovin kauaa.


En ole varama menestyksestä. eli vähän eri mieltä, Eli jos ekamalli myy, niin silloin uskon tien olevan avoin.

Jos eka malli ei myy, niin se syö nimeä, ja silloin Lenovokin kelpaa.

Vastaa
user@org (vahvistamaton)

14

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:


On vuotanut tietoa tai ainakin huhua, että akku kestää noin päivän. Eli ei mitään uutta auringon alla.


Jos nimimerkki esitti nyt johonkin lähteeseen perustuvaa, niin olisi kiva jos saisi viitteen.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti BaldAngel:

rannekello on vähän liian näkyvä vehje että siinä voisi kantaa kelloa jollainen on sadalla miljoonalla muullakin

Kyllä joillekkin, Apple myy sillä että se erottuu muista.
Esim puhelimissa ja MP3 soittimissa näkvyys ei ole ollut myynnillinnen este, päinvastoin ja ne näkyy ehkä enemmän kuinrannekkello.

Vastaa
Giis
Giis

15

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:


En tiedä mitä takuita sinulla on.
Urheilukellon toiminta-ajat on isolla haarukalla, tunneista kuukausiin ->, ja tavanomaisten rannekkellojen parista päivästä useisiin vuosiin.
Jos i-kellon minimi toiminta-aika jää iPhonelle, on se pettymys.
Samoin pettymys jos max valmiusaika ei ole useampaa päivää , oikeastaan odotan että max aika on enemmän.

iWatchin hintaluokassa olevien laatu-urheilukellojen pariston kestävyys on luokkaa useita kuukausia viiva vuosia. Enkä kyllä usko, että missään vähänkään vakavissaan otettavissa urheilukelloissa käyttöaika "yhdellä latauksella" olisi vain tunteja, tai edes vain päivän.

Tavallisen kvartsirannekellon paristo kestää noin kaksi vuotta. Se on ihan oikeasti niin mitoitettu noissa. Huolta kaipaavat kvartsit on sitten toinen juttu. Nehän ei välttämäti lähde käyntiin laisinkaan pariston vaihdolla.

Ja eiköhän nuo muut höpinät ole siinä noin sata viestiä sisältävässä viestien vaihdossa jo käyty.

Vastaa
Giis
Giis

16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:


Jos nimimerkki esitti nyt johonkin lähteeseen perustuvaa, niin olisi kiva jos saisi viitteen.


Iltalehden jossain uutisoinnissa oli tuo. Oli siinä jotain mistä he olivat tiedon saaneet. Koska tuo nyt oli niin epävarmaa tietoa, niin jätin mainitsemati. Näin kokemuksella voisin kyllä väittää, että tuo huhu voi olla hyvinkin paikkaansa pitävää.

Vastaa
user@org (vahvistamaton)

17

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:


iWatchin hintaluokassa olevien laatu-urheilukellojen pariston kestävyys on luokkaa useita kuukausia viiva vuosia. Enkä kyllä usko, että missään vähänkään vakavissaan otettavissa urheilukelloissa käyttöaika "yhdellä latauksella" olisi vain tunteja, tai edes vain päivän.

Urheilukellon toiminta-ajat vaihtelee isolla haarukalla, riippuen ominaisuuksista ja niiden käytöstä. Kello itsessään ei paljoa virtaa vie.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:


Tavallisen kvartsirannekellon paristo kestää noin kaksi vuotta.


Ja makaanisessa kellossa pitää "latailla" harva se päivä, vaikka ominaisuus listalla ei muuta kuin kello.


Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:


Iltalehden jossain uutisoinnissa oli tuo. ..


:-)

Olen törmännyt nettihuhuihin joiden perusteella laitteen toiminta-aikoja ei vielä tiedetä ja nimenomaan virrankulutuksen optimointi on työnalla.

Vastaa
wipe2000
wipe2000

18

Jossain määrin hassua verrata tuota tuhansien tai jopa kymmenien tuhansien hintaisiin sveitsiläisiin kelloihin - onhan aivan selvä, ettei mikään elektroniikkalaite toimi samalla tasolla statussymbolina, osoita käyttäjänsä varakkuutta, eikä säilytä arvoaan mekaanisten kellojen lailla.

Sen sijaan Applekäyttäjien keskuudessa AWatch varmastikin voi aluksi toimia massasta erottumiseen ja ehkä myöhemmin muuttua melko olennaiseksi osaksi Apple-maailmaa. Siten näkisiin tuon saattavan tulla hyvinkin suosituksi. Toisaalta kellojen perusongelmat - sitä pitää kantaa ranteessa ja rajallinen akkukesto - koskevat tuotakin.

Älykellona ja teknisesti mitään kovin vaikuttavaa ei tuosta vielä ole sattunut silmään. Mikäli kellolla mitään tekee jatkuvasti, monen päivän akkukesto vaikuttaa erittäin epärealistiselta. Tietysti jos se on lähinnä lepotilassa ranteessa ja vain päivystää Bluetooth LE:n kautta puhelimen toimintaa (viestit jne.), niin voihan sen akunkin saada kestämään jopa viikkoja.

Ensivaikutelmani Watchista on joka tapauksessa toistaiseksi lievän positiivinen, suunnilleen sellainen mitä Applelta odottikin. Aika paljon sitten vaikuttaa käyttökokemukseen myös se, kuinka hyvin ja helposti tuon lataus oikeasti toimii, ja kuinka helposti siitä voi katsoa kellonajan. Ja kuinka pieneksi softarit vielä lopulta saavat sen virrankulutuksen viilattua.

Vastaa
Giis
Giis

19

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:


Urheilukellon toiminta-ajat vaihtelee isolla haarukalla, riippuen ominaisuuksista ja niiden käytöstä. Kello itsessään ei paljoa virtaa vie.

No enkö juuri kertonut, että muutamasta kuukaudesta vuosiin? Eikö se nyt ole aika vaihteleva haarukka?! Mitä? Häh?

Paskaakos vääntää tyhjää. Muutamaa tuntia ne ei kuitenkaan ole tossa hintaluokassa.


Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:


Ja makaanisessa kellossa pitää "latailla" harva se päivä, vaikka ominaisuus listalla ei muuta kuin kello.

No me ei puhuttu nyt mekaanisista, mutta joo. Pitää, mutta käytännössähän se on vain vetämisen tuska. Mitään fyysistä ei tarvitse vaihtaa ja käytännössä käyttöikä ilman mitään todellista huoltoa tai osien vaihtoa on luokkaa vuosikausia. Automaattiset mekaaniset taas ei vaadi edes erillistä vetämistä, jos kello on päivisin ranteessa.

Mutta edelleenkin. Sinä olit puheeksi perus rannekvartsien paristojen kestävyyden. Minä vastasin vain siihen. Voidaanhan me puhua vaikka sitten säästäkin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user_org:


:-)

Olen törmännyt nettihuhuihin joiden perusteella laitteen toiminta-aikoja ei vielä tiedetä ja nimenomaan virrankulutuksen optimointi on työnalla.

No mutta jos varaus kestäisi jotenkin erityisen pitkään tuossa, niin se olisi toki jo kerrottu. Joku seikkahan siinä on, ettei sitä kerrottu. Ainoa syy tähän voisi olla juuri se, ettei varaus oikein riitä.

Vastaa
3rd_party
3rd_party

20

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:

Tämän laitteen yksi pieni ominaisuus on ajan näyttäminen, aika toissijainen, parinkympin kellot ei vie tältä markkinoita, ennemmin päinvastoin.

kyllä, ja siksi se ei kilpaile sen segmentin kanssa. Se ei myöskään kilpaile urehilukellojen kanssa, suunnistuslaitteiden kanssa, kunnollisten terveysrannekkeiden kanssa, eikä monen muunkaan segmentin kanssa. Watch tekee vähän jokaisen tempun, mutta kaikki IMO huonosti, joten sen markkinasegmentti, jota se oikeasti palvelee (muutenkin kuin mielikuvissa) on melko kapea. Lisäarvo suhteessa hintaan ei kovinkaan hyvä.

Lainaus:

En tiedä mitä takuita sinulla on.

E-ink-näytöt vievät ihan pirusti vähemmän akkua kuin Watchissa käytettävä näyttö. En ole vielä nähnyt yhtäkään pitkäkestoista älykelloa, ja koska akkuteknologiassa ei ole hetkeen tapahtunut suuria teknisiä läpimurtoja ainakaan kaupallisella tasolla, tämä ei voi olla eri planeetalta.

Lainaus:

Siis kyllähän tulla koolla ja pienemmälläkin voi tehdä paljonkin sellaista millä ei tavanoamisella urheilukellolla.

Niin mitä? Itse en keksi yhtään sellaista käyttötarkoitusta, jonka kohdalla en mielummin kaivaisi taskusta sitä iPhonea, kun se on siellä kuitenkin jatkuvasti pidettävä.

Lainaus:

Se ei kai käytönnän ongelma ?

Miksei olisi? Siis yhden laitteen sijaan kannat kahta jatkuvasti mukana. Logistiikka ei helpotu tippaakaan. Lataat jatkuvasti kahta laitetta.

Lainaus:

Eli jos ekamalli myy, niin silloin uskon tien olevan avoin.

Eka malli myy koska se on Applen tuote. Sen myynti ei ole mielestäni millään muotoa "jos". Kysymys onkin, saavutetaanko tällä mitään muuta markkinaa kuin 5% iPhone-käyttäjistä. Ja onko se riittävä markkina.

Vastaa
jartar
jartar

21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti user@org:


Kyllä joillekkin, Apple myy sillä että se erottuu muista.
Esim puhelimissa ja MP3 soittimissa näkvyys ei ole ollut myynnillinnen este, päinvastoin ja ne näkyy ehkä enemmän kuinrannekkello.


Rannekello on kokoajan näkyvillä. Harva pitää kännykkää tai mp3 soitinta näkyvällä paikalla 24/7. Ulkonäkö merkkaa paljon ja tuolla ei mitenkään erotuta massasta. Rannekello poikkeaa tästä täysin. Voit ostaa TÄYSIN omaa silmää miellyttävän kellon (jos lompakko kestää), eikä samanlaisia tule vastaan muuta kuin harvoin.

Vastaa
user@org (vahvistamaton)

22

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:


No mutta jos varaus kestäisi jotenkin erityisen pitkään tuossa, niin se olisi toki jo kerrottu.


Siitä jäi tiettävästi aika paljon muutakin kertomatta.

Aijemmin valmistaja on pimittänyt myös hyviä ominaisuuksia, ja tietekin ne epämiellyttävät.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Giis:

Joku seikkahan siinä on, ettei sitä kerrottu. Ainoa syy tähän voisi olla juuri se, ettei varaus oikein riitä.


Se on madollinen syy, ei ainoa vaihtoehto. Yksi vaihtoehto on ettei toiminta-aikoja vielä tiedetä, eikä esim julkaisuhetken ominaisuuksia. Varmasti jokin tavoite on, samoin jotain haarukoita missä ehkä voisi olla.

Jos jokin aika on päivän, niin se ei kerro onko vähän vai paljon.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:


Rannekello on kokoajan näkyvillä. Harva pitää kännykkää tai mp3 soitinta näkyvällä paikalla 24/7.


Ei, mutta ne näkyvät, ehkä jopa enemmän kuin rannekkello.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Ulkonäkö merkkaa paljon ja tuolla ei mitenkään erotuta massasta.

En usko että ihan heti sellainen myynti että joka kassalla Applen ensivuoden kello.

Eli sillä voi erottua, saada huomiota ja se on todennäköisesti tunnistetaan paremmin kuin mikään muu kelloliikkeen kello, samoin sen hinta tiedetään. (Juu kyllä Rolex tiedetään, tosin < keskiluokkaisen kädessä se oletetaan ranta versioksi)

Vastaa
user@org (vahvistamaton)

23

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:


kyllä, ja siksi se ei kilpaile sen segmentin kanssa. Se ei myöskään kilpaile urehilukellojen kanssa, suunnistuslaitteiden kanssa, kunnollisten terveysrannekkeiden kanssa, eikä monen muunkaan segmentin kanssa...


Ranteessa on yksi paikka, joten se paikka on muilta pois, jos siihen tulee Apple Kello.

Jos se vielä hoitaa riittävällä tavalla sen minkä paikan ottaa + jotain muuta lisäarvoa, niin vaikea siihen enään sen yhden osaajan on tulla takaisin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:


E-ink-näytöt vievät ihan pirusti vähemmän akkua kuin Watchissa käytettävä näyttö.


Minulta mennyt ohi millainen näyttö toteutus tuossa on, E-ink olisi oma suosikki + LCD tai OLED. LCD sinänsä voisi olla hyvin vähävirtainen.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:


Lainaus:

Siis kyllähän tulla koolla ja pienemmälläkin voi tehdä paljonkin sellaista millä ei tavanoamisella urheilukellolla.

Niin mitä? Itse en keksi yhtään sellaista käyttötarkoitusta, jonka kohdalla en mielummin kaivaisi taskusta sitä iPhonea, kun se on siellä kuitenkin jatkuvasti pidettävä..


No kohdalalisi varmaan noin.

Joillain käyttäjä profiileilla älypuhelin käyttökerroista hyvin merkittävä osa on vain vilkaisu, jos niiden lisäksi voisi myös käyttää käyttöliittymänä niin kyse jo aikamoisesta lisäarvosta. Noihin tarpeisiin nähden laite on iso, ja esim näyttö on iso, eli paljon muutakin sillä voi tehdä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:


Miksei olisi? Siis yhden laitteen sijaan kannat kahta jatkuvasti mukana.

uskon että >90 % käyttäjistä on joka taapuksessa se puhelin matkassa, on paljon käyttäjiä joilla todennäköisemmin on matkapuhelin kuin kello matakssa.

En näe sitä mitenkään ongelmana, kuin vasta sitten kun on rannelaitteite jolla voi sen taskulaitteen kokonaan korvata.

Jos rannekkellon pitämistä pitää ongelmana, niin kynnys Apple kellon hankintaan on korkeampia, kuin heillä joille kellon pitäminen ranteessa ei ole ongelma. En usko kuitenkaan että moni alkaa pitämään kahtakelloa yhtäaikaa.


Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:

Kysymys onkin, saavutetaanko tällä mitään muuta markkinaa kuin 5% iPhone-käyttäjistä. Ja onko se riittävä markkina.


Jos vuoden sisään julkaisusta saavuttaa 5%, niin pidän sitä hyvänä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.

Keskustelut

Lisää keskusteluja