HTC esitteli kahdella 13 megapikselin kameralla varustetun Desire EYE:n

1
Manu Pitkänen

HTC esitteli kahdella 13 megapikselin kameralla varustetun Desire EYE:n
HTC esitteli eilen New Yorkissa pidetyssä Double Exposure -tapahtumassa Desire EYE -älypuphelimen, jonka erikoisuutena on sekä etu- että takapuolelle sijoitetut 13 megapikselin kamerat, joissa molemmissa on laajakulmainen optiikka sekä kaksois-LED-salama.

Desire EYE -puhelimesta löytyy HTC:n kehittämiä EYE Experience -kuvausominaisuuksia, joiden avulla kamera seuraa esimerkiksi videopuhelun aikana keskustelijoiden (max. neljä) päänliikkeitä ja mukauttaa kuvausasetuksia niiden mukaan. Lisäksi etu- ja takapuolen kameroilla voidaan tallentaa videokuvaa samanaikaisesti tai etupuolen kameran kuva voidaan liittää takapuolen kameran ottamaan kuvaan. Pakettiin kuuluu myös puheohjattu laukaisin, minkä avulla kuvan voi ottaa say cheese -komennolla.

HTC kertoi samalla päivittävänsä Zoe-ohjelmistonsa versioon 1.0 ja laajentavansa laitteistotukea. Uusimpien Android-puhelimien lisäksi Zoen voi ladata tulevaisuudessa iPhoneihin. Ohjelmiston avulla voi tehdä valokuvista ja videoklipeistä automatisoidusti koostevideoita.



Vedenkestävä (IPX7: kestää metrin syvyydessä 30 min.)HTC Desire EYEssä on 5,2 tuuman Full HD -näyttö sekä 2,3 gigahertsin taajuudella tikittävä Snapdragon 801 -järjestelmäpiiri. Sisäistä tallennustilaa on yhteensä 16 gigatavua, mutta sitä pystyy laajentamaan muistikortin avulla. Puhelimessa on myös kolme mikrofonia taustamelun vaimentamiseen.

Puhelin tulee myyntiin Pohjoismaissa marras-joulukuussa. Hintaa ei ole vielä paljastettu.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (1)

Jakele
Jakele

1

No nyt on kivoja ominaisuuksia saatu kännykän kameraan :)
Pitänee käydä vertailemassa odotuslistalla olevaan kännyyn...
Siitä seuraa toki riski, ett joutuis pyörtämään 'pyhiä päätöksiään' hmmm mutt eipä se olis ihan eka kerta sekään...

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.