Kohuvuotaja julkaisi kuvan Googlen seuraavasta Nexus-puhelimesta

2
Manu Pitkänen

Kohuvuotaja julkaisi kuvan Googlen seuraavasta Nexus-puhelimesta
Vaikka Evan Blass (alias @evleaks) ilmoittikin kesällä lopettavansa teknologiavuotojen tehtailun ja keskittyvänsä jatkossa johonkin muuhun, on hän tänään julkaissut lehdistökuvan tulevasta Nexus-puhelimesta.

Kyseessä Android L -käyttöjärjestelmällä ja 5,92 tuuman näytöllä varustettu "Nexus 6" -puhletti. Kuten jo Android Policen vuotojen kautta on saatu tietää, on Motorolan kehittämä puhelin saanut ulkonäköönsä hyvin paljon vaikutteita aiemmin julkaistusta Moto X:stä. Puhelimesta löytyy esimerkiksi eteenpäin suunnatut stereokaiuttimet ja reunoista pilkistävien antennijuovien perusteella Nexus 6:n rungossa käytettäisiin myös metallia.

Nexus 6:n näytön resoluution kerrottu olevan QHD-luokkaa (2560x1440 pikseliä). Suorituskyvystä vastaa Snapdragon 805 -suoritin ja kolme gigatavua keskusmuistia. Valokuvaukseen ja videoiden tallentamiseen on valittu 13 megapikselin pääkamera ja kahden megapikselin etukamera.



Hiljattain verkkoon on vuotanut myös muutamia uusia Android-mainoksia, joten Nexus 6 tai HTC:n kehittämän Nexus 9 -tabletin julkaisu tuskin on enää kaukana.




Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (2)

Anonyymi käyttäjä
Ralle_ (vahvistamaton)

1

Kivan näköinen puhelin ja speksit kohdallaan, mutta kooltaan liian iso. Jään odottamaan ensi vuonna tulevaa OnePlus Two -mallia, jonka pitäisi olla pienempi kuin edeltäjänsä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ralle_ (vahvistamaton)

2

Kivan näköinen puhelin ja speksit kohdallaan, mutta kooltaan liian iso. Jään odottamaan ensi vuonna tulevaa OnePlus Two -mallia, jonka pitäisi olla pienempi kuin edeltäjänsä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.