Kiinalaisen Vivon huhutaan valmistelevan 3,8 millimetrin paksuisen älypuhelimen julkistusta

6
Valtteri Ahonen

Hurja kuva vihjaa maailman ohuimmasta älypuhelimesta
Kiinalainen elektroniikkavalmistaja Vivo on valmistelemassa maailman ohuimman älypuhelimen julkistusta, mikäli netissä leviävää kuvaa on uskominen.

Niin ikään kiinalaisessa sosiaalisen median palvelussa Weibossa julkaistut kuvat paljastavat hyvin vähän, mutta riittävästi herättämään kuhinaa. Kuvissa uusi puhelin on asetettu iPhone 5:n (tai 5S:n) kanssa rinnan. Uutuus näyttäisi olevan paksuudeltaan hyvin tarkalleen puolet Applen puhelimen paksuudesta, mikä tarkoittaa noin 3,8 milliä. Kuvista uutisoi muun muassa G4Games.



Tällä hetkellä maailman ohuimman älypuhelimen titteliä pitää hallussaan 5,1 millimetrin paksuudellaan Gionee Elife S5.1. Vivon uutuus alittaisi toteutuessaan tämän 1,3 millimetrillä, mikä ei ehkä kuulosta paljolta, mutta kuitenkin on sitä.



Mikäli kuvat ovat aitoja ja superohut puhelin todella on tuloillaan, on Vivolla edessään suuri haaste saada myös puhelimen muut ominaisuudet vähintään kilpailijoiden tasolle. Ensimmäisenä mieleen tulee kysymyksiä esimerkiksi akkukestosta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (6)

Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

1

Kameran ja liittimien osalta joutuisi tinkimään.

Kuvan perusteella ei tosin voi sanoa mitkä ulkomitat on, eli voidaan kaivaa vanha kikka, eli ei tehdä laitteesta tasapaksua ja markkinoida sitä ohutta kohtaa tai keskimääräistä paksuutta.

Vastaa
R4ndom1
R4ndom1

2

Miksi yritetään väkisin tehä puhelimista ohuita, panostaisivat mieluummin akunkestoon. Ketään ei kiinnosta puhelim joka on alle 4mm paksu ja akkukesto muutama tunti. Mieluummin paksu ja pitkällä akunkestolla

Vastaa
Zimzin
Zimzin

3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti R4ndom1:

Miksi yritetään väkisin tehä puhelimista ohuita, panostaisivat mieluummin akunkestoon. Ketään ei kiinnosta puhelim joka on alle 4mm paksu ja akkukesto muutama tunti. Mieluummin paksu ja pitkällä akunkestolla

Koska kun joku ajattelee miten saa jotain näin pieneen tilaan voi keksiä jotain, mistä on apua myös paksumpien puhelinten suunnittelussa. Samalla tavoin kun moottoriurheilu on antanut meille KERS-järjestelmän. Ei sitä tehty vihreät ajatukset mielessä. Sitä se kuitenkin tukee esim. hybrideissä.

Kun jotain viedään äärirajoille tuodaan myös esille sekä alalla että kuluttajien kesken että "hei, me osataan tehdä aika siistejä juttuja". Markkinointia ja nimen luontia.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Teemu_84 (vahvistamaton)

4

Tuommosen pohjaltahan saataisiin tehtyä ihan siedettävän paksuinen qwerty-slideri. Aika paljon on sentään valmistekniikka kehittynyt jo esim. Desire Z:sta jossa paksuutta piisasi älyluuriksi. Vielä kun joku markkinointiosasto keksisi tehdä qwertystä uuden trendin...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Isot_Peukalot (vahvistamaton)

5

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Teemu_84:

Tuommosen pohjaltahan saataisiin tehtyä ihan siedettävän paksuinen qwerty-slideri. Aika paljon on sentään valmistekniikka kehittynyt jo esim. Desire Z:sta jossa paksuutta piisasi älyluuriksi. Vielä kun joku markkinointiosasto keksisi tehdä qwertystä uuden trendin...

Totta turiset. Itsekin olen hikihatussa yrittänyt etsiä (android-)älyluuria josta löytyisi qwerty-näppis, mieluusti juuri luurin alta esiin liukuva.

Tuollainen ~3mm paksuinen "lisäke" luuriin tuskin kasvattaisi paksuutta niin paljon, että luurista tulisi "paksu".

En kyllä henkilökohtaisesti ehkä ostaisi luuria, jonka paksuus on _vain_ 3.8 mm. eihän sellaista uskaltaisi edes käyttää kun yhtään isommissa käsissä hajonneisi palasiksi.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user@org (vahvistamaton)

6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zimzin:

Markkinointia ja nimen luontia.


Siinä se onnistuu, kuten tämäkin uutisointi todistaa.

Ongelma näissä ohuus jutuissa tuntuu olevan tällä hetkellä juurikin tuo ja siitä seurannut se että valmistajat ovat ihan massa malleissakin tinkineet käytettävyydessä jne viilatessaan viimeisiä millin osia pois.

Siinä olet ehtottomasti oikeassa että kehittäessä mahdollisimman ohutta, joudutaan ratkomaan ongelmia joista hyötyä laajemmin joiden ansioista voidaan (voitaisiin) valmistaa entistä parempia normaalipaksuisia.

Hehkutuksen kohteet on vaihdelleet, ja yleensä yli käytettävyyden, nyt vaihteeksi tuo paksuu, onko seuraavan sitten koko (tilavuus), vai paino.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.